Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Hiljaisessa potilaassa on hyvin hidas tempo. Kirja ei tunnu etenevän välillä oikein mihinkään. Kirjan alussa tuntui, että tietyissä yksityiskohdissa on häiritsevän paljon yhtäläisyyksia edellisen lukemani kirjan, Usko minua, kanssa. Onpa siellä samanniminen henkilökin. On aina ärsyttävää, jos peräkkäin luetut kirjat ovat kovin samankaltaisia. Onneksi niin käy kohtuullisen harvoin.

Hiljainen potilas etenee siis verkkaisesti ja vastentahtoisesti. Kirjan loppupuolella, juuri kun tuntuu, että tästä ei voi paljon tylsemmäksi enää mennä, tapahtuu jotakin todella yllättävää. Ainakaan minä en ollut lainkaan varautunut asioiden saamaan käänteeseen. Ei se kirjaa paljon parantanut, mutta yllättävät käänteet ovat aina virkistäviä.

Kaiken kaikkiaan kirjan asetelma on omituinen: salapoliisia leikkivä psykiatri. Henkilöt ovat omituisia, eikä heistä oikein saa otetta. Kirjasta kohuttiin kovasti sen ilmestyttyä, mutta mielestäni se ei ole kohun väärtti.