Kirjan juoni ei suuria yllätyksiä tarjoa. Mielenkiintoisempaa onkin seurata Muhosen edesottamuksia. Vanha kiistakumppani Hilkka Alitupakin on kuvioissa mukana. Alitupa tuppaa olemaan aina siellä, missä tapahtuu. Muhonen kestää sen kuin mies. Onhan Alituvan sosiaalisuudesta hyötyäkin, hän kun tuntee kaikki.
Tiimillä on tapana nauttia pullakahvit joka päivä. Kukin vuorollaan tuo leivonnaiset. Mahtaa olla pulskaa sakkia tuolla herkuttelemisella, ja luulisi sen käyvän kukkarollekin. Puhumattakaan siitä, millaista kärsimystä on lukea moisesta herkuttelusta ilman pullan hiventäkään.
Tuntuukin, että juoni jää tällä kertaa pahasti pullakahvien varjoon.
Muhosen ja kumppanien puuhat ovat leppoisaa, hyväntuulista murhien ratkomista. Muhonen ei anna ikävien asioiden jäädä vaivaamaan mieltään. Se varmaan tekeekin hänestä niin sympaattisen: hän ei ole turhista valittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti