Odotin lukevani trillerin, mutta kirja olikin kuvaus perheensisäisestä julmuudesta ja hulluudesta. Kirja perustuu ainakin löyhästi tositapahtumiin, ja lukiessa tulikin vahva tunne, että tällaista voisi tapahtua oikeastikin jossain päin maailmaa.
Kirjan kertojana toimii tyttö A, joka pakeni viime hetkellä talosta, jossa isä piti perhettään vankina. Kaikki eivät silti selvinneet hengissä. Mediassa perheen kuusi lasta nimettiin kirjaimin. Takakannen tekstistä, jossa tyttö kertoo paettuaan ensimmäiseksi nimensä, saa aivan toisenlaisen kuvan juonesta. Nimi kerrotaan ensimmäiseksi silloin, kun joku etsii sinua.
Pakenemisesta on kulunut jo viisitoista vuotta, ja Alexandrasta on tullut juristi. Mennyt palaa mieleen, kun lasten äiti kuolee vankilassa ja lapset perivät kauhujen talon. Talon tapahtumia puretaan vähä vähältä. Vaikka kirja jää latteaksi lukukokemukseksi, on lasten elämä ollut hirvittävää ja kokemukset jättäneet jälkensä.
Kävi niin, että varsinaista juonen kohokohtaa ei tulekaan. Tätä vähän uumoilinkin, koska kaikki kerrotaan jo alussa. Kun olin lukenut yli puolivälin, aloin miettiä, miten kirja mahtaa päättyä. Se päättyi kuten arvelinkin, vaisusti.
Kirjan lukemista voisi verrata lehtiartikkelin lukemiseen. Se kertoo faktat, muttei anna mitään pureskeltavaa. Lukija tuntee olevansa tirkistelijä.
Tämä oli todella hyvä. Ja jännitystä oli sopivasti. En tarvitse tämän enempää jännitystä. Minulle huippuhetki oli kohta, kun tyttö A pääsi pakoon.
VastaaPoistaOlit siis kohderyhmää :D.
VastaaPoista