Kristina Ohlsson: Mion blues

Ennen kirjan lukemisen aloittamista piti käydä katsomassa, mitä pidinkään aiemmasta osasta Lotus blues. Muistini on niin kovin lyhyt. En näköjään pahemmin pitänyt Lotus bluesista. Pidin siitä jopa niin vähän, että Mion bluesin aloittaminen tuntui vastenmieliseltä.

Jotakin on tapahtunut näiden kahden kirjan välissä. Mion blues on erittäin jännittävä, yllättävä ja nopeatempoinen. Sitä ei malta laskea käsistään.

Päähenkilö Martin Brenner ei enää vaikuta niin ylimieliseltä ja seksistiseltä törpöltä kuin Lotus bluesissa. Hän ei enää myöskään pyri sänkyyn aivan kaiken kanssa, mikä liikkuu. Omahyväisyyskin on karissut matkan varrella. Kirjassa briiffataan lukija niin hyvin tapahtumiin, että edellisen osan lukeminen ei ole lainkaan välttämätöntä. Martinin työkaveri Lucy on edelleen kuvioissa mukana, myös vapaa-ajalla.

Martinin menneisyys tulee iholle jännittävinä, suorastaan uskomattomina tapahtumina. Amerikkalaisen kovaksikeitetyn dekkarin piirteitä löytyy tästäkin kirjasta kosolti, ja ne tuovat tapahtumiin tiettyä epäuskottavuutta.

Kirjan tapahtumien johtaessa vähitellen kohti kaiken selviämistä luulee lukija tietävänsä, mistä on kyse. Ehei, pieleen menee. Yllättäviä käänteitä riittää tappiin asti.

Suosittelen. Suorastaan hengästyttävää luettavaa.