maanantai 26. kesäkuuta 2023

Eppu Nuotio: Hopeamedaljonki

Hopeamedaljonki on Raakel Oksa ratkaisee -sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Leinikkimekko. Raakel Oksa on yhdeksänvuotiaan Eeron yksinhuoltajaäiti, joka työkseen korjaa vanhoja huonekaluja. Raakel on kiinnostunut vanhoista arvoasunnoista ja niiden menneistä asukkaista. Aina silloin tällöin työ tuokin tällaisia Raakelin eteen.

Tällä kertaa Raakel päätyy remontoimaan vanhaa arvoasuntoa, jonka omistaja Kaarina Louko on kuollut, ja kutsuu avukseen remppareiska Dannen, johon hänellä on ollut suhde. Dannella on pitkät hiukset pään päälle sidottuina, ja aina yllään valkoinen, hihaton t-paita sekä valkoiset, sortseiksi leikatut haalarit, jotka korostavat hänen rusketustaan. Asu kuvaillaan uudelleen joka ikisen kerran, kun Raakel tapaa Dannen ja tuijottaa tätä kuola valuen. 

Nuotion aiemmassa hyvän mielen sarjassa (Myrkkykeiso, Anopinhammas ja Elämänlanka) seikkaillut puutarhaintoilija Ellen Lähde esiintyy tässäkin sarjassa. Itse asiassa Ellen on tavallaan sukua Raakelille, sillä hän on Raakelin vasta löytyneen velipuolen äiti. Ellen osoittautuu ikävän tuntuiseksi ihmiseksi, hän on hieman etäinen ja jopa ylimielisen oloinen. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykyajan lisäksi vuoteen 1975, jolloin Helsingissä oli suuri ETY-kokous. Kaarinan hyvä ystävä Sinikka työskenteli kokouksessa. Vapaa-aikaansa nuoret naiset viettivät toistensa ja koulutoverinsa Maunon seurassa. Tuonaikaiset tapahtumat kiehtovat Raakelia, joka löytää Kaarinan asunnosta vanhoja valokuvia. 

Nopeasti luettu hyvän mielen kirja, jossa ei kovin kummoisia tapahdu. Tai tapahtuu, mutta kirjan ohuuden takia tapahtumat vilahtelevat ohi. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti