torstai 8. kesäkuuta 2023

Kaisa Pylkkänen: Räjähdysvaara

Kaisa Pylkkänen on stand up -koomikko ja käsikirjoittaja, jonka esikoisromaani Räjähdysvaara on. Suhtauduin kirjaan varauksella, koska "hauskojen" ihmisten kirjat harvoin ovat olleet mielestäni hauskoja. Räjähdysvaara ei sentään herättänyt silkkaa myötähäpeää, mutta ei se valmiin tuntuinenkaan ollut.

Päähenkilö on nelikymppinen Miina, jonka elämä pyörii pitkälti oman navan ympärillä. Nainen ei tietenkään huomaa kohtelevansa läheisiään ja työkavereitaan huonosti, vaan kuvittelee heidän arvostavan häntä. Valitettavasti tämä omanapaisuus ja itsekeskeisyys jatkuu läpi kirjan, asiasta ja tapahtumasta toiseen. Miina myös ajautuu yhä uudelleen nolaamaan itsensä käyttäytymällä huonosti ja huutamalla muille ihmisille. Minkäänlaista kasvua tai kehitystä ei tapahdu. Kirjan viimeinen virke ei riitä tekemään tästä kehityskertomusta. 

Kirja vaikuttaakin keskeneräiseltä. Jos sen haluaisi herättävän ajatuksia tai tunteita, olisi pitänyt paneutua syvemmin Miinan persoonaan. Nyt Miinasta jää vain paha maku suuhun. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti