Jenny Hill on ensimmäinen Minna Rytisalon kirja, jonka olen lukenut. Tämäkin tuli käsiini puolivahingossa, tyttären ottamana Viikon lainana. Äkkiähän tämä on luettu, yhdessä päivässä. Koska en ole Rytisalon muuta tuotantoa lukenut, en voi verrata Jenny Hilliä niihin. Sosiaalisessa mediassa olen nähnyt Jenny Hillistä paljon positiivisia mainintoja.
Kirjan alku on tahmainen Ajattarineen, joka osoittautuvat Disneyn satujen prinsessoiksi. Tai jotain. Rytisalo on keksinyt oivan lähestymistavan keski-ikäisen naisen tarinalle. Tarina on tyypillinen, lasten kasvettua aikuisiksi avioliitto väljähtyy. Mäen Jenni päättää lähteä ja aloittaa uuden elämän uudella nimellä. Katkeroituneen, itsekeskeisen tilityksen sijaan Jennin elämää seurataankin toiselta tasolta, toisaalta Ajattarien toimesta, ja toisaalta Jennin Ranskan presidentin vaimolle kirjoittamien kirjeiden kautta.
Luulin alun perusteella kirjan olevan liian korkealentoinen minulle. Loppujen lopuksi se osoittautui osin jopa samaistuttavaksi. Hieman heppoinen tarina on, Jennin elämä on ollut aika helppoa eroon saakka ja sen jälkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti