Raakel Oksa ratkaisee -sarjan neljännessä osassa ollaan ajoittain 1920-luvulla. Sarjan aiemmat osat ovat nimeltään Leinikkimekko, Hopeamedaljonki ja Pitkäsoitto. Jokaisen kirjan kohdalla olen valittanut kirjojen ohuudesta ja siitä, miten henkilöt jäävät etäisiksi ja tapahtumat vilahtelevat ohi liian nopeasti. Silti tartun aina sarjan uusimpaan kirjaan.
Vasta nyt saan kiinni siitä, miten sarjaa tulee lukea. Puuseppä Raakel Oksa kunnostaa vanhoja taloja ja tavaroita, ja saa aavistuksia niiden historiasta. Joskus löytyy kirje, joskus vaatekappale. Tällä kertaa löytyy vanha sormus. Samaan aikaan kirjassa kerrotaan toista tarinaa aikain takaa. Lukija saa tietää, mitä kauan sitten on tapahtunut. Raakelille se ei kuitenkaan kokonaan paljastu, vaan hän jää arvailujensa varaan. Tämä on ollut minulle vaikea ymmärtää. Yleensähän tämäntyyppisissä kirjoissa juonet ovat kohdanneet toisensa lopussa, ja kaikki langat on solmittu.
Raakelin melkein-sukulainen Ellen Lähde kipuilee oman elämänsä kanssa. Ellenillä on uusi elämä Helsingissä, eikä kaikki ole kohdallaan. Ellen on onneksi hyvä löytämään itselleen yhteisöjä, kuten martat. Entisen kotikaupungin Turun marttojen kanssa tavatessaan hän ehdottaa: "Teidän pitää sitten ensi syksynä tehdä matka Haagan Alppiruusupuistoon". Selvästikään kirjailijalla ei ole aavistustakaan, milloin alppiruusut kukkivat. Eipä niissä ikivihannissa puskissa paljon katsomista syyssateilla ole.
Kirja on oikein viihdyttävää lukemista, vaikka loppu onkin vähän haikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti