Luettuani Salaman Asioita, joista en tiennyt pitäväni halusin lukea myös Sulamispisteen. Sulamispiste kertoo jääkiekkomaailmasta, ja tartuin siihen hyvin skeptisenä muistaen yhä Fredrik Backmanin Kiekkokaupungin. Onneksi kirjoissa ei ole mitään samaa.
Sulamispiste kertoo Oliverista, joka treenaa ampumahiihtoa veren maku suussa, mutta käy myös salaa harjoittelemassa jääkiekkoa yksikseen ja kaupungin ikämiesporukassa. Salaa, koska äidin mielestä jääkiekko on synneistä suurin. Oliverin isä saa kuitenkin salaisuuden selville ja lataa videon pojan kiekon läimimisestä someen.
Sen jälkeen Oliver kutsutaankin maajoukkuetreeneihin ja urheilulukioon. Kirjassa kerrotaan paljon jääkiekon pelaamisesta, mutta vielä enemmän siinä kerrotaan kahden pojan viha-rakkaussuhteen kehittymisestä – niin, miksi se kehittyy, sen näkee, kun lukee.
Sulamispiste ei ole yhtä kuuma kuin Asioita, joista en tiennyt pitäväni. Loputtomat kaukalotappelut tuntuvat juonen tarpeettomalta venyttämiseltä. Kun kirja on kuitenkin nuorille suunnattu, kolme ja puoli sataa sivua on aika paljon. Päähenkilöt jäävät ohkaisiksi muilta kuin lätkätaidoiltaan. Joukkueen kapteeni Härkönen nousee erityisen sympaattisena tyyppinä selvästi päähahmoksi.
Kirjan loppu ei miellytä minua. Tähän kirjaan olisi sopinut asioiden auki jättäminen. Imua tässä kirjassa on: luin sen yhdellä istumalla.
Kirjassa on jonkin verran Satu Ovaskaisen tekemää japanilaistyylistä kuvitusta, jossa henkilöt ovat suurisilmäisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti