Tykkään kovasti Arnaldurin kirjojen tunnelmasta. Vähän harmittaa, kun poliisi Erlendur katosi eikä näytä enää palaavan. Onneksi kirjoja riittää ja teemakin on pysynyt samanlaisena, eli ikivanhoja juttuja tutkiskellaan ja yleensä vanhat rikokset myös selviävät.
Kirjojen tunnelma on verkkainen, rauhallinen ja harmaa. Islannin luonto on uskoakseni hyvin kaunis. Kirjoissa se on aina harmaa ja karu. Arnaldur ei haaskaa sanoja luonnonkuvaukseen. Ihmiset ovat nuoria tai vanhoja. Ulkonäköön ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Yksityiskohtaisesti kuvaillaan tarkkaa poliisintyötä, juttelua ihmisten kanssa ja asioiden pohdintaa. Samaan aikaan liikutaan nykyajassa ja menneessä ajassa. Koska kirjan lukuja ei ole nimetty eikä aikaa tai paikkaa kerrota, pitää lukijan pysyä valppaana koko ajan.
Tässä kirjassa päähenkilönä oli eläkkeellä oleva poliisi Konrað, joka aikansa kuluksi alkoi selvitellä vanhaa murhaa. Aina yhtä hassulta ja erikoiselta tuntuu islantilainen tapa puhua ihmisistä etunimillä. Puhelinluettelosta löytyi kirjassa yksi ainoa Ingiborg. Sukunimiä ei ole, eikä patronyymiäkään tarvitse tietää. Sarien ja Jarien luvatussa maassa tällainen tuntuu eriskummalliselta. Nykyään ollaan ehkä Suomessakin menossa suuntaan, jossa etunimien ollessa yhä erikoisempia ja yksilöllisempiä, voi niiden avulla tunnistaa puheena olevan ihmisen.
Kirja oli hyvä ja yllättävä. Koukuttava kaikessa rauhallisuudessaan. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti