Elizabeth Strout: Burgessin pojat

Kirjasta Lucy meren rannalla tekemässäni postauksessa luettelen kaikki käännetyt ja lukemani Stroutin kirjat. 

Valitettavasti Burgessin pojat ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin muut Stroutin kirjat. Alunperin se on julkaistu jo 12 vuotta sitten, mikä voi olla yksi syy. Se ei siis sijoitu ajallisesti siihen paikkaan, mihin sen suomennos sijoittuu. Burgessin pojat ovat kotoisin pikkukaupungista, joka lienee sama kuin muissakin Stroutin kirjoissa. 

Burgessin poikien kertojanäänenä toiminee Stroutin luoma Lucy Barton, josta tuli aikuisena kuuluisa kirjailija. Burgessin pojat ovat Jim ja Bob, sekä heidän siskonsa Susan. Susan on itse asiassa Bobin kaksonen, mutta heidän nuoruutensa aikaiseen eli 1970-lukulaiseen tapaan vain pojilla on merkitystä. 

Poikien elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää tai kiinnostavaa. Tavanomaisia lapsuuden traumoja, pettämistä ja toisen halveksimista vain. Jim Burgess on itse asiassa erittäin epämiellyttävä hahmo, Bob surullinen ja Susan säälittävä. Bobin nuoruudenaikainen tyttöystävä, myöhemmin vaimo ja vielä myöhemmin entinen vaimo Pam ei ole koskaan päässyt irti Burgessin perheestä. 

Kirjan teemana voisi olla: vaikka muuttaisit kuinka kauas, et pysty unohtamaan, mistä olet tullut. 

Tällaisenaan kirja voisi olla kiinnostava. Siihen on kuitenkin ympätty sivujuoneksi pikkupaikkakunnalle muuttaneet somalipakolaiset, joihin paikkakunnan asukkaiden on vaikea sopeutua. Täysin älytön juonenkäänne on Susanin pojan Zachin tempaus heittää sianpää moskeijaan. Koko kirja punoutuu tämän tapahtuman ja sen jälkiseurausten ympärille, ja on ajoittain suorastaan vaivaannuttavaa luettavaa. Somalipakolaiset eivät istu pikkukaupunkiin eivätkä Stroutin kertomistyyliin ollenkaan. 

Kirjassa on harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja asiavirheitä.

Suomentanut Kristiina Rikman

Eve Hietamies: Hupparizombi

Yksinhuoltaja Antti Pasasesta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa. Aiemmat osat ovat Yösyöttö, Tarhapäivä, Hammaskeiju ja Numeroruuhka. 

Antti Pasasen koti on muuttunut teinien taistelutantereeksi, kun auvoinen yhteiselo Ennin kanssa sisältää myös molempien teini-ikäiset lapset. Antin Paavo ja Ennin Terttu tuiskahtelevat vuorollaan ja ovat tehdä Antin hulluksi. Antin haasteena tuntuvat olevan heikot arkielämän taidot ja se, että hän välittää liikaa. Uusperheen elämä ei ole helppoa.

Kuvioissa ovat mukana myös vanhat leikkipuisto-, nykyiset koirapuistoystävät Julia-Kauppakassi, Nelli-Tupperware, Linda-Väsynyt ja Pihla-Puolukka. Tämän sakin kokoontumiset ovat kirjan humoristisinta antia. Sen sijaan koirien puskamoikkailuja toisilleen en muutaman ensimmäisen jälkeen jaksanut lukea. Ne olivat liian pitkiä ja toistivat itseään. Johtuu ehkä siitä, että en ole koiraihminen. 

Seuraavassa osassa perheeseen voisi syntyä iltatähti. En millään haluaisi luopua Pasasesta vielä, vaikka hänen kädettömyytensä monessa asiassa ärsyttääkin. Se on varmaan tarkoituskin, pitäähän päähenkilössä olla särmää. 

S. J. Bennett: Timanttitapaus

Timanttitapaus on neljäs osa Hänen Majesteettinsa tutkimuksia -sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Windsorin solmu, Kolme koiraa haudattuna ja Mitä majesteettisin murha. Näissä aiemmissa kirjoissa seikkaili itse Englannin kuningatar Elisabeth II. Viimeisen kirjan ilmestyessä vanha kuningatar oli juuri kuollut, joten mietin, miten mahtaa sarjan käydä. 

Hyvin kävi: kirjoissa rikoksia ratkoo edelleen kuningatar Elisabet II, nyt vain nuoruudessaan. Tässä kirjassa kuningatar on nuori, kahden lapsen äiti vuonna 1957. Kesti hetken, ennen kuin pääsin sisään ajanmukaiseen tunnelmaan. Jotenkin koko kirja oli kovin raskassoutuinen lukea, vaikka tästä sarjasta pidänkin. Välillä tuntui siltä, että kirjoittajankin on ollut vaikea muistaa, että kuningatar on tässä kirjassa nuori, ei vanhus. 

Tapahtumat alkavat, kun epäsuhtainen pariskunta löytyy kuolleena. Käy ilmi, että he eivät olleet lainkaan pariskunta. Hauraat kytkökset kuningashuoneen suuntaan saavat kuningattarenkin kiinnostumaan tapahtuneesta. Kuningattarella on muitakin huolia: joku yrittää sabotoida hänen elämäänsä. Näppärä sihteeri Joan nousee arvoon arvaamattomaan kuningattaren apuna. 

Kirjaan on ahdettu monenmoista tapahtumaa, ja osa jää kovin vähälle huomiolle. Poliisin tutkimukset ja keskinäiset kähinät jäävät sivurooliin. Joanin ja hänen kämppäkaverinsa suhteelle olisin suonut enemmänkin tilaa. 

Kirjailija on joutunut penkomaan historiallisia lähteitä tapahtumien tueksi. Se lienee verottanut pontta juonen kehittelyltä. 

Suomentanut Marja Helanen

Jenny Bayliss: Talvi kaukana kaikesta

Lainasin kirjan jo hyvissä ajoin ennen joulua, ja nyt siihen on viimeinkin tartuttava. Olen aiemmin lukenut Baylissilta toisen joulutarinan, Jouludeitti x 12, joka oli ihan hauska. Joulukirjojahan ilmestyy pilvin pimein, joten niiden suhteen on suoritettava pientä valikointia. Tämä tosin ei sitten ollutkaan joulu-, vaan talvikirja. 

Kuinkahan mones lukemani tämän lajityypin kirja tämä lienee? Lajityypillä tarkoitan kirjaa, jossa nainen on sinkku tai pettynyt parisuhteeseensa, lähtee sukulaisiin tai muuten maan ääriin pieneen kylään, jossa perustaa kahvilan/kukkakaupan/lankakaupan/kirjakaupan ja tapaa äreän paikallisen komistuksen, jonka kanssa päätyy parisuhteeseen. Sama teema toistuu niin koti- kuin ulkomaisissakin kirjoissa.

Kaikesta kliseisyydestä huolimatta Talvi kaukana kaikesta on ihan hyvää luettavaa. Päähenkilö Annie, joka jättää sarjapetturimiehensä, on yli nelikymppinen eli ei enää mikään tytönhupakko. Muutkin henkilöt ovat kunnolla aikuisia ja muutenkin kiinnostavia. Kirja tarjoaa myös erilaisten vähemmistöjen edustajia turhia alleviivaamatta. 

Suomentanut Anna-Mari Raaska

Karen M. McManus: Viittä vaille kuolema

Olen lukenut McManusilta aiemmin kirjat Yksi meistä valehtelee, Yksi meistä on seuraava, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Kolme pahan perii ja Neljä askelta murhaan. Nämähän ovat siis nuorten romaaneja.

Aikoinaan Ivy, Mateo ja Cal päättivät lintsata koulusta yhdessä 13-vuotiaina, ja sen myötä heistä tuli tiivis kaverikolmikko, joka kuitenkin myöhemmin hajosi. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat samassa tilanteessa, lintsaamassa, ja tekevät sen taas yhdessä. Kaikenlaista tapahtuu yhden ainoan päivän aikana, alkaen koulukaverin murhasta, jota he melkein todistavat. Kolmikko lähtee yhdessä pakomatkalle ja yrittää samalla selvittää, mitä oikein on tapahtunut.  

Kussakin luvussa kerrotaan tapahtumista aina jonkun kolmesta näkökulmasta, ja kertojan nimi on luvun nimenä. Valitettavasti nuoret ovat ajatuksiltaan kovin samankaltaisia, vaikka heillä onkin erilainen tausta ja yksi kolmesta on tyttö. Kertojaa on vaikea erottaa tekstin perusteella, vaan pitää tarkistella luvun otsikosta tai silmäillä aukeamaa, keiden nimet nyt mainitaan. Kenen nimeä ei mainita, hän on kertoja. Tällainen kertojan vaihtaminen ei oikein toimi, kun kaikki kolme ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. He myös liikkuvat koko ajan yhdessä ja tapaavat samoja ihmisiä, joten ympäristökään ei auta kertojan mielessä pitämisessä. Kirja on siis aika raskasta luettavaa. 

Tapahtumat etenevät kyllä vauhdikkaasti, mutta ovat joltisenkin epäuskottavia. Kirja ei ole parasta McManusta. 

Suomentanut Inka Parpola

Kari Levola: Valvon että nukut

Vasiten lukuhaastetta varten valittu kirja, jonka nimessä on alistuskonjunktio.  

Levolan runot lienee kirjoitettu rakkaudesta perheeseen, vaimoon ja lapsiin, joiden unta kirjoittaja valvoo. Runoissa on lämmin tunnelma. Monessa runossa esiintyy lapsi tai ne on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. 

En ole kovin ansioitunut lyriikan ystävä, joten tämä tutustuminen jää pintapuoliseksi raapaisuksi. 

Anders de la Motte: Keräilijä

Tartuin tähän kirjaan tyttärien suosituksesta. Toinen heistä oli juuri lukenut tämän ja tarjosi sitä minullekin luettavaksi. En ole aiemmin lukenut yhtään de la Motten kirjoja, joten en tiennyt, mitä odottaa. Kansi ainakin on kovin tylsä ja mielenkiinnoton.

Keräilijähän osoittautui ällistyttävän hyväksi kirjaksi. Rikostarkastaja Leo Asker yllättää ensimmäiseksi, koska Leo onkin lyhenne Leonoresta. Kadonneiden nuorten etsintä ei mene putkeen ja Asker siirretään syrjään, poliisitalon kellariin, missä hän alkaa omin päin tutkia katoamistapauksia. 

Askerilla on mielenkiintoinen tausta, ja menneisyydestä nousee esiin myös hänen nuoruudenaikainen paras ystävänsä Martin Hill, nykyään yliopistossa työskentelevä professori. Asker värvää ystävänsä avukseen katoamisia selvittämään. Turhan monta kertaa Hill mainitsi syövänsä verenohennuslääkkeitä, eli oli arvattavissa siihen liittyvä käänne.

Asker tuntuu olevan varsinainen peloton monitaituri, joka pärjää kaikenlaisissa tilanteissa. Tapahtumat etenevät koko ajan hurjaa vauhtia, paikallaan ei jäädä junnaamaan. Käänteitä on paljon, siitä huolimatta juoni pysyy koossa ja lukija menossa mukana. Tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse palata takaisinpäin tarkistelemaan, kuka joku henkilö onkaan tai missä milloinkin ollaan. 

Kirjan tapahtumat keskittyvät urbaanin löytöretkeilyn, urbexin, ympärille. En ole tällaisesta lajista ennen kuullutkaan, tai ainakaan tuosta nimityksestä. Sattumalta juuri tätä kirjaa lukiessani näin Helsingin Sanomissa artikkelin samasta aiheesta. Laji taitaa olla nosteessa.

Suomentanut Aki Räsänen

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään

Valo Kurki -sarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Aiemmat osat ovat West Endin tytöt, Täydellinen päivä, Timantti ja ruoste sekä Sadekoirat. 

Sain tämän viidennen osan luettavakseni suoraan kirjailijalta pdf-tiedostona. Luin sen tietokoneen näytöltä, ja yllättävän nopeasti se meni, koska kirja ei ole kovin paksu. 

Valo Kurki on entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä ja vanhan tavaran kauppias. Ajoittain hän tekee myös henkivartijahommia, kuten tämän kirjan alussa. Valo on palkattu kulkemaan rikkaan perheen jälkeläisen perässä, mikä ei Valon mielestä ole kovin kohottavaa puuhaa. Kun sitten ikäviä asioita tapahtuu, ei Valo voi olla osallistumatta tapahtumien selvittelyyn. Kätevästi se tuntuu hoituvan omien asioiden hoitamisen ohella. 

Valon lapsuudenperhe on epätavanomainen, mutta onneksi alan muistaa, kuka kukin on. Uusille lukijoille olisi tietysti pieni briiffaus keskeisiin henkilöihin kirjan alussa paikallaan. Epätavanomaisesta perheestä seuraa se, että joka kirjassa Valolle tuntuu paljastuvan jotain uutta omasta taustastaan. Näitä tapahtumien kulkuja on mukava seurata. 

Valo laskeskelee usein lanttejaan, koska vanhan tavaran kauppa ei ole kovin kannattava. Eikä se taida olla Valon päätyökään. Siitä huolimatta Valolla on varaa kaikenlaiseen matkusteluun ja mansikoihin. Yksityisetsivähommat kannattanevat hieman paremmin. 

Valo Kurki kuulostaa tyypiltä, joka olisi kiva tuntea. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen ja auttelee apua tarvitsevia. 

Pidin tästä kirjasta kovasti. Valo Kurki vaikuttaa seesteisemmältä kuin aiemmin. Ehkä siksi, että hän alkaa olla selvillä omasta taustastaan. Matka omaan menneisyyteen on täyttänyt aukkoja. 

Annamari Marttinen: Elämä jota en odottanut

Elämä jota en odottanut kertoo Samista ja Senjasta, jotka eivät onnistu saamaan yhteistä lasta. Lopulta avioliitto ei enää voi jatkua loputtomien pettymysten ja turhien odotusten varjossa. 

Kirjassa kuvataan Samin ja Senjan eronjälkeistä elämää. Sami löytää pian uuden naisen. Senja pyörittää muotiliikettään ja saa uuden ystävän Nooran, joka ei tiedä, kuka hän on. Tätä kuviota sitten hämmennellään loppukirjan ajan. 

Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään, ja silti siinä tapahtuu kaikki ihmisen elämän tärkeä. Parisuhteessa elävä pari ei koskaan ole kaksin, vaan mukana kulkevat eletyn elämän muut ihmiset, vanhemmat ja ystävät. Samin ja Senjan elämä on kovin tasaista ja valjua, haalean väritöntä. Suuret tunteet puuttuvat kokonaan. Kukaan ei huuda tai edes suutu mistään. Kirjan henkilöistä on vaikea pitää. 

Kirjan loppu jää auki. Viime aikoina on kohdalleni osunut muitakin kirjoja, joiden loppu on jätetty lukijan mielikuvituksen varaan. En pidä siitä. 

Gillian McAllister: Sinä yönä

Luin McAllisterin Väärässä paikassa, väärään aikaan ja siitäpä heräsi halu lukea tämä toinenkin äskettäin ilmestynyt hänen kirjansa. Jos lähti edellinen kirja tahmeasti käyntiin, niin lähti tämäkin. 

Kirjassa on liian monta päähenkilöä, sisarukset Frannie, Joe ja Cathy. He jäävät etäisiksi, ja heidän persooniaan peilataan vain muihin sisaruksiin. Sisarukset työskentelevät omistamallaan eläinlääkäriasemalla ja asuvat vierekkäin. Työstä kuvataan ripaus silloin, toinen tällöin, mutta sekin jää ohueksi kulissiksi. 

Sisarusten ollessa kesälomalla Italiassa tapahtuu jotain kamalaa, johon kaikki sekaantuvat. Tapahtumat seuraavat heitä kotimaahan Englantiin, missä niitä vatvotaan loputtomiin. 

Aika tylsää, etenkin kun arvasin keskeiset juonenkäänteet (kuka tapettiin, miksi ja miten) jo varhaisessa vaiheessa. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun odotellen mahdollista huipentumaa. Sekin on täysin ennalta arvattava, valitettavasti. 

Suomentanut Salla Voutilainen

Mari Frisk: Puolestasi mitä vain

Olen lukenut Friskin aiemmat kirjat Neliöjuuri ja Monitahokas. Ne ovat kuvauksia kaksossiskojen perhesuhteista ja oikein viihdyttäviä. Puolestasi mitä vain on psykologinen trilleri, jopa dystopia tai tieteiskertomus, ja aivan erilainen kirja kuin aiemmat. 

Puolestasi mitä vain kertoo tukholmalaisesta Laurasta, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänen aviomiehensä Mark ja tyttärensä Wilma joutuvat auto-onnettomuuteen moottoritiellä. Juonesta ei voi kovin paljoa kertoa, jotta kirjan kerrassaan erikoinen ja omituinen tarina ei paljastu ennen aikojaan. Luulin ensin kirjan nimen perusteella, että se olisi samantapainen kuin Annamari Marttisen Tapahtui mitä tahansa, mutta ei sinne päinkään. 

Kirja tapahtuu parin vuoden päästä tulevaisuudessa. Olisi se varmaan voinut olla nykyhetkessäkin. Olennaista on, että Ukrainan sota on päättynyt, tosin sitä ei kerrota, kuka sen voitti. 

Kirjan alku on vähän sekava ja vaikeasti hahmotettava. Kun tapahtumat lähtevät etenemään, muuttuvat ne kiinnostaviksi. Lauran tytär Wilma vammautuu onnettomuudessa vakavasti ja lopullisesti ja menettää sen myötä elämänhalunsa. Raskaiden vaiheiden jälkeen Laura lähtee vapaaehtoistyöhön Ukrainaan, missä hän adoptoi itselleen kouluikäisen tyttären, Elisan. Adoptiotyttärensä kanssa Laura muuttaa myöhemmin Tukholmasta Suomeen Tammisaareen, mistä hänen sukunsa on kotoisin. 

Kirjassa tehdään tieteellistä läpimurtoa, jonka yksityiskohdat kuitenkin sivuutetaan parilla lauseella. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla niistä tarkemmin, koska kaipa kirjailija on miettinyt tarkasti, mitä siinä oikein tapahtuu. Nyt keskeinen asia painettiin villaisella pimentoon. 

Kirjan loppu jää avoimeksi, kuten Friskillä on usein tapana tehdä. Kirja jättää pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja mitä jatkossa mahtaa tapahtua. Mietin myös, miten omituinen tyttö Elisa onkaan, ja miten hän jaksaisi tulevia vuosia. Luen hyvin harvoin tieteiskertomuksia tai dystopioita, ja varmaan siksi olen niin hämmentynyt kirjan tapahtumista. 

Anni Niskanen: Hunajaa ja houkutuksia

Tässäpä uusi tuttavuus, johon tartuin mielenkiinnolla. Valitettavasti kirja ei täyttänyt odotuksia.

Aava palaa muutaman Berliinin vuoden jälkeen koti-Suomeen. Hänen vanha ystävänsä Petteri palkkaa hänet oitis perustamaansa majataloon töihin. Ja sitten Aava on siellä töissä ja Petteri kokkaa. Eipä siinä paljon muuta tapahdu, ennen kuin Petterin kaksosveli Eemil ilmestyy maisemiin. Sitten Aava harrastaa myös joka yö seksiä Eemilin kanssa. 

Tyypit ovat tavattoman tylsiä. Petteri on ihan hengetön reppana, jonka ajatuksia ei avata lainkaan. Vaikka kirjassa dialogiakin on, aika paljon jätetään ulkopuolisen kertojan harteille. Niinpä juonen kehittely ja juonikaari jäävät hyvin latteiksi. Henkilöiden keskusteluita kuvataan harvakseltaan, useammin vain kerrotaan, mitä he ovat tehneet. 

Luin reilut sata sivua ja totesin, että kiitos, riittää. Puhelinluettelossakin on kiinnostavampia ihmisiä. 

Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar

Myrkkyjen kuningatar on Thamesjoen murhat -sarjan kolmas osa. Kahdessa aiemmassa osassa, Thamesjoen murhat, osa 1 ja Kuolema kylässä, vanharouva Judith Potts on onnistuneesti ratkaissut murhia kahden ystävättärensä kanssa. 

Tällä kertaa yksi kolmikosta, Suzie, sattuu olemaan paikalla, kun Marlowin pormestari kuolla kupsahtaa. Kuinka ollakaan, kuolema osoittautuu murhaksi. Paikallisessa poliisissa rikoskomisarioksi edennyt Tanika Malik ei jaksa vastustella rouvakolmikon pyrkimyksiä sekaantua joka asiaan, vaan hän palkkaa Suzien, Becksin ja Judithin poliisin virallisiksi avustajiksi. 

Toimekkaat rouvat kuulustelevat asianosaisia kuulustelemasta päästyään, ja onnistuvatkin vähitellen pääsemään murhaajan jäljille. Samaan aikaan kirkkoherran vaimo Becks tuskailee, miten hankala heille muuttanut anoppi on. 

Oikein viihdyttävä kirja kaikkine käänteineen. Rouvat ovat varsin häikäilemättömiä puuhissaan.  

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Neiti Marplen jäljillä - Agatha Christie

Kirja sisältää 12 eri kirjailijan kirjoittamaa lyhyttä tarinaa, joiden pääosassa on Agatha Christien kirjoista tunnettu, pienessä St. Mary Meadin kylässä asuva neiti Marple. Olen jo nuorena lukenut kaikki Agatha Christien kirjat, joten neiti Marple on minulle entuudestaan tuttu ja odotukset korkealla. Kirjaan valitut kirjailijat ovat tunnettuja dekkaristeja: Naomi Alderman, Leigh Bardugo, Alyssa Cole, Lucy Foley, Elly Griffiths, Natalie Haynes, Jean Kwok, Val McDermid, Karen M. McManus, Dreda Say Mitchell, Kate Mosse ja Ruth Ware.

Luin kaksi ensimmäistä kertomusta ja petyin. Ensimmäisessä, Lucy Foleyn tarinassa neiti Marple kyselee, utelee ja nyysii paikkoja. Oikeasti hän enimmäkseen istui, neuloi ja kuunteli muiden puhetta. 

Toisessa, Val McDermidin tarinassa on paljon henkilöitä, ja murhaajaksi osoittautuva henkilö on hädin tuskin mainittu aiemmin. Tämän jälkeen kyllästyin, koska nämä kertomukset eivät toimi. Liian lyhyissä tarinoissa on hurjan paljon henkilöitä, joita on mahdoton muistaa, kun joka tarinassa marssii esiin uusi henkilökavalkadi. 

Luin vielä kirjan loppupuolelta Karen M. McManusin kirjoittaman tarinan. Se on ihan hyvä, mutta huomasin myös joka tarinassa vaihtuvien minäkertojien tuottavan vaikeuksia pysyä kärryillä. Kirjaa pitäisi ehkä lukea tarina kerrallaan ja pitää välissä aina taukoa. Kirjastokirjan ollessa kyseessä se ei onnistu. 

Kirjan tarkoitus jäi hiukan hämäräksi. Miksi käyttää Christien luomaa hahmoa ja yrittää herättää se henkiin, kun se ei kuitenkaan onnistu? Kirjaan valitut kirjailijat ovat luoneet itselleen nimeä ja voisivat myydä omalla nimelläänkin. Ylipäätään kaikki tällaiset dekkaristien kokoomateokset, joita olen viime aikoina lukenut, ovat olleet aika huonoja. Kunnollinen jännitystarina vaatii tilaa, ja toimii harvoin puristettuna niukkaan sivumäärään. 

Suomentanut Saara Pääkkönen

Emelie Schepp: Kuolema heinäkuussa

Vihdoinkin Scheppiltä muuta kuin Jana Berzelius -sarjaa. Rikostutkija Maia Bohm on niin paljon maanläheisempi kuin kivikova Jana. Toivottavasti Maia saa oman sarjan. 

Maia saapuu uuteen työpaikkaansa Motalan poliisiin ja alkaa ensi töikseen kyseenalaistaa vuoden takaisen katoamisjutun tutkintaa. Tutkinnassa on ollut tietyltä osin haparointia, mikä saa heti epäilykset syyllisestä heräämään. No niin yksioikoiseen ratkaisuun ei Schepp sentään lankea, vaan matkaan tulee vielä monta mutkaa. 

Kirjan henkilökaarti pysyy kompaktina, ja keskeisistä hahmoista kerrotaan muutakin kuin nimi. Maia ja hänen lähin kollegansa Greg ovat varsin sympaattisia tyyppejä. Maia ei ole ihan tavan tallaaja, vaan ensin eronnut ja sittemmin leskeytynyt samasta miehestä. Maialla on kaksi lasta, joista toisella on vakava sydänvika, minkä takia Maian vapaa-aika kuluu pääosin sairaalassa. 

Kirjan lopun tapahtumat saavat silmäkulmat kosteiksi pariinkin kertaan. 

Suomentanut Hanna Arvonen

Richard Osman: Ratkomme murhia

Torstain murhakerho -sarjan kirjoittajan uuden sarjan aloitus on erittäin kiinnostava. Henkivartijana työskentelevä Amy Wheeler joutuu huikeisiin seikkailuihin ja vetää mukaan myös appiukkonsa Steven, joka on eläkkeellä oleva poliisi. 

Steve viihtyisi mieluiten kotikylässään jutellen kuolleelle vaimolleen Debbielle ja osallistuen viikoittaiseen pubivisaan. Hän ei kuitenkaan voi vastustaa Amyn avunpyyntöä hypätä kuuluisan kirjailijan yksityiskoneeseen ja lentää toiselle puolelle maailmaa. Tämän kolmikon seikkailuja saadaan seurata sarjan tulevissakin osissa, he kun perustavat etsivätoimiston. 

Kirjassa on paljon henkilöitä ja välillä pitää hetki miettiä, kuka tämä heppu taas olikaan. Hauskakin kirja on, hörähtelin lukiessani ääneen Steven sarkastisille mietteille. Kiinnostava porukka, josta varmasti riittää ammennettavaa tuleviinkin kirjoihin. 

Kirjan ulkoasu hämmentää. Teos on ison painotalon, Otavan, kustantama ja silti sivut ovat ällöttävän liukasta ja luirua paperia. Sentään vähän raamattupaperia paksumpaa. Kansissa on terävät kulmat, kuin suoraan 1970-luvulta.

Suomentanut Antti Saarilahti

 

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Pumpulienkeli kertoo Hildan tarinan. Hilda asui Pohjanmaalla Vaasan tienoilla Suomen sisällissodan aikaan. Samalla, kun Hildan elämä kiertyy auki, käydään läpi Suomen historiaa Sanna-tädin Hildalle kertomien kertomusten ja silloisen ajankuvan kautta. 

Kirja on jumalattoman paksu, koska se on painettu paksulle paperille isolla fontilla. Luvut ovat lyhkäisiä, samoin virkkeet. Teksti on toistavaa ja töksähtelevää. Vähän mietin, jaksanko lukea tätä ollenkaan, koska tarina rakentuu epätavanomaisesti. Mutta jäin kuitenkin koukkuun Sanna-tädin tarinoihin ja jatkoin lukemista. 

Valitettavasti Sanna-tädin tarinat päättyvät, kun syntiinlankeemuksen jälkeen Hilda joutuu jättämään kotinsa ja kaikki tädit, ja lähtemään piiaksi toiseen taloon. Jos Hildan lapsuudessakin ajankuva nousee henkilötarinan edelle, niin Hildan päätettyä lähteä Vaasaan tehtaantytöksi sitä vasta alkaakin olla. On tehtaan perustamiset ja päiväkirjamerkinnät merkkihenkilöiden tapaamisista. 

Enemmän kiinnostaisi yksittäisen ihmisen ajatukset ja tekemiset kuin historiankirja. Toki historia kuuluu asiaan, mutta tällä tavalla esitettynä, kun se nousee pääasiaksi, se ei saa minua lukemaan. Lukeminen eteni hitaasti töksähtelevän kerronnan ja poukkoilevan juonen takia, joten kesken jäi tämä kirja. 

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero

Ruotsalainen avioero kertoo Bean ja Niklaksen avioliitosta ja siitä, kuinka se päättyy. Kirja on mielestäni aivan älyttömän kiinnostava enkä olisi toivonut sen loppuvan. 

Niklas on hyvin toimeentuleva lastenlääkäri, Bea työskentelee Punaiselle ristille paljon pienemmällä palkalla. Parilla on teini-ikäiset kaksostytöt. Perheellä on kaunis koti hyvällä paikalla ja näennäisesti kaikki onkin paremmin kuin hyvin. Lomat vietetään Gotlannissa Niklaksen vanhempien luona. Kunnes eräänä päivänä Niklas lähtee kesken riidan eikä enää palaa Bean luo.  

Bea on järkyttynyt ja pöyristynyt, eikä ymmärrä, mikä Niklakselle tuli. Bean ajatukset ja käyttäytyminen saivat minut miettimään omaa rooliani jo vuosikymmeniä sitten päättyneessä avioliitossani. En ainakaan muista ihan tuollainen olleeni. Bean kontrollifriikkiys ja itsekkyys tulivat silti iholle. 

Kirjassa kerrotaan tapahtumat vuoroin kummankin näkökulmasta. Olin kyllä vahvasti Niklaksen puolella. Oli mielenkiintoista seurata, miten kumpikin näki tilanteet ja odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja ei ole trilleri eikä dekkari, vaan ihan tavan romaani. Silti se pitää otteessaan eikä hellitä vielä viimeisellä sivullakaan. 

Ihana pelargoniakansi!

Suomentanut Sirje Niitepõld

Freida McFadden: Työkaveri

Harmittaa, että haaskasin monta iltaa Työkaverin lukemiseen. Juoni on kovin heppoinen ja läpinäkyvä, ja jo kirjan alkupuolelta lähtien saattoi arvata tapahtumien kulun pääpiirteittäin. Toivoin, että jokin yllättävä käänne olisi ilmaantunut, mutta eipä odotustani palkittu. 

Päähenkilö Dawn on vahvasti autismin kirjolla ja se nouseekin hänen näkyvimmäksi piirteekseen. Henkilökaarti on pieni, vaikka toimistossa työskentelee paljon ihmisiä. On siis selvä, että kaikki nimetyt henkilöt ovat merkittäviä juonenkulun kannalta. 

Toimistossa työskentelevä Dawn kirjoittelee sähköposteja kaukana asuvalle ystävälleen Mialle ja kertoo kirjeissään, kuinka pomon suosikki Natalie kiusaa häntä työpaikalla. Kun Dawn katoaa verijälkien saattamana, alkaa avuttoman oloinen poliisitutkinta. 

Juonesta ei oikein enempää voi kertoa paljastamatta liikoja.  

Suomentanut Jussi Tuomas Kivi

Leea Lakka: Kapina pulpetissa - Mitä vuosi takarivissä opetti lukemisesta, kirjoittamisesta ja taitojen eriytymisestä

Väitöskirjatutkija Leea Lakka istuu yhden lukuvuoden ajan yhdeksännen luokan takarivissä seuraamassa, miksi nuorten luku- ja kirjoitustaito yhä heikkenee. Lakalla on kaksi keskikokoista tutkimuskoulua, joista kummassakin hän viettää kaksi päivää viikossa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä peruskoulussa oikein tapahtuu, kun nuoret eivät enää lue eivätkä osaa kunnolla kirjoittaakaan. Tämä kirja on yleistajuinen lyhennelmä tutkimuksesta ja sen tuloksista. Varsinainen väitöskirja löytyy verkosta. 

Lakka onnistuu varsin hyvin pysymään asiassa eli lukemiseen liittyvien tehtävien kuvailussa. Koulussa ja luokissa tapahtuu varmasti paljon muutakin, mutta Lakka ei käy taivastelemaan asiaan liittymättömiä tapahtumia. Mikä parasta, Lakka ei myöskään mollaa yhdenkään opettajan opetustapaa tai -tyyliä.

Näin opettajana ja etenkin äidinkielenopettajana vähän jänskätti, kenen niskoille syy nuorten hiipuvasta lukutaidosta kaadetaan. Koulumaailmassa työskentelevänä itselläni on aika selvä visio lukuhaluttomuuteen johtavista syistä. 

Lakka rinnastaa lukuhaluttomuuden ja heikon lukutaidon heikkoon yleissivistykseen. On mahdotonta tietää, johtuvatko luetun ymmärtämisen vaikeudet siitä, että kyseessä on oppimisvaikeus vai siitä, että tekstissä puhutaan oppilaalle tuntemattomista asioista. Lasten ja nuorten sanavaraston kapeneminen on tosiasia. Se taas johtunee yleistiedon kapenemisesta, minkä näen itse olevan seurausta siitä, että kodeissa ei edes jutella entiseen tapaan lasten kanssa. Saati lueta mitään. 

Tutkimuksen mielestäni tärkein löytö tuo yksinkertaisen ratkaisun lasten ja nuorten heikkenevän lukutaidon ratkaisemiseen: vanhempien on opetettava lapset sietämään epämukavuutta ja patistettava lapset lukemaan. Lukemaan opettaminen on kasvattamista ja rajojen asettamista. Lakka toteaa myös, että kodin rooli on arka aihe, koska kaikissa kodeissa ei ole tarvittavia resursseja. Tämä tekee lukemisesta myös sosiaalipoliittisen kysymyksen. 

Toivottavasti tämä väitöskirja poikii resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan. 

Kill your darlings: 10 tapaa murhata ystävä

Englanninkielisestä nimestään huolimatta kirja sisältää kymmenen suomenkielisen dekkaristin ystävänpäivään liittyvät kertomukset. 

Alku ei ole kovin lupaava. Ensimmäisessä, Eppu Nuotion kirjoittamassa novellissa ravintolan nimi muuttuu parin sivun jälkeen Kissankielestä Kissankäpäläksi noin vain.

Ari Wahlstenin kertomus on kovin mitäänsanomaton eikä jää mieleen. JP Koskisen esitys on sekava. Tiivistäminen ei selvästikään suju mieheltä. En tosin pitänyt Murhan vuosi -sarjastakaan.

Kari Häkämieheltä en ole ennen lukenut mitään, ja tämä kertomus arvelutti politiikan takia. Kertomus on kuitenkin yllättävän hyvä. Tosin kesken tarinan siirrytään hämmentävästi aivan muihin henkilöihin kuin tarinan alussa, ja lopussa tuntuukin, kuin olisi lukenut kaksi erilaista tarinaa. 

Marja Aarnipuron tietotekniikan velhon monimutkainen tietotekninen operaatio kryptattuine päiväkirjoineen on todellisuudessa salasanalla suojattu Google drive -tiedosto. Tarinassa käytetään siis noita termejä. Muuta siitä ei jäänytkään mieleen. 

Tuomas Lius virittelee kauhua koiratarinallaan, jossa on epäjohdonmukaisuuksia. Jotkin käänteet vähän ihmetyttävät, mikä johtunee tarinan tiivistämisestä määrämittaan. Max Manner tarjoaa tavanomaisen pettämistarina-alun, mutta yllätyksellisen lopun.

Markku Ropposen Soikkumäki-kertomus on lyhyenäkin toimiva. En ole ehtinyt tutustua Kuhala-kirjoihin, mutta tämä lyhyttarina innostaa kyllä tarttumaan nyt toimeen. 

Taina Haahdin tarinassa ollaan vahvasti kirjailijamaailmassa. Juoni on olematon, mutta loppuratkaisu yllättää. Kirja päättyy Tapani Baggen Väinö Mujus -tarinaan sotavuosilta. 

Kirjan tarinat ovat kovin samankaltaisia luultavasti siksi, että niiden tulee liittyä ystävänpäiväteemaan. Pettäminen on vahva yhdistävä tekijä. Tarina, joka poikkeaa pettämisteemasta, erottuu heti myönteisesti muista. Eli Ropposen kertomus. 

Kaiken kaikkiaan kirja on lattea lukukokemus. Ystävänpäivä ei selvästikään ole täällä niin iso juttu, että siitä saisi järkevää kertomusta aikaan. Tarinoiden kirjoittajat ovat kuitenkin pitkän linjan dekkaristeja, eli ei voi olla pelkästään heidän vikansa, että kokonaisuus jää näin vaisuksi. 

Gillian McAllister: Väärässä paikassa väärään aikaan

Kirja lähtee käyntiin vähän vaivalloisesti. Jen näkee poikansa tekevän murhan ja järkyttyy siitä. Seuraavana aamuna, kun Jen herää, onkin edellinen päivä. Taas seuraavana aamuna on päivä miinus kaksi. Sitä rataa jatkuu, mikä vaikuttaa kovin tylsältä. Jen ei oikein itsekään ymmärrä, mistä on kyse. 

Vasta, kun päivät alkavat mennä yhä kauemmas ja edetä välillä harppauksin, Jen oivaltaa, että hän voi ehkä estää tapahtuneen, jos oivaltaa, mistä tapahtumaketju on alun alkaen käynnistynyt. Mitäpä järkeä elämän takaisinpäin kelaamisessa muuten olisi.

Kirja muuttuu kiinnostavaksi vasta siinä vaiheessa, kun salaisuuksia alkaa paljastua. Ja sitten onkin luvassa yllättäviä käänteitä ja elämää mullistavia asioita yhä uudelleen. Enpä olisi arvannut. 

Suomentanut Riina Vuokko

Eevi Kuokkanen: Viimakerroin

Viimakerroin jatkaa Rantakaupunki-sarjaa, jonka Ei sanaakaan aloitti. Kirjojen rantakaupunki on tietenkin Suomen eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hanko. Tällä kertaa tapahtumat pyörivät kuvitteellisen, paikallisen yrityksen ympärillä.

Perheyrityksessä tuntuu työskentelevän puolet kaupungin asukkaista, eikä kaupungin työllistymismahdollisuudet muuten olekaan kovin hyvät. Toimeentulo on siis vahvasti riippuvaista yrityksestä. Ensin yrityksen työntekijälle sattuu ikävä työtapaturma, sitten toinen kuolee.

Henkilöitä on paljon, mutta tällä kertaa he tulevat hyvin tutuiksi, toisin kuin aiemmassa kirjassa. Edellisen kirjan henkilöitä vilahtelee sivurooleissa, muuten pääosissa ovat yritykseen palkatut ulkopuoliset konsultit Mervi ja Vilma sekä siinä työskentelevät omistajaperheen jäsenet ja liuta muita työntekijöitä. Pienellä paikkakunnalla kun ollaan, kaikki tuntevat toisensa jo vuosien takaa. 

Jännitys jäi kirjassa aika alhaiselle tasolle. Edes loppukahinoissa ei tunnelma päässyt kohoamaan. Jännityksen tiivistämisessä on kirjailijalla vielä harjoittelemista. Muuten kirja oli viihdyttävää luettavaa. Henkilöiden elämässä tapahtui paljon ja ajallisestikin edettiin lokakuusta toukokuuhun. 

Ruth Ware: Viimeinen pari

Olen aiemmin lukenut Warelta kahdeksan kirjaa, joiden taso on ollut hyvin epätasainen. Jotkut ovat mielestäni todella hyviä (Lukitut ovet) ja jotkut todella huonoja. Viimeisen parin lukemista mietin pitkään, koska se kertoo tosi-tv-ohjelmasta, enkä koskaan katso tosi-tv:tä. Päätin sitten kuitenkin antaa sille mahdollisuuden selailtuani kirjaa sieltä täältä. 

Kirja lähtee yllättävän hyvin liikkeelle. Kirjan tosi-tv-seikkailussa pariskunnat kuljetetaan autiosaarelle, josta sitten on tarkoitus tipahtaa henkilö kerrallaan. Tapahtumista lähdetään kertomaan kuuluisuudesta ja näyttelijänurasta haikailevan Nicon ja hänen naisystävänsä Lylan näkökulmasta. Lyla on virustutkija yliopistolla. Mukaan lähtee muutama muukin pari. 

Saaren tapahtumien seuraaminen on suorastaan koukuttavaa. Hahmoissa on särmää ja porukka ei ole liian iso, joten kaikkiin pääsee tutustumaan kunnolla. Heti alkuun nousee myrsky, eikä kuvausporukkaa kuulu takaisin. Yhteydet mantereelle ovat katkenneet ja pariskunnat jäävät oman onnensa nojaan rajallisin vesi- ja ruokavarastoin. Hauskasti nuotion sytykkeenä käytetään kirjailijan omaa, aiempaa kirjaa.

Harmillisesti loppu lässähtää kuin kakkutaikina. Kaikki on lähes sitä, miltä näyttääkin. Mitään grande finalea ei tule. 

Suomentanut Elina Koskelin

Johanna Tuomola: Pelon voima

Pelon voima on itsenäinen jatko kirjalle Kaikki totuudet. Viimeksi isomman roolin sai poliiseista Aksel Nevanlinna, tällä kertaa Mikko Varis. 

Jostain syystä tämä ei nyt lähtenyt yhtä luistavasti kuin aiempi kirja. Keskeisessä roolissa on köyhän perheen poika Leo, kiusattu ja hyvää vauhtia syrjäytyvä. Mikko Variksen veljenpoika Leo on kotoaan imenyt perussuomalaiset asenteet maahanmuuttoa kohtaan, ja huomaa maahanmuuttovastaisuuden kautta löytävänsä elämälleen tarkoituksen ja itselleen uuden ystävän.

Kaikki ei tietenkään suju kuin tanssi, vaan pian Leo on tehnyt peruuttamattoman teon ja joutuu siitä edesvastuuseen. Selviää myös, että Leon teko on osa suurempaa suunnitelmaa, joka poliisin pitää pysäyttää. 

Mikko Varis on ärsyttävän vässykkä mies, joka antaa sukulaistensa heitellä rasistisia kommentteja ulkomaalaiselle vaimolleen ja tämän pojalle. Kirjan teema ja juoni olisivat vaatineet syvällisempää käsittelyä. Nyt asioita raapaistaan sieltä täältä pintapuolisesti ja suurin osa hahmoista jää etäällä häilyviksi, helposti unohtuviksi. Esimerkiksi Leon perheen ajatuksia tämän teosta ei puida lainkaan.