Poikaystävä on kahdeksas lukemani McFaddenin kirja. Mikään maata mullistava teos se ei ole.
Juoni on kovin tavanomainen: New Yorkissa asuvat neitokaiset käyvät treffeillä yrittäen löytää elämänsä miehen, jonka kanssa voisi perustaa perheen. Sydney on seurannut sivusta ystävättärensä ponnisteluja loputtomilla kohtaamisilla, ja tavannut itsekin monia miehiä pääsemättä kuitenkaan puusta pitkään.
Juoneen lisää kierroksia tappaja, joka väijyy kauniita neitokaisia. Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Nykypäivää seurataan nuoren naisen, Sydneyn näkökulmasta. Menneisyyttä katsellaan parin nuoren miehen silmin. Lukija voipi arvailla, onko heillä vastineita nykypäivässä.
Vaikka juoni on aika yksinkertainen ja kirja nopeasti luettu, tarjoaa se myös vähän jännitystä. Ihan kaikkea ei voi ennalta aavistaa. Kirja on omituisen puolivillaisesti tehty. Jotkut asiat kerrotaan hyvinkin tarkasti, toiset sivuutetaan maininnalla. Esimerkiksi murhaajan toimintaan jää paljon aukkoja.
Suomentanut Jussi Tuomas Kivi


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti