Odottamattomin terkuin ope on jatkoa kirjoille Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope. Sarjan kirjat ovat olleet varsin pidettyjä, mutta minua niissä on hiertänyt jokin. Päähenkilö Aisku on yksinhuoltajaäiti ja lukion äidinkielenopettaja. Lukiessani mietin, mikä Aiskussa mättää, ja päädyin siihen, että Aisku nyt vain on sellainen ihminen, josta todellisessa elämässä en pitäisi. Koska olen itsekin koulutukseltani äidinkielenopettaja, vaikken sellaista työtä nyt tee, tunnen kuitenkin hitusen hengenheimolaisuutta Aiskun kanssa.
Kirja on suoraviivainen kertomus yhdestä lukuvuodesta, joten se on nopeasti luettu. Tapahtumista kerrotaan Aiskun näkökulmasta, jolloin muut henkilöt jäävät ohuehkoiksi. Aiskun miesystävä Elmon ajatuksia ei juuri avata. Minua häiritsee se, miten Aisku toistuvasti yhä uudelleen huokailee miehensä upeaa kroppaa. Toivottavasti hän näkee Elmossa jotain muutakin.
Aiskun toiminta joissakin asioissa jää myös mietityttämään. Aisku tukee ihanasti oppilasta, jolla on vaikeaa. Tosielämässä olisi kuitenkin tärkeää ottaa yhteyttä myös oppilaan huoltajaan ja varmistaa, että heilläkin on tieto tilanteesta. Samoin Aiskun tyttären jäädessä kiinni eräästä jutusta, jota en nyt viitsi paljastaa, hämmästyttää se, ettei Aisku ole kavereiden vanhempiin yhteydessä.
Yksi kirjan kohtaus on viimeaikaisten Vantaan tapahtumien valossa pelottava. Senkin käsittelyn Aisku jättää vähän puolitiehen.
Toki Aisku on fiktiivinen henkilö, mutta paljon turhempiakin asioita hänen elämäänsä mahtuu. Aisku on yhtä pinnallinen ja itsekeskeinen kuin aiemmissa kirjoissakin. Yleisvaikutelma Aiskun vuodesta jäi latteaksi. Loppu sentään on sangen liikuttava.
Kirjassa on kaksi yhdyssanavirhettä. Mitähän Aisku niistä sanoisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti