Ruotsiin muuttaneen toimittaja Rosa Riemusen tarina, josta on saatu lukea kirjoissa Ei verta rantaa rakkaampaa ja Maa kauhein isien, jatkuu tässä kirjassa. Rosa on Ruotsiin muuttanut suomalainen eli ruotsinsuomalainen, jolla on identiteettiongelma. Rosa kokee, että hän ei kelpaa ruotsinsuomalaisissa yhteisöissä, koska on asunut niin vähän aikaa Ruotsissa. Rosa ei ainakaan aiemmissa kirjoissa osannut kovin hyvin ruotsia, eli ei hänellä muitakaan vaihtoehtoja ole sosiaalisiin ympyröihin.
Entinen poliisi ja entinen rikollinen Jani Peranto on tehnyt Rosan kanssa aiemmissa kirjoissa yhteistyötä. Tässä kirjassa Jani työskentelee vartijana, ja niin taas kohtaavat nuorenparin tiet. Rosalla on toki avopuoliso, mutta Janikin houkuttelisi. Avopuoliso jää hyvin pieneen rooliin.
Kirjassa viittaillaan paljon Rosan ja Janin taustoihin ja aiempiin kirjoihin. Harmikseni en muista niistä paljon mitään. Soisin, että aiempia tapahtumia avattaisiin virkkeellä tai parilla tilaisuuden tullen. Nyt jäi moni vihje ilmaan leijumaan. Esimerkiksi se olisi kiinnostanut, miten Janin poliisi-rikollinen-vartija-tarina on edennyt. Sitäkään en muistanut, että Rosan puoliso on jonkin sortin invalidi. Kirjassa kerrotaan, että edellisen kirjan tapahtumista on viisi vuotta. Siinäkin ajassa ehtii tapahtua paljon.
Molemmat ruotsinsuomalaiset päähenkilöt miettivät identiteettiään jopa siinä määrin, että se alkaa kyllästyttää. Myös Rosan itsetunto on heikko, ja hän pohtii pohtimasta päästyään, kelpaako hän kirjailijana tai toimittajana. Jani miettii myös sukulaisiaan, ja tässäkin on paljon hämäräksi jäävää asiaa, kun en muista aiempien kirjojen tapahtumia.
Kirjan tapahtumat keskittyvät todellisuudessakin tuttuun uutistapahtumaan: Ruotsiin tutkimusmielessä viedyt vanhat suomalaiset pääkallot ovat palautumassa Suomeen. Rosa on tietenkin toimittajana paikan päällä, kun tapahtumasta tiedotetaan medialle. Monenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin pääkallot lopulta pääsevät matkaan.
Kirjan teksti on hiukan kömpelöä ja raskasta pitkine lauserakenteineen. Alkukankeuden jälkeen siihen tottuu. Myös jotkin ilmaisut ovat kovin yliampuvia. Aiemman kirjan kohdalla olen näköjään valittanut siitä, että kirjailija selittää jokaista ruotsalaista kommenttia. Tässä kirjassa ei enää eritellä, puhuvatko henkilöt suomea vai ruotsia. Enimmäkseen taitavat puhua suomea. Sinänsä omituista muuttaa toiseen maahan asumaan, mutta pysytellä tiiviisti omankielisessä ympäristössä vaivautumatta opettelemaan uuden maan kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti