Tyttären suosituksesta tartuin tähän paksuun järkäleeseen ja lukiessani mietin, mitä hän mahtoi haluta suosituksellaan sanoa...
Kirja koostuu Kevinin äidin entiselle miehelleen, Kevinin isälle, lähettämistä kirjeistä. Yksinpuhelua siis, ja alkuun tuntui oudoltakin, että kirjeissä kerrattaisiin tapahtuneita asioita niin tarkkaan. Kirja on äärettömän taitavasti koottu kirjeistä, joissa kerrotaan etenevää tarinaa ja kääritään auki asioita vähän kerrallaan. Lukeminen tuntui monin paikoin raskaalta, koska asiaa tuli koko ajan niin paljon ja tapahtumat herättivät ajatuksia.
Pari ensimmäistä kirjettä luettuani olin vähällä jättää kirjan kesken, niin puuduttavalta se tuntui. Kirjeiden kirjoittaja, Kevinin äiti, on armenialaissyntyinen amerikkalainen. Hän on ylpeä syntyperästään ja kokee sen nostavan hänet tavallisten, lihavien amerikkalaisten yläpuolelle. Hän on mielestään yhtä amerikkalainen kuin natiivit, mutta kritisoi silti amerikkalaisuutta itseään.
Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi lukemista ja pikkuhiljaa aloin jäädä koukkuun. Kirjan puolivälin tienoilla olin jo aivan mykistynyt psykopaatti-Kevinistä, joka oli siinä vaiheessa noin viisivuotias. Välillä väläytellään sitä, mihin kaikki päättyy Kevinin ollessa noin 16-17-vuotias: hänestä tulee kouluampuja, joka tappaa kymmenkunta ihmistä.
Kirjassa äiti näkee selvästi Kevinin psykopaattiset piirteet (tunteettomuuden, kyvyttömyyden kiintyä mihinkään) ja on huolissaan niistä. Isän mielestä kaikki on hienosti ja Kevin reipas poika, joten ongelmat lakaistaan maton alle. Mutta, miten rangaistakaan poikaa, joka ei pysty tuntemaan katumusta tai ilmeelläänkään osoita kärsivänsä rangaistuksestaan? Mitä väliä? -asenne lapsella ennustaa tuhoisaa tulevaisuutta.
Luettuani kirjan loppuun olin sanaton. Niin järkyttävästi se päättyi.
Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti