Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Emma Sköld -sarjan kakkososa, jonka suomennos on julkaistu vasta, kun sarjassa on ilmestynyt osat 3-7. Olen jupissut aiheesta riittämiin ykkösosan kohdalla, joten jääköön nyt enempi marina sikseen. 

Ärsyttävästi kaikissa sarjan kirjoissa on hyvin samantapainen ja sekava kansi, joten kansikuvan perusteella on vaikea sanoa, onko jo lukenut kirjan. 

Tällä kertaa juostaan Tukholman maratonia ennätyskylmänä ja sateisena kesäkuun päivänä. Maratonia juoksemassa on myös Emman sisko Josefin, jota Emma aikoo mennä kannustamaan. Maratonin aikana kuolee kaksi juoksijaa, joten Emmalla riittää myös työn touhua. Emma on tarkka siitä, että kukaan ei luule hänen isänsä, poliisipäällikön, suosivan häntä, mutta hakeutuu kuitenkin isän juttusille, kun sisko on vaarassa eikä Emman pomo reagoi Emman mielestä riittävän nopeasti. 

Emman ja Josefinin suhde on kitkerän tuntuinen. Kumpikin kadehtii toistaan ja riitaa tulee aina, kun kohdataan. Tämä sisarusten välinen kamppailu on kantava teema sarjan myöhemmissäkin osissa kyllästymiseen asti. 

Aika mitäänsanomaton kirja. 

Lena Karlin & Åsa Schwarz: Nukketehdas

Nukketehdas on takakannen mukaan trilleri. Itse nimeäisin sen jopa tieteisjännäriksi. 

Keskiössä on Tukholman teknillinen korkeakoulu, jossa tehdään huippututkimusta tekoälystä ja ihmisen kaltaisesta robotista. Heinrich Becker on valmistanut Adam-nimisen robotin, joka osaa keskustella ihmisen kanssa sujuvasti. Heinrichin Nora-vaimo käy toisinaan miehensä työpaikalla juttelemassa Adamin kanssa, jotta Adamin vuorovaikutustaidot kehittyisivät.

Kirjan alku lähtee jähmeästi liikkeelle. Se sisältää paljon teknisiä yksityiskohtia tekoälyn rakentamisesta. Olin jo jättää kirjan sikseen, mutta selkeän ja sujuvan tekstin ansiosta jatkoin kuitenkin lukemista. Juoni lähteekin kulkemaan, kun ensin Heinrich joutuu murhayrityksen kohteeksi ja samaan aikaan Adam siepataan. Pian katoaa myös Heinrich, ja poliisi etsii molempia. 

Luvut on nimetty sen mukaan, kenen näkökulmasta tapahtumia kulloinkin katsellaan. Enimmäkseen niitä seurataan Heinrichin, Noran ja Heinrichin katoamista tutkivan poliisin Alexin näkökulmasta. 

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, ja kun ei kiinnitä liikaa huomiota tekniseen jargoniin, on kirja hyvää luettavaa. Lopun käänteet yllättävät, joskin osin ne on arvattavissakin. 

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Vihan jäljet

Vihan jäljet on seitsemäs osa kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertovassa sarjassa. Sebastian on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä Thaimaan tsunamissa vuosia sitten, eikä ole koskaan toipunut menetyksestään, vaan on yrittänyt kompensoida sitä tuhoisalla käyttäytymisellään. Sebastianin ihmissuhteet ovat hataria, koska hän ei ole pystynyt kiintymään kehenkään. 

Nyt tilanne on muuttunut, kun Sebastianin tytär Vanja on saanut tyttären, Amandan, joka on Sebastianin silmäterä. Huolimatta vaikeasta suhteestaan Vanjaan, johon Sebastian tutustui vasta tämän ollessa jo aikuinen, Sebastian saa hoitaa Amandaa halutessaan. 

Olen aiemminkin todennut (Hylätyt), että tämän sarjan parasta antia ovat keskeisten henkilöiden ihmissuhteet. Tämäkin kirja on hidasta luettavaa, koska päällekkäisiä kertomuksia on niin paljon. Jokaisen yksityiselämässä tapahtuu kiinnostavia asioita. 

Kirjan varsinainen juoni liittyy useaan samalla tavalla tehtyyn murhaan, joiden tekijä on ilmeisesti sama. Vanjan johtama henkirikosyksikkö matkustaa pikkukaupunkiin tutkimaan murhia. Rikokset saadaan selvitettyä, mutta samalla selviää, mitä Vanjan kollega Billy on puuhaillut. 

Kirjan lopussa asiat ovat aika hyvällä mallilla, ja pelkäsinkin jo, että tämä on sarjan viimeinen kirja. Viimeisessä luvussa paljastuu kuitenkin sellainen juonikoukku, että eiköhän jatkoa seuraa. 

Markus Ahonen: Anna pahan kiertää

Anna pahan kiertää on kuudes osa komisario Markku Isakssonin työstä kertovassa sarjassa. Sarjan kirjoja ilmestyy valitettavan harvakseltaan, nähtävästi Ahosella on leipätyökin hoidettavanaan. 

Olen sarjan kahdesta aiemmasta kirjasta valitellut niiden sekavuutta (Sydämenmurskajaiset) ja raskassoutuisuutta (Sieluttomat). Tartuinkin tähän uusimpaan varauksella, kun olin käynyt blogissani virkistämässä muistiani.

Anna pahan kiertää on kuitenkin aivan toista maata. Tarina alkaa Isakssonin lähipiirissä tapahtuneesta pahoinpitelystä ja etenee vauhdikkaasti rikosten selvitessä yksi toisensa jälkeen. Tässä kirjassa itse asiassa kootaan yhteen kaikkien aiempien kirjojen pahanteot ja Isaksson selvittää loppujen lopuksi koko sotkun. 

Kirjan tapahtumat etenevät loogisessa aikajärjestyksessä, paitsi yhdessä kohtaa. Kuitenkaan erikseen ei mainittu, että nyt palataan ajassa taaksepäin, vaan lukija jää hämmentyneenä selaamaan sivuja. 

Muuten kirjaa oli ilo lukea. Kotimaiseksi rikoskirjaksi siinä on yllättävän paljon kerroksellisuutta. Isakssonin lempeys rikoksentekijöitä kohtaan on omaa luokkaansa. 

Pahoin pelkään, että kaikkien langanpäiden tultua solmituiksi on tämä myös Isaksson-sarjan loppu. Toivottavasti olen väärässä. 

Elly Griffiths: Musta enkeli

Ensinnäkin yllätyin kirjan etuliepeestä: Elly Griffiths ei olekaan Elly Griffiths vaan Domenica de Rosa. Ilmankos Musta enkeli sijoittuu niin sujuvasti tällä kertaa Italian auringon alle. Paikkojen kuvailu onkin Ruth Galloway -sarjassa taitavaa. Niin Cornwall kuin pieni italialaiskyläkin maalautuvat lukijan silmien eteen ja saavat kaipaamaan paikan päälle. 

Kirjan suomentaja on erinomainen Anna Kangasmaa. Kaikki Ruthin sarkastiset huokaukset on käännetty hyvin luontevasti ja tilanteisiin sopivasti. 

Kirja tuo hetkellisen tyydytyksen lukijalle, joka on odottanut, että Ruthin ja Nelsonin suhteessa otettaisiin ratkaiseva askel. Jo sarjan edellisessä osassa Ruthin ja Nelson suhde sai uutta potkua. Mutta taas, kaiken kutkuttavan jännityksen ja melkein helpotuksen huokauksen jälkeen, asiat kääntyvät jälleen kerran päälaelleen. 

Petri Tamminen: Se sano – Unohtumattomat lausahdukset

Suomalaiskansalliseen tapaan suurin osa unohtumattomista lausahduksista on arvostelevia, latistavia tai suorastaan ilkeitä. Ne jäävät kuulijansa mieleen ikiajoiksi. Kuulija on ollut ruma, lihava, osaamaton, tyhmä ja muutenkin epäonnistunut. Kuulija olisi jopa saanut jäädä syntymättä. 

Lausahdukset on vasiten kerätty haastatteluilla ja keruulla. Liekö siinä osasyy ikävänsävyisten lausahdusten ylivoimaan. Ikävät asiat jäävät paremmin mieleen kuin mukavat. 

Lausahduksista kuuluu, että moni osallistuja on jo elämänsä ehtoopuolella. Ja yhä muistaa lapsuuden katkerat kommentit. Useimmat kommentit taitavat olla vähintään neljänkymmenen vuoden takaa. Toivoa sopii, että kun sodassa olleiden lapset ja heidänkin lapsensa ovat saaneet osansa kitkeristä kommenteista, ovat nämä lapsenlapset osanneet omien lastensa kohdalla kääntää kelkan ja kannustaa ja kehua lapsiaan. Ehkä siksikään kirjassa ei kuulu nykynuorten ääniä. 

Kirjassa on satakunta lausahdusta, en jaksanut laskea. Positiivisia tai kannustavia lausahduksista on murto-osa. Neutraaleja on jonkin verran. 

Kirjan lukemisen jälkeen hävettää suomalainen, latistava kulttuuri. Se sopii kuitenkin niin hyvin yhteen pitkän, pimeän talven kanssa. Jos ihmistä pidetään pimeässä puolet vuodesta, mitä muuta voi odottaa?

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Tuntuupa tyhmältä lukea sarjan ensimmäistä osaa, kun on jo lukenut osat kolmannesta seitsemänteen eli viisi kirjaa (Avoimet ovet, Osasto 73, Kerjäläinen, Syntipukki ja Häpeänurkka). Kustantajalla ollut taas älynväläys, kun sarjaa on alettu suomentaa kolmannesta osasta alkaen, ja vasta seitsemännen osan jälkeen hoksattu, että ykkösen ja kakkosenkin voisi suomentaa. Tosin kolmannen osan kohdalla mainitsinkin erinomaisen briiffauksen henkilöiden aiempaan elämään. Ykkösen ja kakkosen olisi siis voinut jättää kääntämättäkin. Tai olisin voinut jättää ne lukematta. 

Päähenkilö Emma Sköld tuntuu yhtä kummalliselta ensimmäisessä osassa kuin myöhemmissäkin. Hän on ihmissuhteissaan etäinen ja viileä. Työ ajaa kaiken muun edelle. Emmallahan on myöhemmissä osissa pieni lapsi, jota hän ei juurikaan tunnu ajattelevan. Ensimmäisessä osassa Emma vielä painiskelee raskaaksi tulemisen kanssa. Sulhanenkin on uppo-outo, jota ei myöhemmissä osissa enää taideta tavata. 

Kirjassa on onneksi kiinnostava juoni: ihmisiä kuolee kylpylässä. Sarenbrant kirjoittaa nopealukuista tekstiä, joten kirja on äkkiä lukaistu, vaikkeivät keskeisten henkilöiden henkilökohtaisen elämän kiemurat tällä kertaa kiinnostakaan, koska ne ovat tulleet tutuiksi jo myöhemmistä kirjoista. 

Kylpylässä tapahtuneiden murhien selvittely ei olekaan ihan helppoa, mutta lopulta syyllinen paljastuu. 

Emma Sköld -sarja on vauhdikas ja hyvää luettavaa. Myös ensimmäinen osa.

Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat

Takakannessa Sateenkaarimurhia kuvaillaan psykedeelis-filosofiseksi dekkariksi, ja sitä se on. Kirjan takakansiteksti on harvinaisen osuva, ja kuvailee hyvin kirjan sisältöä paljastamatta silti liikaa. Samoin kansikuvan 1970-lukulainen, psykedeelinen ulkoasu vie kirjan tunnelmiin. 

Kirja on muodikkaasti sisällä queer-kulttuurissa. Keskeiset henkilöt, arvostettu copywriter Kimi Kataja ja varakas tyhjäntoimittaja-filosofi Benny Sarlin, suhtautuvat avoimin mielin ihmisten moninaisuuteen. 

Paikoin kirja sisältää niin paljon tuotesijoittelua, että lukija ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko (alin kuva). Tämä lukija jumittui myös miettimään, onko tuotesijoittelu tässä määrin todellakin välttämätöntä. Mikä sen arvo kirjalle on? Tai sen, että päähenkilö tietää kaikkien merkkituotteiden hinnat?

Ajoittain lukiessa tuntui, kuin olisi ollut tripillä itsekin. Päähenkilöt kun eivät paljon muuta tee, ja kuvailu on värikästä. Toivottavasti kirjan tajuntaa laajentavat matkat eivät perustu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin, niin kirjalle on ehkä odotettavissa jatkoakin. 

Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A

Heti nousi karvat pystyyn, kun huomasin tämän olevan konekaappaus/panttivankidraama. En pidä panttivanki- enkä konekaappausdraamoista. Niissä tapahtumat kulkevat aina samaa rataa: jotakuta kiristetään ja loppuratkaisu on ilmeinen: kone pääsee laskeutumaan ongelmitta. Luin äskettäin erittäin tylsän konekaappauskirjan (Panttivanki), joten odotukset eivät olleet nytkään korkealla. 

Fitzekin tähänastisista suomennetuista kirjoista olen pitänyt (Potilas, Matkustaja 23). Ikkunapaikka 7A ei valitettavasti ole parhaimmistoa teemansa takia. Konekaappauksen rinnalla kulkee monimutkaisuudessaan täysin epäuskottava sivujuoni. Kieroutuneita henkilöitä on liikaa. 

Lopussa Fitzek näyttää taas taitonsa ja kääntää kaiken uuteen kulmaan. 

Tämä on blogini tuhannes kirjapäivitys. 

Kari Levola: Harju

Levolan poliisisarja on sikäli mielenkiintoinen, että pääosassa hääräävä rikospoliisi Raistola on edelleen sairauslomalla. Sarjan ensimmäisessä osassa hän oli sydänleikkauksessa. Pienet terveysesteet eivät hänen tahtiaan hidasta, kun rikoksia pitää selvitellä ja rikollisia ottaa kiinni. 

Tällä kertaa Raistola on kuntoutumassa Punkaharjun kauniissa maisemissa samaan aikaan, kun presidentit Putin ja Niinistö samalla seudulla. Raistola joutuu tietenkin vedetyksi mukaan tapaamisen taustalla kuohuviin tapahtumiin. 

Kirja on hyvin ohut, vain puolentoistasataa sivua. Niinpä fokuksessa on Raistola ja hänen näkökulmansa tapahtumiin. Sivujuonia ei ole, eikä henkilöitäkään esitellä kuin kourallinen. Raistolasta lukisi mielellään pidemmältikin. Toisaalta on ihailtavaa, että kirjailija pystyy tiivistämään tapahtumat näin vähäiseen sivumäärään. 

On myös mukava välillä tarttua ohueen kirjaan ja tietää, että se on äkkiä luettu. Järkäleitä on kirjamarkkinoilla riittämiin. 

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta

Taas yksi mitäänsanomaton ja muistijälkiä jättämätön joulukirja. Ehkä olisin pitänyt tästä enemmän, jos tämä ei olisi ollut jo neljäs joulukirja tässä joulukuussa. 

Hyvin ennalta arvattava juoni. Emily on menossa vanhempiensa luo Skotlantiin jouluksi ja on kutsunut mukaansa miesystävänsä, jota on tapaillut jo useita kuukausia. Lähdön alla käy ilmi, että mies onkin naimisissa. Koska Emily, perheensä mielestä ikuinen vanhapiika, on jo kertonut tuovansa miehen mukanaan, on hänen tekaistava itselleen miesystävä. Tähän sopii naapurin komea nuorimies ja lopun voikin arvata. 

Kirjan lukeminen tuntui suossa tarpomiselta, koska kaikki oli selvillä alusta alkaen. Piti vain odottaa, koska Emilyn valesulhanen paljastuu.

Emilyn perhe on hyvin räväkkä. Tällaisia perheitä kirjoissa harvoin tapaa, ainakaan joulukirjoissa. Kaikki ryyppäävät itsensä tajuttomaksi joka ilta. 

On kirjassa sentään muutama hauska kohta, jotka saivat aikaan spontaaneja naurunpyrskähdyksiä. 

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Tapaamme taas Pollyn ja hänen kihlattunsa Huckleyn pienellä Mount Polbearnen vuorovesisaarella Cornwallissa. Kerrassaan idyllinen ympäristö. Harmi vaan, että vaikka Polly on saanut elämältä kaiken, mitä on tähän mennessä älynnyt toivoa, hän ei tunnu osaavan nauttia siitä. Koko ajan on kiire ja rahapula ja kylmä ja kaikki maailman murheet niskassa. Kirjan alku on suorastaan tuskastuttavaa luettavaa Pollyn tyytymättömyyden takia. 

Olin vähällä jättää kirjan lukemisen alkumetreille ja todeta, että Pollyn leipomoseikkailut on nyt nähty. Ei yhdestä pienestä leipomosta pienellä saarella tunnu riittävän loputtomasti ammennettavaa. Tai vetoisasta majakasta, jossa pari asustaa. 

Räikeän vastakohdan Pollyn ja Hucklen simppelille elämälle luovat heidän ystäväpariskuntansa Kerensa ja Reuben. Reuben on upporikas ja kerskuu sillä häpeilemättä. Kirjan juonena tuntuukin pitkään olevan se, että rikkaat maksavat köyhälle piikomisesta. Tämä ei oikein kanna eikä jaksa kiinnostaa.

Onneksi lopussa tulee uskomaton ja mahtipontinen loppuhuipennus. Se on liiankin överi, eikä sovi Pollyn ja Hucklen tyyliin lainkaan. Teemana on, että rahalla saa ja helikopterilla pääsee. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan, mutta muuten kirjassa ei kyllä joulunajan tunnelmaa luoda. Tämä onkin huonoin jouluteemainen kirja, mitä tänä vuonna olen lukenut. (Varasin monta jouluista uutuuskirjaa ja yllättäen sain ne kaikki joulun alla. Nyt on joulukirjaähky ja yksi vielä lukematta.)

Tommi Laiho: Uhanalaiset

Kirja on roikkunut lainapinossa, kunnes uusimiskynnys ylittyi ja nyt se oli luettava. En tiedä, miksi olen viivytellyt Uhanalaisiin tarttumista näin kauan. Ehkä se johtuu kansikuvasta, joka saa kuvittelemaan kirjan fantasiaksi. Kirjan nimikin on erikoinen.

Kirja ei kuitenkaan ole fantasiaa, vaan rikosromaani. Juoni on mielenkiintoinen ja omaperäinen Suomessa tapahtuvaksi epäselvien kuolemantapausten sarjaksi. Rikostutkija Karita Haapakoski alkaa selvitellä näitä kuolemantapauksia. Apunaan hänellä on poliisista psykologiksi siirtynyt ystävänsä Amina ja epämääräinen Juha, joka ilmestyy jostakin kuvioihin jäädäkseen. 

Uhanalaiset on hidasta luettavaa. Tapahtumat polveilevat ja kaikenlaisiin yksityiskohtiin paneudutaan huolella. Myös vanhojen kuolemantapausten selvittely on aikaaviepää. 

Uhanalaisissa on hyvää pohdintaa median roolista ennen ja nyt sekä siitä, miksi uutisissa on vain ikäviä asioita. Samoja ajatuksia olen itsekin pyöritellyt mielessäni. 

Kielellisesti kirja ei ole virheetön. Jumituin joksikin aikaa miettimään, mikä on vialla yhdyssanassa perunankylvö ja -nostoaikaan, ja miten sen voisi sanoa järkevästi (perunan kylvö- ja nostoaikaan). Kirjailijalla menevät myös koko ajan sekaisin Karitan siskontyttöjen Matildan ja Liinan nimet. Koska Liina on vasta vauva, hän tuskin kuljeksii milloin missäkin. 

Jotkut asiat tuntuvat jäävän vähän auki kirjan loppuessa. En silti panisi pahakseni, vaikka tapaisin tämän porukan seuraavassakin kirjassa. Kirja oli odotuksiani parempi. 

Lucy Diamond: Rantakahvilan joulu

Rantakahvilan joulu on Rantakahvilan itsenäinen jatko-osa, jossa on itse asiassa kolme pientä tarinaa. En rankannut Rantakahvilaa kovin korkealle. Juoni oli löyhähkö ja tarina heppoinen. 

Rantakahvilan joulun ensimmäinen tarina Joulu saapuu Rantakahvilaan on samantasoinen aiemman osan kanssa, eli ei kummoinen. Toinen osa, Jouluyllätyksiä Rantakahvilassa, on sen sijaan varsin tunteikas esitys ja saa lukijankin niiskahtamaan. Kolmas ja viimeinen tarina, Rantakahvilan uusi tulokas, on lyhyenläntä synnytyskertomus, jonka muu anti jää heppoiseksi. 

Jouluyllätysten takia kirja on hieman parempi kuin edeltäjänsä. Evie on kirjan minäkertoja, ja se tekee pakostakin tarinoista hyvin yksipuolisia. Välillä kertojan ääni annetaan Evien siskolle tai Rantakahvilan uudelle työntekijälle, mutta se ei riitä paisuttamaan tarinaa. 

Edelleen ihmettelen, miten Evie pitää itseään erinomaisena kahvilanpitäjänä, kun hänen keittiötaitonsa ovat nollatasolla. Maalaisjärjellä ajatellen kahvilanpitäjän olisi hyvä osata itsekin leipoa tai kokata jotakin. Evien kahvila kuitenkin menestyy ja työntekijöitäkin riittää. Mystistä. 

Taas kerran sankarittarella on kuriton käkkäräpää. Kuinkas muutenkaan. 

Jenny Bayliss: Jouludeitti x 12

Ei ollut yhtään rakkausromaanifiilis, kun tämä kirja tuli lukupinosta käteen. Valinnanvaraa ei ollut, koska palautuspäivä tiistaina ja kirja on varattu. Plarasin kirjaa läpi, luin alusta pari sivua ja katsoin lopusta, kuinka käy. Päätin lukea jonkin matkaa, kunnes kyllästyn.

Kirja onkin yllättävän sujuvaa tekstiä ja tarina kulkee vauhdikkaasti. Kirjan alkuperäinen nimi The Twelve Dates of Christmas viittaa englanninkieliseen lauluun The Twelve Days of Christmas. Suomennos ei tee sille oikeutta, mutta liittyy kyllä tarinaan. 

Katen ystävä painostaa häntä osallistumaan treffipalveluun, jossa on tarjolla kahdettoista treffit joulukuussa. Kate osallistuu, ja tietysti joutuu kaikenlaisiin kommelluksiin, mutta löytää silti lopuksi elämänsä rakkauden. Eihän tällainen kirja voisi muuten päättyä, tai ainakin se olisi sitten suuri pettymys. 

Viihdyttävää lukemista epäilyistäni huolimatta. Vaan olisipa joskus jossakin kirjassa sankaritar, jolla ei olisikaan villejä kiharoita, vaan päätä myöten lätistyvä tukka. 

Ann Cleeves: Kulovalkea

Kulovalkea on herttaisen Shetlanti-sarjan viimeinen osa. Shetlantilaisesta komisario Jimmy Perezistä kertova sarja päättyy siis tähän. Kirjan luettuani alkoi oikein harmittamaan, että miksi juuri nyt, kun Perez olisi vihdoinkin onnellinen. 

Aiemmin kirjaa lukiessani tuskailin kyllä taasen Perezin jahkailua ja saamattomuutta elämäänsä koskevissa asioissa. Perez vaikuttaa kaikin tavoin hankalalta ihmiseltä. Hyvin myötätuntoinen aina ja kaikille, kyllä, mutta toisaalta kykenemätön ilmaisemaan todellisia tunteitaan oikeissa tilanteissa. 

Harmittavaa, että Shetlannin saarten tarina päättyy tähän. Sarja on ollut ihana kuvaus paikasta, jossa tuskin tulee koskaan käytyä. Jimmy Pereziä ja hänen maisemiaan tulee ikävä.  Kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta Jimmy Perezin elämää on ollut mukava seurata. 

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen

Tanskalaiset kirjailijat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich kirjoittavat salanimellä Anna Ekberg sarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt kirjat Salattu nainen, Uskottu nainen ja Kadotettu nainen. Sarjan aiemmat kirjat ovat olleet sangen vaikuttavia aiheiltaan ja moniulotteisuudeltaan. Liekö vika minussa vai Vaarallisessa naisessa, kun en löytänyt siitä kuin mieskirjailijoiden salattuja eroottisia fantasioita? Varsinainen floppi. 

Kirja kertoo Ceciliestä, joka pian avioeronsa jälkeen katoaa. Cecilien sisko Iben pettyy poliisin toimintaan ja alkaa vuoden odoteltuaan itse selvittää, mitä siskolle tapahtui. Iben saa selville, että Cecilie on harrastanut varsin vapaamielistä seksielämää ja Iben tietysti seuraa samaa tietä johtolankojen perässä. Taival on varsin pitkästyttävää seksikohtausten jatkumoa. Aivan kirjan lopussa juoni tiivistyy ja tapahtumat selviävät yllättävästi. 

Juoni jää paikoitellen ontuvaksi. Tuntuukin, että kirja on kyhätty häthätää kasaan. 

Marja Aho: Neidonkorento

Neidonkorento on käsittääkseni Marja Ahon ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja. Se on jännityskirja, jonka pääosassa on empaattinen ja nuuka komisario Simo Sund. Sundin alaisista vain yhden elämään perehdytään hiukan syvemmin, muut jäävät kasvottomaksi massaksi. Eikä tästä yhdestäkään kerrota juuri mitään lapseen liittyviä asioita lukuun ottamatta. 

Kirjan alku vaikuttaa sekavalta ja siitä on vaikea saada otetta. Lyhyissä luvuissa esiintyy monia henkilöitä, ja lisää tulee. Henkilöt jäävät varsin ohuiksi tuttavuuksiksi. Poliisikin tuntuu sangen saamattomalta ja toiminta huolimattomalta. Liekö tarkoitus osoittaa, että poliisitkin ovat vain ihmisiä. 

Kirja käsittelee lahtelaista huumeongelmaa ja erityisesti nuorten huumeiden käyttöä. Aihe on tärkeä, mutta toteutus jää vähän ontuvaksi. Lopussa häiritsi useamman ajatusketjun kesken jääminen. Kirjaan olisi tullut enemmän pontta, jos komisarion säästömenetelmät, kehitysvammaiseen poikaan liittyvä ajatuskulku ja soitteleva vanha heila olisi käsitelty loppuun. Ainakin nämä, saattoi siellä muutakin jäädä keikkumaan. 

Belinda Bauer: Exit – Lähdön hetki

Takakannen teksti kuvaa hyvin kaunistellusti työtä, jota Felix Pink kollegoineen tekee. Kyllä, he istuvat kuolevien vieressä näiden vetäessä viimeisen henkäyksensä. Erään kerran kaikki ei sujukaan, kuten on suunniteltu, ja Felix on pulassa. Vähitellen käy ilmi, ettei mikään ole sitä, miltä näyttää. 

Mukava poliisijoukko yrittää ottaa selvää, mitä oikein on tapahtunut. Yhden poliisin nimi on Jackie Braddick, ja mielessäni yhdistin sen heti Kate Atkinsonin Jackson Brodieen, mikä oli vikatikki. Eihän mielleyhtymille mitään voi, eikä tämä Jackie mitenkään edes muistuttanut Jackson Brodieta. Hämmästykseni oli silti suuri, kun noin kolmanneksi viimeisellä sivulla tajusin, että Jackie on tosiaankin nainen (koska tiedostin kyllä, että Jackie on naisen nimi). Mistään ei sitä ennen kyllä huomatakseni käynyt ilmi, että Jackie on nainen. Eikä oikeastaan silloinkaan. Oletan vain. Oletan myös, että alkuperäiskielellä sen erottaisi pronominista. Suomen kielen sukupuolineutraaliudessa on hankaluutensa. 

Exit ei mielestäni ole aivan yhtä hyvä kuin monet muut Bauerin teokset. Monissa kirjoissa on nykyään ikäihmisiä keskeisissä rooleissa, ja se alkaa olla kaluttua. Myös raviveikkaukset ovat peribrittiläistä tylsyyttä, joka ei jaksa kiinnostaa. Näistä puutteista huolimatta kirja sisältää runsaasti yllättäviä käänteitä, jotka ilahduttavat minua. Myös se, miten lopussa asiat ratkeavat, miellyttää minua. 

Cara Hunter: Jäljettömiin

Jäljettömiin on Hunterin Adam Fawley -sarjan ensimmäinen osa. Jatkoa on siis luvassa. Tykästyin tähän kirjaan kovin. Juoni kulkee aivan uskomatonta vauhtia ja yllätyksellisiä käänteitä on varattu loppumetreille saakka. Tosin viimeisen niistä aavistinkin. 

Etsiväkomisario Fawley tiimeineen selvittelee kadonneen pikkutytön tapausta. Kahdeksanvuotias Daisy on kadonnut kesken perheen grillijuhlien jäljettömiin. Kun Daisya aletaan etsiä, kolisee perheen kaapeista luuranko toisensa jälkeen esiin. Niitä tuntuu riittävän loputtomiin, ja kirja pitääkin hyvin otteessaan. 

Ainoa, mistä en pitänyt kirjassa, oli twiittilainaukset, joita esiintyy tuon tuosta. Nämä menevät samaan kastiin teksti- ja messengerviestiketjujen kanssa, joita on nykyään valitettavasti aika usein kirjoissa.