perjantai 2. toukokuuta 2025

Mari Frisk: Puolestasi mitä vain

Olen lukenut Friskin aiemmat kirjat Neliöjuuri ja Monitahokas. Ne ovat kuvauksia kaksossiskojen perhesuhteista ja oikein viihdyttäviä. Puolestasi mitä vain on psykologinen trilleri, jopa dystopia tai tieteiskertomus, ja aivan erilainen kirja kuin aiemmat. 

Puolestasi mitä vain kertoo tukholmalaisesta Laurasta, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänen aviomiehensä Mark ja tyttärensä Wilma joutuvat auto-onnettomuuteen moottoritiellä. Juonesta ei voi kovin paljoa kertoa, jotta kirjan kerrassaan erikoinen ja omituinen tarina ei paljastu ennen aikojaan. Luulin ensin kirjan nimen perusteella, että se olisi samantapainen kuin Annamari Marttisen Tapahtui mitä tahansa, mutta ei sinne päinkään. 

Kirja tapahtuu parin vuoden päästä tulevaisuudessa. Olisi se varmaan voinut olla nykyhetkessäkin. Olennaista on, että Ukrainan sota on päättynyt, tosin sitä ei kerrota, kuka sen voitti. 

Kirjan alku on vähän sekava ja vaikeasti hahmotettava. Kun tapahtumat lähtevät etenemään, muuttuvat ne kiinnostaviksi. Lauran tytär Wilma vammautuu onnettomuudessa vakavasti ja lopullisesti ja menettää sen myötä elämänhalunsa. Raskaiden vaiheiden jälkeen Laura lähtee vapaaehtoistyöhön Ukrainaan, missä hän adoptoi itselleen kouluikäisen tyttären, Elisan. Adoptiotyttärensä kanssa Laura muuttaa myöhemmin Tukholmasta Suomeen Tammisaareen, mistä hänen sukunsa on kotoisin. 

Kirjassa tehdään tieteellistä läpimurtoa, jonka yksityiskohdat kuitenkin sivuutetaan parilla lauseella. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla niistä tarkemmin, koska kaipa kirjailija on miettinyt tarkasti, mitä siinä oikein tapahtuu. Nyt keskeinen asia painettiin villaisella pimentoon. 

Kirjan loppu jää avoimeksi, kuten Friskillä on usein tapana tehdä. Kirja jättää pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja mitä jatkossa mahtaa tapahtua. Mietin myös, miten omituinen tyttö Elisa onkaan, ja miten hän jaksaisi tulevia vuosia. Luen hyvin harvoin tieteiskertomuksia tai dystopioita, ja varmaan siksi olen niin hämmentynyt kirjan tapahtumista. 




sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Anni Niskanen: Hunajaa ja houkutuksia

Tässäpä uusi tuttavuus, johon tartuin mielenkiinnolla. Valitettavasti kirja ei täyttänyt odotuksia.

Aava palaa muutaman Berliinin vuoden jälkeen koti-Suomeen. Hänen vanha ystävänsä Petteri palkkaa hänet oitis perustamaansa majataloon töihin. Ja sitten Aava on siellä töissä ja Petteri kokkaa. Eipä siinä paljon muuta tapahdu, ennen kuin Petterin kaksosveli Eemil ilmestyy maisemiin. Sitten Aava harrastaa myös joka yö seksiä Eemilin kanssa. 

Tyypit ovat tavattoman tylsiä. Petteri on ihan hengetön reppana, jonka ajatuksia ei avata lainkaan. Vaikka kirjassa dialogiakin on, aika paljon jätetään ulkopuolisen kertojan harteille. Niinpä juonen kehittely ja juonikaari jäävät hyvin latteiksi. Henkilöiden keskusteluita kuvataan harvakseltaan, useammin vain kerrotaan, mitä he ovat tehneet. 

Luin reilut sata sivua ja totesin, että kiitos, riittää. Puhelinluettelossakin on kiinnostavampia ihmisiä. 






Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar

Myrkkyjen kuningatar on Thamesjoen murhat -sarjan kolmas osa. Kahdessa aiemmassa osassa, Thamesjoen murhat, osa 1 ja Kuolema kylässä, vanharouva Judith Potts on onnistuneesti ratkaissut murhia kahden ystävättärensä kanssa. 

Tällä kertaa yksi kolmikosta, Suzie, sattuu olemaan paikalla, kun Marlowin pormestari kuolla kupsahtaa. Kuinka ollakaan, kuolema osoittautuu murhaksi. Paikallisessa poliisissa rikoskomisarioksi edennyt Tanika Malik ei jaksa vastustella rouvakolmikon pyrkimyksiä sekaantua joka asiaan, vaan hän palkkaa Suzien, Becksin ja Judithin poliisin virallisiksi avustajiksi. 

Toimekkaat rouvat kuulustelevat asianosaisia kuulustelemasta päästyään, ja onnistuvatkin vähitellen pääsemään murhaajan jäljille. Samaan aikaan kirkkoherran vaimo Becks tuskailee, miten hankala heille muuttanut anoppi on. 

Oikein viihdyttävä kirja kaikkine käänteineen. Rouvat ovat varsin häikäilemättömiä puuhissaan.  

Suomentanut Hilkka Pekkanen





keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Neiti Marplen jäljillä - Agatha Christie

Kirja sisältää 12 eri kirjailijan kirjoittamaa lyhyttä tarinaa, joiden pääosassa on Agatha Christien kirjoista tunnettu, pienessä St. Mary Meadin kylässä asuva neiti Marple. Olen jo nuorena lukenut kaikki Agatha Christien kirjat, joten neiti Marple on minulle entuudestaan tuttu ja odotukset korkealla. Kirjaan valitut kirjailijat ovat tunnettuja dekkaristeja: Naomi Alderman, Leigh Bardugo, Alyssa Cole, Lucy Foley, Elly Griffiths, Natalie Haynes, Jean Kwok, Val McDermid, Karen M. McManus, Dreda Say Mitchell, Kate Mosse ja Ruth Ware.

Luin kaksi ensimmäistä kertomusta ja petyin. Ensimmäisessä, Lucy Foleyn tarinassa neiti Marple kyselee, utelee ja nyysii paikkoja. Oikeasti hän enimmäkseen istui, neuloi ja kuunteli muiden puhetta. 

Toisessa, Val McDermidin tarinassa on paljon henkilöitä, ja murhaajaksi osoittautuva henkilö on hädin tuskin mainittu aiemmin. Tämän jälkeen kyllästyin, koska nämä kertomukset eivät toimi. Liian lyhyissä tarinoissa on hurjan paljon henkilöitä, joita on mahdoton muistaa, kun joka tarinassa marssii esiin uusi henkilökavalkadi. 

Luin vielä kirjan loppupuolelta Karen M. McManusin kirjoittaman tarinan. Se on ihan hyvä, mutta huomasin myös joka tarinassa vaihtuvien minäkertojien tuottavan vaikeuksia pysyä kärryillä. Kirjaa pitäisi ehkä lukea tarina kerrallaan ja pitää välissä aina taukoa. Kirjastokirjan ollessa kyseessä se ei onnistu. 

Kirjan tarkoitus jäi hiukan hämäräksi. Miksi käyttää Christien luomaa hahmoa ja yrittää herättää se henkiin, kun se ei kuitenkaan onnistu? Kirjaan valitut kirjailijat ovat luoneet itselleen nimeä ja voisivat myydä omalla nimelläänkin. Ylipäätään kaikki tällaiset dekkaristien kokoomateokset, joita olen viime aikoina lukenut, ovat olleet aika huonoja. Kunnollinen jännitystarina vaatii tilaa, ja toimii harvoin puristettuna niukkaan sivumäärään. 

Suomentanut Saara Pääkkönen




tiistai 22. huhtikuuta 2025

Emelie Schepp: Kuolema heinäkuussa

Vihdoinkin Scheppiltä muuta kuin Jana Berzelius -sarjaa. Rikostutkija Maia Bohm on niin paljon maanläheisempi kuin kivikova Jana. Toivottavasti Maia saa oman sarjan. 

Maia saapuu uuteen työpaikkaansa Motalan poliisiin ja alkaa ensi töikseen kyseenalaistaa vuoden takaisen katoamisjutun tutkintaa. Tutkinnassa on ollut tietyltä osin haparointia, mikä saa heti epäilykset syyllisestä heräämään. No niin yksioikoiseen ratkaisuun ei Schepp sentään lankea, vaan matkaan tulee vielä monta mutkaa. 

Kirjan henkilökaarti pysyy kompaktina, ja keskeisistä hahmoista kerrotaan muutakin kuin nimi. Maia ja hänen lähin kollegansa Greg ovat varsin sympaattisia tyyppejä. Maia ei ole ihan tavan tallaaja, vaan ensin eronnut ja sittemmin leskeytynyt samasta miehestä. Maialla on kaksi lasta, joista toisella on vakava sydänvika, minkä takia Maian vapaa-aika kuluu pääosin sairaalassa. 

Kirjan lopun tapahtumat saavat silmäkulmat kosteiksi pariinkin kertaan. 

Suomentanut Hanna Arvonen




sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Richard Osman: Ratkomme murhia

Torstain murhakerho -sarjan kirjoittajan uuden sarjan aloitus on erittäin kiinnostava. Henkivartijana työskentelevä Amy Wheeler joutuu huikeisiin seikkailuihin ja vetää mukaan myös appiukkonsa Steven, joka on eläkkeellä oleva poliisi. 

Steve viihtyisi mieluiten kotikylässään jutellen kuolleelle vaimolleen Debbielle ja osallistuen viikoittaiseen pubivisaan. Hän ei kuitenkaan voi vastustaa Amyn avunpyyntöä hypätä kuuluisan kirjailijan yksityiskoneeseen ja lentää toiselle puolelle maailmaa. Tämän kolmikon seikkailuja saadaan seurata sarjan tulevissakin osissa, he kun perustavat etsivätoimiston. 

Kirjassa on paljon henkilöitä ja välillä pitää hetki miettiä, kuka tämä heppu taas olikaan. Hauskakin kirja on, hörähtelin lukiessani ääneen Steven sarkastisille mietteille. Kiinnostava porukka, josta varmasti riittää ammennettavaa tuleviinkin kirjoihin. 

Kirjan ulkoasu hämmentää. Teos on ison painotalon, Otavan, kustantama ja silti sivut ovat ällöttävän liukasta ja luirua paperia. Sentään vähän raamattupaperia paksumpaa. Kansissa on terävät kulmat, kuin suoraan 1970-luvulta.

Suomentanut Antti Saarilahti





 













torstai 17. huhtikuuta 2025

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Pumpulienkeli kertoo Hildan tarinan. Hilda asui Pohjanmaalla Vaasan tienoilla Suomen sisällissodan aikaan. Samalla, kun Hildan elämä kiertyy auki, käydään läpi Suomen historiaa Sanna-tädin Hildalle kertomien kertomusten ja silloisen ajankuvan kautta. 

Kirja on jumalattoman paksu, koska se on painettu paksulle paperille isolla fontilla. Luvut ovat lyhkäisiä, samoin virkkeet. Teksti on toistavaa ja töksähtelevää. Vähän mietin, jaksanko lukea tätä ollenkaan, koska tarina rakentuu epätavanomaisesti. Mutta jäin kuitenkin koukkuun Sanna-tädin tarinoihin ja jatkoin lukemista. 

Valitettavasti Sanna-tädin tarinat päättyvät, kun syntiinlankeemuksen jälkeen Hilda joutuu jättämään kotinsa ja kaikki tädit, ja lähtemään piiaksi toiseen taloon. Jos Hildan lapsuudessakin ajankuva nousee henkilötarinan edelle, niin Hildan päätettyä lähteä Vaasaan tehtaantytöksi sitä vasta alkaakin olla. On tehtaan perustamiset ja päiväkirjamerkinnät merkkihenkilöiden tapaamisista. 

Enemmän kiinnostaisi yksittäisen ihmisen ajatukset ja tekemiset kuin historiankirja. Toki historia kuuluu asiaan, mutta tällä tavalla esitettynä, kun se nousee pääasiaksi, se ei saa minua lukemaan. Lukeminen eteni hitaasti töksähtelevän kerronnan ja poukkoilevan juonen takia, joten kesken jäi tämä kirja. 

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom



sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero

Ruotsalainen avioero kertoo Bean ja Niklaksen avioliitosta ja siitä, kuinka se päättyy. Kirja on mielestäni aivan älyttömän kiinnostava enkä olisi toivonut sen loppuvan. 

Niklas on hyvin toimeentuleva lastenlääkäri, Bea työskentelee Punaiselle ristille paljon pienemmällä palkalla. Parilla on teini-ikäiset kaksostytöt. Perheellä on kaunis koti hyvällä paikalla ja näennäisesti kaikki onkin paremmin kuin hyvin. Lomat vietetään Gotlannissa Niklaksen vanhempien luona. Kunnes eräänä päivänä Niklas lähtee kesken riidan eikä enää palaa Bean luo.  

Bea on järkyttynyt ja pöyristynyt, eikä ymmärrä, mikä Niklakselle tuli. Bean ajatukset ja käyttäytyminen saivat minut miettimään omaa rooliani jo vuosikymmeniä sitten päättyneessä avioliitossani. En ainakaan muista ihan tuollainen olleeni. Bean kontrollifriikkiys ja itsekkyys tulivat silti iholle. 

Kirjassa kerrotaan tapahtumat vuoroin kummankin näkökulmasta. Olin kyllä vahvasti Niklaksen puolella. Oli mielenkiintoista seurata, miten kumpikin näki tilanteet ja odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja ei ole trilleri eikä dekkari, vaan ihan tavan romaani. Silti se pitää otteessaan eikä hellitä vielä viimeisellä sivullakaan. 

Ihana pelargoniakansi!

Suomentanut Sirje Niitepõld





perjantai 11. huhtikuuta 2025

Freida McFadden: Työkaveri

Harmittaa, että haaskasin monta iltaa Työkaverin lukemiseen. Juoni on kovin heppoinen ja läpinäkyvä, ja jo kirjan alkupuolelta lähtien saattoi arvata tapahtumien kulun pääpiirteittäin. Toivoin, että jokin yllättävä käänne olisi ilmaantunut, mutta eipä odotustani palkittu. 

Päähenkilö Dawn on vahvasti autismin kirjolla ja se nouseekin hänen näkyvimmäksi piirteekseen. Henkilökaarti on pieni, vaikka toimistossa työskentelee paljon ihmisiä. On siis selvä, että kaikki nimetyt henkilöt ovat merkittäviä juonenkulun kannalta. 

Toimistossa työskentelevä Dawn kirjoittelee sähköposteja kaukana asuvalle ystävälleen Mialle ja kertoo kirjeissään, kuinka pomon suosikki Natalie kiusaa häntä työpaikalla. Kun Dawn katoaa verijälkien saattamana, alkaa avuttoman oloinen poliisitutkinta. 

Juonesta ei oikein enempää voi kertoa paljastamatta liikoja.  

Suomentanut Jussi Tuomas Kivi






maanantai 7. huhtikuuta 2025

Leea Lakka: Kapina pulpetissa - Mitä vuosi takarivissä opetti lukemisesta, kirjoittamisesta ja taitojen eriytymisestä

Väitöskirjatutkija Leea Lakka istuu yhden lukuvuoden ajan yhdeksännen luokan takarivissä seuraamassa, miksi nuorten luku- ja kirjoitustaito yhä heikkenee. Lakalla on kaksi keskikokoista tutkimuskoulua, joista kummassakin hän viettää kaksi päivää viikossa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä peruskoulussa oikein tapahtuu, kun nuoret eivät enää lue eivätkä osaa kunnolla kirjoittaakaan. Tämä kirja on yleistajuinen lyhennelmä tutkimuksesta ja sen tuloksista. Varsinainen väitöskirja löytyy verkosta. 

Lakka onnistuu varsin hyvin pysymään asiassa eli lukemiseen liittyvien tehtävien kuvailussa. Koulussa ja luokissa tapahtuu varmasti paljon muutakin, mutta Lakka ei käy taivastelemaan asiaan liittymättömiä tapahtumia. Mikä parasta, Lakka ei myöskään mollaa yhdenkään opettajan opetustapaa tai -tyyliä.

Näin opettajana ja etenkin äidinkielenopettajana vähän jänskätti, kenen niskoille syy nuorten hiipuvasta lukutaidosta kaadetaan. Koulumaailmassa työskentelevänä itselläni on aika selvä visio lukuhaluttomuuteen johtavista syistä. 

Lakka rinnastaa lukuhaluttomuuden ja heikon lukutaidon heikkoon yleissivistykseen. On mahdotonta tietää, johtuvatko luetun ymmärtämisen vaikeudet siitä, että kyseessä on oppimisvaikeus vai siitä, että tekstissä puhutaan oppilaalle tuntemattomista asioista. Lasten ja nuorten sanavaraston kapeneminen on tosiasia. Se taas johtunee yleistiedon kapenemisesta, minkä näen itse olevan seurausta siitä, että kodeissa ei edes jutella entiseen tapaan lasten kanssa. Saati lueta mitään. 

Tutkimuksen mielestäni tärkein löytö tuo yksinkertaisen ratkaisun lasten ja nuorten heikkenevän lukutaidon ratkaisemiseen: vanhempien on opetettava lapset sietämään epämukavuutta ja patistettava lapset lukemaan. Lukemaan opettaminen on kasvattamista ja rajojen asettamista. Lakka toteaa myös, että kodin rooli on arka aihe, koska kaikissa kodeissa ei ole tarvittavia resursseja. Tämä tekee lukemisesta myös sosiaalipoliittisen kysymyksen. 

Toivottavasti tämä väitöskirja poikii resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan. 




lauantai 5. huhtikuuta 2025

Kill your darlings: 10 tapaa murhata ystävä

Englanninkielisestä nimestään huolimatta kirja sisältää kymmenen suomenkielisen dekkaristin ystävänpäivään liittyvät kertomukset. 

Alku ei ole kovin lupaava. Ensimmäisessä, Eppu Nuotion kirjoittamassa novellissa ravintolan nimi muuttuu parin sivun jälkeen Kissankielestä Kissankäpäläksi noin vain.

Ari Wahlstenin kertomus on kovin mitäänsanomaton eikä jää mieleen. JP Koskisen esitys on sekava. Tiivistäminen ei selvästikään suju mieheltä. En tosin pitänyt Murhan vuosi -sarjastakaan.

Kari Häkämieheltä en ole ennen lukenut mitään, ja tämä kertomus arvelutti politiikan takia. Kertomus on kuitenkin yllättävän hyvä. Tosin kesken tarinan siirrytään hämmentävästi aivan muihin henkilöihin kuin tarinan alussa, ja lopussa tuntuukin, kuin olisi lukenut kaksi erilaista tarinaa. 

Marja Aarnipuron tietotekniikan velhon monimutkainen tietotekninen operaatio kryptattuine päiväkirjoineen on todellisuudessa salasanalla suojattu Google drive -tiedosto. Tarinassa käytetään siis noita termejä. Muuta siitä ei jäänytkään mieleen. 

Tuomas Lius virittelee kauhua koiratarinallaan, jossa on epäjohdonmukaisuuksia. Jotkin käänteet vähän ihmetyttävät, mikä johtunee tarinan tiivistämisestä määrämittaan. Max Manner tarjoaa tavanomaisen pettämistarina-alun, mutta yllätyksellisen lopun.

Markku Ropposen Soikkumäki-kertomus on lyhyenäkin toimiva. En ole ehtinyt tutustua Kuhala-kirjoihin, mutta tämä lyhyttarina innostaa kyllä tarttumaan nyt toimeen. 

Taina Haahdin tarinassa ollaan vahvasti kirjailijamaailmassa. Juoni on olematon, mutta loppuratkaisu yllättää. Kirja päättyy Tapani Baggen Väinö Mujus -tarinaan sotavuosilta. 

Kirjan tarinat ovat kovin samankaltaisia luultavasti siksi, että niiden tulee liittyä ystävänpäiväteemaan. Pettäminen on vahva yhdistävä tekijä. Tarina, joka poikkeaa pettämisteemasta, erottuu heti myönteisesti muista. Eli Ropposen kertomus. 

Kaiken kaikkiaan kirja on lattea lukukokemus. Ystävänpäivä ei selvästikään ole täällä niin iso juttu, että siitä saisi järkevää kertomusta aikaan. Tarinoiden kirjoittajat ovat kuitenkin pitkän linjan dekkaristeja, eli ei voi olla pelkästään heidän vikansa, että kokonaisuus jää näin vaisuksi. 












torstai 3. huhtikuuta 2025

Gillian McAllister: Väärässä paikassa väärään aikaan

Kirja lähtee käyntiin vähän vaivalloisesti. Jen näkee poikansa tekevän murhan ja järkyttyy siitä. Seuraavana aamuna, kun Jen herää, onkin edellinen päivä. Taas seuraavana aamuna on päivä miinus kaksi. Sitä rataa jatkuu, mikä vaikuttaa kovin tylsältä. Jen ei oikein itsekään ymmärrä, mistä on kyse. 

Vasta, kun päivät alkavat mennä yhä kauemmas ja edetä välillä harppauksin, Jen oivaltaa, että hän voi ehkä estää tapahtuneen, jos oivaltaa, mistä tapahtumaketju on alun alkaen käynnistynyt. Mitäpä järkeä elämän takaisinpäin kelaamisessa muuten olisi.

Kirja muuttuu kiinnostavaksi vasta siinä vaiheessa, kun salaisuuksia alkaa paljastua. Ja sitten onkin luvassa yllättäviä käänteitä ja elämää mullistavia asioita yhä uudelleen. Enpä olisi arvannut. 

Suomentanut Riina Vuokko




lauantai 29. maaliskuuta 2025

Eevi Kuokkanen: Viimakerroin

Viimakerroin jatkaa Rantakaupunki-sarjaa, jonka Ei sanaakaan aloitti. Kirjojen rantakaupunki on tietenkin Suomen eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Hanko. Tällä kertaa tapahtumat pyörivät kuvitteellisen, paikallisen yrityksen ympärillä.

Perheyrityksessä tuntuu työskentelevän puolet kaupungin asukkaista, eikä kaupungin työllistymismahdollisuudet muuten olekaan kovin hyvät. Toimeentulo on siis vahvasti riippuvaista yrityksestä. Ensin yrityksen työntekijälle sattuu ikävä työtapaturma, sitten toinen kuolee.

Henkilöitä on paljon, mutta tällä kertaa he tulevat hyvin tutuiksi, toisin kuin aiemmassa kirjassa. Edellisen kirjan henkilöitä vilahtelee sivurooleissa, muuten pääosissa ovat yritykseen palkatut ulkopuoliset konsultit Mervi ja Vilma sekä siinä työskentelevät omistajaperheen jäsenet ja liuta muita työntekijöitä. Pienellä paikkakunnalla kun ollaan, kaikki tuntevat toisensa jo vuosien takaa. 

Jännitys jäi kirjassa aika alhaiselle tasolle. Edes loppukahinoissa ei tunnelma päässyt kohoamaan. Jännityksen tiivistämisessä on kirjailijalla vielä harjoittelemista. Muuten kirja oli viihdyttävää luettavaa. Henkilöiden elämässä tapahtui paljon ja ajallisestikin edettiin lokakuusta toukokuuhun. 




torstai 27. maaliskuuta 2025

Ruth Ware: Viimeinen pari

Olen aiemmin lukenut Warelta kahdeksan kirjaa, joiden taso on ollut hyvin epätasainen. Jotkut ovat mielestäni todella hyviä (Lukitut ovet) ja jotkut todella huonoja. Viimeisen parin lukemista mietin pitkään, koska se kertoo tosi-tv-ohjelmasta, enkä koskaan katso tosi-tv:tä. Päätin sitten kuitenkin antaa sille mahdollisuuden selailtuani kirjaa sieltä täältä. 

Kirja lähtee yllättävän hyvin liikkeelle. Kirjan tosi-tv-seikkailussa pariskunnat kuljetetaan autiosaarelle, josta sitten on tarkoitus tipahtaa henkilö kerrallaan. Tapahtumista lähdetään kertomaan kuuluisuudesta ja näyttelijänurasta haikailevan Nicon ja hänen naisystävänsä Lylan näkökulmasta. Lyla on virustutkija yliopistolla. Mukaan lähtee muutama muukin pari. 

Saaren tapahtumien seuraaminen on suorastaan koukuttavaa. Hahmoissa on särmää ja porukka ei ole liian iso, joten kaikkiin pääsee tutustumaan kunnolla. Heti alkuun nousee myrsky, eikä kuvausporukkaa kuulu takaisin. Yhteydet mantereelle ovat katkenneet ja pariskunnat jäävät oman onnensa nojaan rajallisin vesi- ja ruokavarastoin. Hauskasti nuotion sytykkeenä käytetään kirjailijan omaa, aiempaa kirjaa.

Harmillisesti loppu lässähtää kuin kakkutaikina. Kaikki on lähes sitä, miltä näyttääkin. Mitään grande finalea ei tule. 

Suomentanut Elina Koskelin




sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Johanna Tuomola: Pelon voima

Pelon voima on itsenäinen jatko kirjalle Kaikki totuudet. Viimeksi isomman roolin sai poliiseista Aksel Nevanlinna, tällä kertaa Mikko Varis. 

Jostain syystä tämä ei nyt lähtenyt yhtä luistavasti kuin aiempi kirja. Keskeisessä roolissa on köyhän perheen poika Leo, kiusattu ja hyvää vauhtia syrjäytyvä. Mikko Variksen veljenpoika Leo on kotoaan imenyt perussuomalaiset asenteet maahanmuuttoa kohtaan, ja huomaa maahanmuuttovastaisuuden kautta löytävänsä elämälleen tarkoituksen ja itselleen uuden ystävän.

Kaikki ei tietenkään suju kuin tanssi, vaan pian Leo on tehnyt peruuttamattoman teon ja joutuu siitä edesvastuuseen. Selviää myös, että Leon teko on osa suurempaa suunnitelmaa, joka poliisin pitää pysäyttää. 

Mikko Varis on ärsyttävän vässykkä mies, joka antaa sukulaistensa heitellä rasistisia kommentteja ulkomaalaiselle vaimolleen ja tämän pojalle. Kirjan teema ja juoni olisivat vaatineet syvällisempää käsittelyä. Nyt asioita raapaistaan sieltä täältä pintapuolisesti ja suurin osa hahmoista jää etäällä häilyviksi, helposti unohtuviksi. Esimerkiksi Leon perheen ajatuksia tämän teosta ei puida lainkaan. 




torstai 20. maaliskuuta 2025

Elly Griffiths: Viimeinen sana

Harbinder Kaur tutkii -sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kirjat Muukalaisen päiväkirjat, Murhan käsikirjoitus ja Särkyneen sydämen murhat. Olen vähitellen alkanut pitää epäsovinnaisesta rikoskomisariosta. 

Valitettavasti tässä sarjan uusimmassa osassa Harbinder Kaur esiintyy hyvin vähän. Hän piipahtaa näyttämöllä muutamaan otteeseen, muttei johda tapahtumia oikein missään vaiheessa. Keskiössä ovat tällä kertaa yksityisetsiväyrityksen perustaneet ystävykset: senioritalossa asuva Edwin, ukrainalaissyntyinen kotihoitoyrityksen työntekijä Natalka ja hänen poikaystävänsä, kahvilanpitäjä Benedict. 

Yksityisetsivät palkataan, kun kuolleen kirjailijan tytär suhtautuu epäuskoisesti äitinsä kuoleman luonnollisuuteen. Seuraa kirjallisuusretriittejä ja lukupiirejä, joihin etsivät osallistuvat vaihtelevilla kokoonpanoilla. Muun aikaa he haastattelevat ihmisiä ja pähkäilevät, kuka voisi olla potentiaalinen murhaaja. 

Lämminhenkinen kirja (murhista huolimatta) toimii hyvin ilman nimihenkilönsä aktiivista esillä oloa. Henkilöt ovat sympaattisia ja huumoriakin on kotitarpeiksi. Kirjan lopussa tapahtuu ihania asioita asianosaisille. Pidän tästä sarjasta koko ajan enemmän.

Suomentanut Riina Vuokko




tiistai 18. maaliskuuta 2025

Aino Leppänen: Pieni pihapiiri pyörii

Olen lukenut Aino Leppäsen nuortenkirjan Positiivinen yllätys sekä äidinkielenopettajasta kertovan Terkuin-sarjan (Terkuin ope, Tujuin terkuin ope ja Odottamattomin terkuin ope).

Pieni pihapiiri pyörii on hyvin hämmentävä kirja. Todellakin pieni piiri pyörii, mutta kaikille löytyy pari kuitenkin. Siskokset Laura ja Kati muuttavat sattumoisin samaan taloyhtiöön asumaan. Siskoksilla on aina ollut viileät välit, eivätkä he tapaa toisiaan juuri sen enempää, vaikka naapuruksina asuvatkin ja heillä on samanikäisiä lapsia. Kuulostaa oudolta, mutta kaipa tuollainen on ihan yleistä. 

Talon asukkaiden elämä on tasaista ja tapahtumaköyhää. Siskoksia rasittavat arkiset askareet ja lastenhoito. Onneksi lastenhoitoon löytyy naapuriapua. Hämmentävintä kirjassa ehkä on, että heteroparien sänkyelämää ei kuvailla suudelmaa pidemmälle, mutta lesboparin nuolemiset kuvaillaan hyvinkin tarkkaan. Myös ystävysten tavatessa toisen yllättävä roisi kielenkäyttö tuntuu oudolta. 

Herkkiä teemoja kirjassa on ystävyyden tai jopa rakkauden säilyminen vuosien ja vuosikymmenten yli. Naapureihin kannattaa rohkeasti tutustua. Apua voi saada yllättäviltäkin tahoilta, kun sitä todella tarvitsee. 




sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Kate Atkinson: Kuolema kulkee kartanohotellissa

Kate Atkinsonin ihanassa Jackson Brodie -sarjassa on aiemmin ilmestyneet suomeksi osat Ihan tavallisena päivänä, Kaikkein vähäpätöisin asia, Eikö vieläkään hyviä uutisia?, Joka lapsia ja koiria rakastaa sekä Liian kirkas taivas.

Kuolema kulkee kartanohotellissa on tylsähkö nimi kirjalle. Takakannessa viitataan myös murhamysteeriviikonloppuun, mutta siihen päästään vasta kirjan puolivälissä. Alkuosa on ihanan pitkittynyttä henkilöiden esittelyä pikku tarinoiden kautta. 

Entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Jackson Brodie saa selvitettäväkseen kadonneen taulun tapauksen. Brodien vanha tuttu, poliisi Reggie Chase tutkii myös kadonneen taulun tapausta. Kartano nimeltään Burton Makepeace omituisine asukkeineen pyörii vahvasti kuvioissa mukana. 

Pidän kirjan tarinamaisesta kerronnasta. Samoin humoristisesta otteesta. Kirjan henkilöt ovat aivan hulvattomia. 

Suomentanut Kaisa Kattelus










keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Liina Putkonen: Hiljaisten tarinoiden tupa

Hiljaisten tarinoiden tupa on jatkoa Unohdettujen unelmien kirjastolle ja Varastettujen hetkien puutarhalle

Tässä sarjassa on paljon henkilöitä: kaikki Kielokosken kyläläiset plus keskeisten henkilöiden sukulaiset ja tuttavat Italiaa myöten. Kirjailija huomaavaisesti ensimmäisillä kymmenillä sivuilla palauttaa mieleen, kuka kukin on ja miten ihmiset liittyvät toisiinsa. Lukeminen olisi ollut huomattavasti vaivalloisempaa ilman perehdytystä. 

Aina odottelee vauvaa salassa kaikilta. Samalla arki rullaa Kielokoskella joulun odotuksessa. Aina haikailee italialaisen rakkaansa Carlon perään, mutta Carlolla on omat vaikeutensa, eikä sieltä päin kuulu mitään. Kirjan lopussa olikin pettymys, kun ei Ainan miestilanteeseen tullut selvyyttä. Kovasti kuitenkin yksi ja toinenkin häntä kiinnosteli. 

Kirjassa on paljon dramatiikkaa ja suuria tunteita, välillä vähän liikaakin. Kaikki tunteet osoitetaan hämmentävän ylitsepursuavasti. Siinä ohessa eletään kuitenkin tavallista arkea, ja se on kirjan kantava voima. Kirjassa on niin monia tarinoita, joiden etenemistä on hauska seurata. Ja nyt en kyllä malttaisi odottaa jatkoa. 









sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Sofie Sarenbrant & Carina Bergfeldt: Syntymäpäivä

Sofie Sarenbrant on kirjoittanut Emma Sköld -sarjan, josta olen lukenut kirjat Lepää rauhassaKuoleman kintereilläAvoimet ovetOsasto 73KerjäläinenSyntipukki, HäpeänurkkaValheenpunoja, Suojelusenkeli, Sielunkumppani ja Parasiitti. Carina Bergfeldt on kirjoittanut aiemmin ainakin rikosaiheisia tietokirjoja. Yhdessä naiset aloittavat uuden Frida von Engen -sarjan, jolle näyttäisi jo ruotsiksi ilmestyneen jatkoakin. 

Kirja osoittautui yllättävän hyväksi, kuten Sarenbrantin kirjat yleensäkin. Juoni etenee vauhdikkaasti eikä tekstissä ole kömmähdyksiä. Ainoa, mikä ärsytti, oli yhden keskeisen henkilön nimi Nilo. Siitähän ei pysty päättelemään, onko kyseessä mies vai nainen. Vasta sivulla 189 hän paljastuu naiseksi. Veikkaan, että alkuperäisteoksessa se paljastuu paljon aiemmin persoonapronominin ansiosta. Kääntäjältä toivoisi pelisilmää ilmaista asia jotenkin suomeksikin. 

Sarjan nimihenkilö, Frida von Engen, on kuuluisa tv-toimittaja, jonka entisellä miehellä Tedillä on uusi avovaimo Pernilla. Pernilla on raskaana ja odottaa parin lasta. Fridalla ja Tedillä on niin ikään lapsi, seitsemänvuotias poika Samuel, joka asuu vuoroviikoin isänsä ja äitinsä luona. Frida ei ole päässyt yli avioerosta ja kolmikon kesken on aikamoista kähinää. Samuelin syntymäpäivän aamuna hän onkin kadonnut. Alkaa syyttelyntäyteinen päivä, ja poliisi aloittaa etsinnöt. Päivän mittaan ehtii tapahtua vaikka mitä. 

Mielenkiintoista nähdä, miten sarja jatkuu. Se kiinnostaa siksi, että Frida ei ole kovin miellyttävä tyyppi, joten mietityttää, miten sarja saadaan pyörimään hänen ympärillään. 

Suomentanut Helene Bützow