Nita Prose: Hotellivieras

Huonesiivoojassa alkanut Mollyn tarina jatkuu Hotellivieraassa. Mollyn persoona ärsytti minua jonkin verran edellisessä kirjassa. Hotellivieraassa palataan myös Mollyn lapsuuteen ja moni asia saa selityksensä. Molly on oikeastaan aika sympaattinen hahmo.

Molly on hotellisiivooja ja ylpeä ammatistaan. Siivoustaitonsa hän on perinyt isoäidiltään, samoin lukuisat sananparret, joita hän viljelee. Mollylla on poikaystävä, Juan Manuel, joka lähes koko kirjan ajan on kotimaassaan tapaamassa perhettään. 

Tällä kertaa kuuluisa kirjailija tulee esiintymään hotelliin ja kuolla kupsahtaa. Molly auttaa poliisi tapahtuneen selvittelyssä merkittävästi. Samalla paljastuu mielenkiintoisia asioita Mollyn menneisyydestä. 

Kirja kulkee vetävästi ja on nopeasti luettu. Molly osoittautuu nokkelaksi nuoreksi naiseksi. Muutamia yllätyksiäkin on luvassa. Odotan jo mielenkiinnolla sarjan seuraavaa osaa. 

Jostain syystä kustantaja ei ole katsonut tarpeelliseksi laittaa alkulehdille tiedoksi kirjan alkuperäistä nimeä lainkaan. 

Suomentanut Katariina Kallio

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Liekö Puistokadun pesulassa uuden sarjan alku, kun Kajanto on taputellut loppuun Kahvila Koivu -sarjansa (Korvapuustikesä, Taatelitalvi, Sahramisyksy ja Sitruunakevät). Ennen Kahvila Koivu -sarjaa Kajannolta ilmestyi työuupumuksesta kertova sarja (Mittoja ja tilaustöitä, Itsepä tilasit, Kuin tilauksesta). Ja tosiaan kirjan takaliepeestä löytyi tieto uudesta, viisiosaisesta Puistokadun pesula -sarjasta. 

Tartuin kirjaan varauksella, koska selkeästi se on hömppää ja feelgoodia ja ties mitä turhanaikaista. Pesula ei kuulosta kovin omintakeiselta tapahtumapaikalta, onhan se keskiössä Eevi Kuokkasen Rantakaupunki-sarjassakin (Ei sanaakaan, Viimakerroin). Kajanto kuitenkin yllättää taas aivan uudenlaisella sarjalla. 

Inka on palannut muutaman vuoden reppureissultaan Australiasta Suomeen ja asuu vanhempiensa luona pikkukaupungissa. Koska Inkalla on kokemusta pesulatyöstä, hän innostuu oman pesulan perustamisesta löytäessään tyhjän liikehuoneiston. Nopeasti pesulasta tulee suosittu kokoontumispaikka, ja Inka saa uusia ystäviä palvelutalossa asuvasta Hilmasta, tilintarkastaja-Assista ja tämän ompelijasiskosta Annikasta sekä lukioaikaisesta tuttavastaan Eevistä. 

Pesulassa kokoontuvien naisten elämäntarinat ovat kiinnostavia, ja jotain paljastuu varmasti vasta tulevissakin kirjoissa. Inka tapaa myös unelmiensa miehen, joka valitettavasti vaikuttaa vähän munattomalta. Jotain vikaa miehessä on oltava, jos niin täydellinen yksilö on vapaalla jalalla vielä kolmikymppisenä. Inka itse on liikuttavan innostunut muiden petivaatteiden pyykkäämisestä. 

Pyykkipäivä osoittautui huomattavasti odotuksiani paremmaksi kirjaksi, ja jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa. 

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Hydra

Henna Björk -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Isku, Jahti ja Koodi. Olisinpa lukenut aiemmasta kirjasta kirjoittamani arvion uudelleen, ennen kuin Hydraan tartuin. Siellä ilmoitan tämän sarjan seuraamiseni päättyvän. 

Ei pysty, ei kykene. Jos Hydra olisi tv-ohjelma, se olisi kuiva dokumentti. Juoni ei pääse kulkemaan, kun joka välissä on niin paljon selitystä vakoilusta, erilaisten viranomaisten toiminnasta ja ties mistä. En halua täyttä oppimäärää, vaan sulavasti juoksevan tekstin. Päähenkilö Hennakin on aikamoinen puupökkelö. 

Kiitos ja anteeksi. Kesken jäi. 

Yrsa Sigurđardóttir: Muistan sinut

Kuten olen aiemmin maininnut, Yrsa Sigurđardóttirilta on aiemmin suomennettu teokset Kolmas merkki, Perimä, Pyörre, Synninpäästö, Syvyys ja Nukke, joista Kolmas merkki on itsenäinen teos, muut kirjat kuuluvat Freyja ja Huldar -sarjaan. 

Musta jää -sarjan ensimmäisessä osassa Näen sinut esiintyivät poliisi Týr, hänen kollegansa Karó ja oikeuslääkäri Iðunn. Sama kolmikko vetää tutkimusta tässäkin kirjassa.

Kolmikon keskeisin jäsen on oikeuslääkäri Iðunn, jonka kotisaarelle tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat. Iðunnin kotisaari on Vestmannasaariin kuuluvista saarista suurin, Heimaey, josta hän on  lähtenyt aikoinaan opiskelemaan pääkaupunkiin, eikä ole sen jälkeen palannut. Välit lapsuudenperheeseen ovat tulehtuneet. Iðunnin elämä on Islannin ainoana oikeuslääkärinä työntäyteistä ja yksinäistä, eikä hänellä ole puolisoa tai lapsia. 

Kirjassa kulkee päällekkäin sama tarina kahdesta eri näkökulmasta. Toisessa tavataan viisi saarelle entisen opiskelukaverinsa hautajaisiin matkustavaa nuorta aikuista. Heidän saarivierailunsa aikana tapahtuu omituisia asioita ja ruumiitakin tupsahtelee. Toisessa tarinassa poliisi tutkii tapahtumia viikkoa myöhemmin, kun kukaan ei enää ole paikalla kertomassa niistä. 

Kirja on kiinnostava ja jännittävä. Tapahtumat yllättävät pariinkin kertaan. Taustalla vilahtaa Huldar-kirjoista tuttu poliisipäällikkö Erla, josta ei voi erehtyä. Iðunnin elämä muuttuu kirjan lopussa ihanasti.

Kahden keskeisen henkilön nimet ovat hämmentävän samankaltaiset: Guðbjörg ja Guðbjört. Naisten lempinimet ylipäätään olivat kovin samanlaisia: Gugga, Sigga, Ragga. Sekö lie hidastanut lukemista, joka kiinnostavasta juonesta huolimatta sujui tahmeasti.

Suomentanut Marjakaisa Matthìasson

John Ajvide Lindqvist: Maahan kätketty

Julia Malmros -sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Veteen kirjoitettu. Se olikin vauhdikas ja jännittävä kertomus. Sarjan toinen osa on enimmäkseen puuduttava. Samat asiat kerrotaan aina uudelleen seuraavassa luvussa eri näkökulmasta. Kirja jatkuu suoraan ensimmäisen osan tapahtumista, vain kaksi viikkoa myöhemmin. Onkin hyvä, että luin ensimmäisen osan vastikään, koska lukijaa ei liiemmin opasteta aiempiin tapahtumiin. 

Julia Malmros on siis entinen poliisi, nykyinen kirjailija. Hän on rakastunut itseään nuorempaan Kim Ribbingiin, joka puuhailee kaikkea epämääräistä. Kolmantena pyöränä mukana kulkee 14-vuotias Astrid, jonka vanhemmat kuolivat aiemmassa osassa. Kolmikolla on yhteinen projekti, jonka parissa he hääräävät koko kirjan ajan. 

Kirjan lopussa tapahtumat lähtevät yhtäkkiä laukalle ja saavat epäuskottavan käänteen, kun kaikenlaista tapahtuu yhtäaikaa. Aiemmista tapahtumista poiketen kaikkea ei nyt selitetäkään kahteen kertaan, jos yhteenkään. Lopussa kaikki on kuitenkin siististi taputeltu. Seuraavassa kirjassa päästään ehkä uusiin kuvoihin. 

Suomentanut Anna Heroja

Elizabeth Strout: Burgessin pojat

Kirjasta Lucy meren rannalla tekemässäni postauksessa luettelen kaikki käännetyt ja lukemani Stroutin kirjat. 

Valitettavasti Burgessin pojat ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin muut Stroutin kirjat. Alunperin se on julkaistu jo 12 vuotta sitten, mikä voi olla yksi syy. Se ei siis sijoitu ajallisesti siihen paikkaan, mihin sen suomennos sijoittuu. Burgessin pojat ovat kotoisin pikkukaupungista, joka lienee sama kuin muissakin Stroutin kirjoissa. 

Burgessin poikien kertojanäänenä toiminee Stroutin luoma Lucy Barton, josta tuli aikuisena kuuluisa kirjailija. Burgessin pojat ovat Jim ja Bob, sekä heidän siskonsa Susan. Susan on itse asiassa Bobin kaksonen, mutta heidän nuoruutensa aikaiseen eli 1970-lukulaiseen tapaan vain pojilla on merkitystä. 

Poikien elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää tai kiinnostavaa. Tavanomaisia lapsuuden traumoja, pettämistä ja toisen halveksimista vain. Jim Burgess on itse asiassa erittäin epämiellyttävä hahmo, Bob surullinen ja Susan säälittävä. Bobin nuoruudenaikainen tyttöystävä, myöhemmin vaimo ja vielä myöhemmin entinen vaimo Pam ei ole koskaan päässyt irti Burgessin perheestä. 

Kirjan teemana voisi olla: vaikka muuttaisit kuinka kauas, et pysty unohtamaan, mistä olet tullut. 

Tällaisenaan kirja voisi olla kiinnostava. Siihen on kuitenkin ympätty sivujuoneksi pikkupaikkakunnalle muuttaneet somalipakolaiset, joihin paikkakunnan asukkaiden on vaikea sopeutua. Täysin älytön juonenkäänne on Susanin pojan Zachin tempaus heittää sianpää moskeijaan. Koko kirja punoutuu tämän tapahtuman ja sen jälkiseurausten ympärille, ja on ajoittain suorastaan vaivaannuttavaa luettavaa. Somalipakolaiset eivät istu pikkukaupunkiin eivätkä Stroutin kertomistyyliin ollenkaan. 

Kirjassa on harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja asiavirheitä.

Suomentanut Kristiina Rikman

Eve Hietamies: Hupparizombi

Yksinhuoltaja Antti Pasasesta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa. Aiemmat osat ovat Yösyöttö, Tarhapäivä, Hammaskeiju ja Numeroruuhka. 

Antti Pasasen koti on muuttunut teinien taistelutantereeksi, kun auvoinen yhteiselo Ennin kanssa sisältää myös molempien teini-ikäiset lapset. Antin Paavo ja Ennin Terttu tuiskahtelevat vuorollaan ja ovat tehdä Antin hulluksi. Antin haasteena tuntuvat olevan heikot arkielämän taidot ja se, että hän välittää liikaa. Uusperheen elämä ei ole helppoa.

Kuvioissa ovat mukana myös vanhat leikkipuisto-, nykyiset koirapuistoystävät Julia-Kauppakassi, Nelli-Tupperware, Linda-Väsynyt ja Pihla-Puolukka. Tämän sakin kokoontumiset ovat kirjan humoristisinta antia. Sen sijaan koirien puskamoikkailuja toisilleen en muutaman ensimmäisen jälkeen jaksanut lukea. Ne olivat liian pitkiä ja toistivat itseään. Johtuu ehkä siitä, että en ole koiraihminen. 

Seuraavassa osassa perheeseen voisi syntyä iltatähti. En millään haluaisi luopua Pasasesta vielä, vaikka hänen kädettömyytensä monessa asiassa ärsyttääkin. Se on varmaan tarkoituskin, pitäähän päähenkilössä olla särmää. 

S. J. Bennett: Timanttitapaus

Timanttitapaus on neljäs osa Hänen Majesteettinsa tutkimuksia -sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Windsorin solmu, Kolme koiraa haudattuna ja Mitä majesteettisin murha. Näissä aiemmissa kirjoissa seikkaili itse Englannin kuningatar Elisabeth II. Viimeisen kirjan ilmestyessä vanha kuningatar oli juuri kuollut, joten mietin, miten mahtaa sarjan käydä. 

Hyvin kävi: kirjoissa rikoksia ratkoo edelleen kuningatar Elisabet II, nyt vain nuoruudessaan. Tässä kirjassa kuningatar on nuori, kahden lapsen äiti vuonna 1957. Kesti hetken, ennen kuin pääsin sisään ajanmukaiseen tunnelmaan. Jotenkin koko kirja oli kovin raskassoutuinen lukea, vaikka tästä sarjasta pidänkin. Välillä tuntui siltä, että kirjoittajankin on ollut vaikea muistaa, että kuningatar on tässä kirjassa nuori, ei vanhus. 

Tapahtumat alkavat, kun epäsuhtainen pariskunta löytyy kuolleena. Käy ilmi, että he eivät olleet lainkaan pariskunta. Hauraat kytkökset kuningashuoneen suuntaan saavat kuningattarenkin kiinnostumaan tapahtuneesta. Kuningattarella on muitakin huolia: joku yrittää sabotoida hänen elämäänsä. Näppärä sihteeri Joan nousee arvoon arvaamattomaan kuningattaren apuna. 

Kirjaan on ahdettu monenmoista tapahtumaa, ja osa jää kovin vähälle huomiolle. Poliisin tutkimukset ja keskinäiset kähinät jäävät sivurooliin. Joanin ja hänen kämppäkaverinsa suhteelle olisin suonut enemmänkin tilaa. 

Kirjailija on joutunut penkomaan historiallisia lähteitä tapahtumien tueksi. Se lienee verottanut pontta juonen kehittelyltä. 

Suomentanut Marja Helanen

Jenny Bayliss: Talvi kaukana kaikesta

Lainasin kirjan jo hyvissä ajoin ennen joulua, ja nyt siihen on viimeinkin tartuttava. Olen aiemmin lukenut Baylissilta toisen joulutarinan, Jouludeitti x 12, joka oli ihan hauska. Joulukirjojahan ilmestyy pilvin pimein, joten niiden suhteen on suoritettava pientä valikointia. Tämä tosin ei sitten ollutkaan joulu-, vaan talvikirja. 

Kuinkahan mones lukemani tämän lajityypin kirja tämä lienee? Lajityypillä tarkoitan kirjaa, jossa nainen on sinkku tai pettynyt parisuhteeseensa, lähtee sukulaisiin tai muuten maan ääriin pieneen kylään, jossa perustaa kahvilan/kukkakaupan/lankakaupan/kirjakaupan ja tapaa äreän paikallisen komistuksen, jonka kanssa päätyy parisuhteeseen. Sama teema toistuu niin koti- kuin ulkomaisissakin kirjoissa.

Kaikesta kliseisyydestä huolimatta Talvi kaukana kaikesta on ihan hyvää luettavaa. Päähenkilö Annie, joka jättää sarjapetturimiehensä, on yli nelikymppinen eli ei enää mikään tytönhupakko. Muutkin henkilöt ovat kunnolla aikuisia ja muutenkin kiinnostavia. Kirja tarjoaa myös erilaisten vähemmistöjen edustajia turhia alleviivaamatta. 

Suomentanut Anna-Mari Raaska

Karen M. McManus: Viittä vaille kuolema

Olen lukenut McManusilta aiemmin kirjat Yksi meistä valehtelee, Yksi meistä on seuraava, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Kolme pahan perii ja Neljä askelta murhaan. Nämähän ovat siis nuorten romaaneja.

Aikoinaan Ivy, Mateo ja Cal päättivät lintsata koulusta yhdessä 13-vuotiaina, ja sen myötä heistä tuli tiivis kaverikolmikko, joka kuitenkin myöhemmin hajosi. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat samassa tilanteessa, lintsaamassa, ja tekevät sen taas yhdessä. Kaikenlaista tapahtuu yhden ainoan päivän aikana, alkaen koulukaverin murhasta, jota he melkein todistavat. Kolmikko lähtee yhdessä pakomatkalle ja yrittää samalla selvittää, mitä oikein on tapahtunut.  

Kussakin luvussa kerrotaan tapahtumista aina jonkun kolmesta näkökulmasta, ja kertojan nimi on luvun nimenä. Valitettavasti nuoret ovat ajatuksiltaan kovin samankaltaisia, vaikka heillä onkin erilainen tausta ja yksi kolmesta on tyttö. Kertojaa on vaikea erottaa tekstin perusteella, vaan pitää tarkistella luvun otsikosta tai silmäillä aukeamaa, keiden nimet nyt mainitaan. Kenen nimeä ei mainita, hän on kertoja. Tällainen kertojan vaihtaminen ei oikein toimi, kun kaikki kolme ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. He myös liikkuvat koko ajan yhdessä ja tapaavat samoja ihmisiä, joten ympäristökään ei auta kertojan mielessä pitämisessä. Kirja on siis aika raskasta luettavaa. 

Tapahtumat etenevät kyllä vauhdikkaasti, mutta ovat joltisenkin epäuskottavia. Kirja ei ole parasta McManusta. 

Suomentanut Inka Parpola

Kari Levola: Valvon että nukut

Vasiten lukuhaastetta varten valittu kirja, jonka nimessä on alistuskonjunktio.  

Levolan runot lienee kirjoitettu rakkaudesta perheeseen, vaimoon ja lapsiin, joiden unta kirjoittaja valvoo. Runoissa on lämmin tunnelma. Monessa runossa esiintyy lapsi tai ne on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. 

En ole kovin ansioitunut lyriikan ystävä, joten tämä tutustuminen jää pintapuoliseksi raapaisuksi. 

Anders de la Motte: Keräilijä

Tartuin tähän kirjaan tyttärien suosituksesta. Toinen heistä oli juuri lukenut tämän ja tarjosi sitä minullekin luettavaksi. En ole aiemmin lukenut yhtään de la Motten kirjoja, joten en tiennyt, mitä odottaa. Kansi ainakin on kovin tylsä ja mielenkiinnoton.

Keräilijähän osoittautui ällistyttävän hyväksi kirjaksi. Rikostarkastaja Leo Asker yllättää ensimmäiseksi, koska Leo onkin lyhenne Leonoresta. Kadonneiden nuorten etsintä ei mene putkeen ja Asker siirretään syrjään, poliisitalon kellariin, missä hän alkaa omin päin tutkia katoamistapauksia. 

Askerilla on mielenkiintoinen tausta, ja menneisyydestä nousee esiin myös hänen nuoruudenaikainen paras ystävänsä Martin Hill, nykyään yliopistossa työskentelevä professori. Asker värvää ystävänsä avukseen katoamisia selvittämään. Turhan monta kertaa Hill mainitsi syövänsä verenohennuslääkkeitä, eli oli arvattavissa siihen liittyvä käänne.

Asker tuntuu olevan varsinainen peloton monitaituri, joka pärjää kaikenlaisissa tilanteissa. Tapahtumat etenevät koko ajan hurjaa vauhtia, paikallaan ei jäädä junnaamaan. Käänteitä on paljon, siitä huolimatta juoni pysyy koossa ja lukija menossa mukana. Tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse palata takaisinpäin tarkistelemaan, kuka joku henkilö onkaan tai missä milloinkin ollaan. 

Kirjan tapahtumat keskittyvät urbaanin löytöretkeilyn, urbexin, ympärille. En ole tällaisesta lajista ennen kuullutkaan, tai ainakaan tuosta nimityksestä. Sattumalta juuri tätä kirjaa lukiessani näin Helsingin Sanomissa artikkelin samasta aiheesta. Laji taitaa olla nosteessa.

Suomentanut Aki Räsänen

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään

Valo Kurki -sarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Aiemmat osat ovat West Endin tytöt, Täydellinen päivä, Timantti ja ruoste sekä Sadekoirat. 

Sain tämän viidennen osan luettavakseni suoraan kirjailijalta pdf-tiedostona. Luin sen tietokoneen näytöltä, ja yllättävän nopeasti se meni, koska kirja ei ole kovin paksu. 

Valo Kurki on entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä ja vanhan tavaran kauppias. Ajoittain hän tekee myös henkivartijahommia, kuten tämän kirjan alussa. Valo on palkattu kulkemaan rikkaan perheen jälkeläisen perässä, mikä ei Valon mielestä ole kovin kohottavaa puuhaa. Kun sitten ikäviä asioita tapahtuu, ei Valo voi olla osallistumatta tapahtumien selvittelyyn. Kätevästi se tuntuu hoituvan omien asioiden hoitamisen ohella. 

Valon lapsuudenperhe on epätavanomainen, mutta onneksi alan muistaa, kuka kukin on. Uusille lukijoille olisi tietysti pieni briiffaus keskeisiin henkilöihin kirjan alussa paikallaan. Epätavanomaisesta perheestä seuraa se, että joka kirjassa Valolle tuntuu paljastuvan jotain uutta omasta taustastaan. Näitä tapahtumien kulkuja on mukava seurata. 

Valo laskeskelee usein lanttejaan, koska vanhan tavaran kauppa ei ole kovin kannattava. Eikä se taida olla Valon päätyökään. Siitä huolimatta Valolla on varaa kaikenlaiseen matkusteluun ja mansikoihin. Yksityisetsivähommat kannattanevat hieman paremmin. 

Valo Kurki kuulostaa tyypiltä, joka olisi kiva tuntea. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen ja auttelee apua tarvitsevia. 

Pidin tästä kirjasta kovasti. Valo Kurki vaikuttaa seesteisemmältä kuin aiemmin. Ehkä siksi, että hän alkaa olla selvillä omasta taustastaan. Matka omaan menneisyyteen on täyttänyt aukkoja. 

Annamari Marttinen: Elämä jota en odottanut

Elämä jota en odottanut kertoo Samista ja Senjasta, jotka eivät onnistu saamaan yhteistä lasta. Lopulta avioliitto ei enää voi jatkua loputtomien pettymysten ja turhien odotusten varjossa. 

Kirjassa kuvataan Samin ja Senjan eronjälkeistä elämää. Sami löytää pian uuden naisen. Senja pyörittää muotiliikettään ja saa uuden ystävän Nooran, joka ei tiedä, kuka hän on. Tätä kuviota sitten hämmennellään loppukirjan ajan. 

Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään, ja silti siinä tapahtuu kaikki ihmisen elämän tärkeä. Parisuhteessa elävä pari ei koskaan ole kaksin, vaan mukana kulkevat eletyn elämän muut ihmiset, vanhemmat ja ystävät. Samin ja Senjan elämä on kovin tasaista ja valjua, haalean väritöntä. Suuret tunteet puuttuvat kokonaan. Kukaan ei huuda tai edes suutu mistään. Kirjan henkilöistä on vaikea pitää. 

Kirjan loppu jää auki. Viime aikoina on kohdalleni osunut muitakin kirjoja, joiden loppu on jätetty lukijan mielikuvituksen varaan. En pidä siitä. 

Gillian McAllister: Sinä yönä

Luin McAllisterin Väärässä paikassa, väärään aikaan ja siitäpä heräsi halu lukea tämä toinenkin äskettäin ilmestynyt hänen kirjansa. Jos lähti edellinen kirja tahmeasti käyntiin, niin lähti tämäkin. 

Kirjassa on liian monta päähenkilöä, sisarukset Frannie, Joe ja Cathy. He jäävät etäisiksi, ja heidän persooniaan peilataan vain muihin sisaruksiin. Sisarukset työskentelevät omistamallaan eläinlääkäriasemalla ja asuvat vierekkäin. Työstä kuvataan ripaus silloin, toinen tällöin, mutta sekin jää ohueksi kulissiksi. 

Sisarusten ollessa kesälomalla Italiassa tapahtuu jotain kamalaa, johon kaikki sekaantuvat. Tapahtumat seuraavat heitä kotimaahan Englantiin, missä niitä vatvotaan loputtomiin. 

Aika tylsää, etenkin kun arvasin keskeiset juonenkäänteet (kuka tapettiin, miksi ja miten) jo varhaisessa vaiheessa. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun odotellen mahdollista huipentumaa. Sekin on täysin ennalta arvattava, valitettavasti. 

Suomentanut Salla Voutilainen

Mari Frisk: Puolestasi mitä vain

Olen lukenut Friskin aiemmat kirjat Neliöjuuri ja Monitahokas. Ne ovat kuvauksia kaksossiskojen perhesuhteista ja oikein viihdyttäviä. Puolestasi mitä vain on psykologinen trilleri, jopa dystopia tai tieteiskertomus, ja aivan erilainen kirja kuin aiemmat. 

Puolestasi mitä vain kertoo tukholmalaisesta Laurasta, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänen aviomiehensä Mark ja tyttärensä Wilma joutuvat auto-onnettomuuteen moottoritiellä. Juonesta ei voi kovin paljoa kertoa, jotta kirjan kerrassaan erikoinen ja omituinen tarina ei paljastu ennen aikojaan. Luulin ensin kirjan nimen perusteella, että se olisi samantapainen kuin Annamari Marttisen Tapahtui mitä tahansa, mutta ei sinne päinkään. 

Kirja tapahtuu parin vuoden päästä tulevaisuudessa. Olisi se varmaan voinut olla nykyhetkessäkin. Olennaista on, että Ukrainan sota on päättynyt, tosin sitä ei kerrota, kuka sen voitti. 

Kirjan alku on vähän sekava ja vaikeasti hahmotettava. Kun tapahtumat lähtevät etenemään, muuttuvat ne kiinnostaviksi. Lauran tytär Wilma vammautuu onnettomuudessa vakavasti ja lopullisesti ja menettää sen myötä elämänhalunsa. Raskaiden vaiheiden jälkeen Laura lähtee vapaaehtoistyöhön Ukrainaan, missä hän adoptoi itselleen kouluikäisen tyttären, Elisan. Adoptiotyttärensä kanssa Laura muuttaa myöhemmin Tukholmasta Suomeen Tammisaareen, mistä hänen sukunsa on kotoisin. 

Kirjassa tehdään tieteellistä läpimurtoa, jonka yksityiskohdat kuitenkin sivuutetaan parilla lauseella. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla niistä tarkemmin, koska kaipa kirjailija on miettinyt tarkasti, mitä siinä oikein tapahtuu. Nyt keskeinen asia painettiin villaisella pimentoon. 

Kirjan loppu jää avoimeksi, kuten Friskillä on usein tapana tehdä. Kirja jättää pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja mitä jatkossa mahtaa tapahtua. Mietin myös, miten omituinen tyttö Elisa onkaan, ja miten hän jaksaisi tulevia vuosia. Luen hyvin harvoin tieteiskertomuksia tai dystopioita, ja varmaan siksi olen niin hämmentynyt kirjan tapahtumista. 

Anni Niskanen: Hunajaa ja houkutuksia

Tässäpä uusi tuttavuus, johon tartuin mielenkiinnolla. Valitettavasti kirja ei täyttänyt odotuksia.

Aava palaa muutaman Berliinin vuoden jälkeen koti-Suomeen. Hänen vanha ystävänsä Petteri palkkaa hänet oitis perustamaansa majataloon töihin. Ja sitten Aava on siellä töissä ja Petteri kokkaa. Eipä siinä paljon muuta tapahdu, ennen kuin Petterin kaksosveli Eemil ilmestyy maisemiin. Sitten Aava harrastaa myös joka yö seksiä Eemilin kanssa. 

Tyypit ovat tavattoman tylsiä. Petteri on ihan hengetön reppana, jonka ajatuksia ei avata lainkaan. Vaikka kirjassa dialogiakin on, aika paljon jätetään ulkopuolisen kertojan harteille. Niinpä juonen kehittely ja juonikaari jäävät hyvin latteiksi. Henkilöiden keskusteluita kuvataan harvakseltaan, useammin vain kerrotaan, mitä he ovat tehneet. 

Luin reilut sata sivua ja totesin, että kiitos, riittää. Puhelinluettelossakin on kiinnostavampia ihmisiä. 

Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar

Myrkkyjen kuningatar on Thamesjoen murhat -sarjan kolmas osa. Kahdessa aiemmassa osassa, Thamesjoen murhat, osa 1 ja Kuolema kylässä, vanharouva Judith Potts on onnistuneesti ratkaissut murhia kahden ystävättärensä kanssa. 

Tällä kertaa yksi kolmikosta, Suzie, sattuu olemaan paikalla, kun Marlowin pormestari kuolla kupsahtaa. Kuinka ollakaan, kuolema osoittautuu murhaksi. Paikallisessa poliisissa rikoskomisarioksi edennyt Tanika Malik ei jaksa vastustella rouvakolmikon pyrkimyksiä sekaantua joka asiaan, vaan hän palkkaa Suzien, Becksin ja Judithin poliisin virallisiksi avustajiksi. 

Toimekkaat rouvat kuulustelevat asianosaisia kuulustelemasta päästyään, ja onnistuvatkin vähitellen pääsemään murhaajan jäljille. Samaan aikaan kirkkoherran vaimo Becks tuskailee, miten hankala heille muuttanut anoppi on. 

Oikein viihdyttävä kirja kaikkine käänteineen. Rouvat ovat varsin häikäilemättömiä puuhissaan.  

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Neiti Marplen jäljillä - Agatha Christie

Kirja sisältää 12 eri kirjailijan kirjoittamaa lyhyttä tarinaa, joiden pääosassa on Agatha Christien kirjoista tunnettu, pienessä St. Mary Meadin kylässä asuva neiti Marple. Olen jo nuorena lukenut kaikki Agatha Christien kirjat, joten neiti Marple on minulle entuudestaan tuttu ja odotukset korkealla. Kirjaan valitut kirjailijat ovat tunnettuja dekkaristeja: Naomi Alderman, Leigh Bardugo, Alyssa Cole, Lucy Foley, Elly Griffiths, Natalie Haynes, Jean Kwok, Val McDermid, Karen M. McManus, Dreda Say Mitchell, Kate Mosse ja Ruth Ware.

Luin kaksi ensimmäistä kertomusta ja petyin. Ensimmäisessä, Lucy Foleyn tarinassa neiti Marple kyselee, utelee ja nyysii paikkoja. Oikeasti hän enimmäkseen istui, neuloi ja kuunteli muiden puhetta. 

Toisessa, Val McDermidin tarinassa on paljon henkilöitä, ja murhaajaksi osoittautuva henkilö on hädin tuskin mainittu aiemmin. Tämän jälkeen kyllästyin, koska nämä kertomukset eivät toimi. Liian lyhyissä tarinoissa on hurjan paljon henkilöitä, joita on mahdoton muistaa, kun joka tarinassa marssii esiin uusi henkilökavalkadi. 

Luin vielä kirjan loppupuolelta Karen M. McManusin kirjoittaman tarinan. Se on ihan hyvä, mutta huomasin myös joka tarinassa vaihtuvien minäkertojien tuottavan vaikeuksia pysyä kärryillä. Kirjaa pitäisi ehkä lukea tarina kerrallaan ja pitää välissä aina taukoa. Kirjastokirjan ollessa kyseessä se ei onnistu. 

Kirjan tarkoitus jäi hiukan hämäräksi. Miksi käyttää Christien luomaa hahmoa ja yrittää herättää se henkiin, kun se ei kuitenkaan onnistu? Kirjaan valitut kirjailijat ovat luoneet itselleen nimeä ja voisivat myydä omalla nimelläänkin. Ylipäätään kaikki tällaiset dekkaristien kokoomateokset, joita olen viime aikoina lukenut, ovat olleet aika huonoja. Kunnollinen jännitystarina vaatii tilaa, ja toimii harvoin puristettuna niukkaan sivumäärään. 

Suomentanut Saara Pääkkönen

Emelie Schepp: Kuolema heinäkuussa

Vihdoinkin Scheppiltä muuta kuin Jana Berzelius -sarjaa. Rikostutkija Maia Bohm on niin paljon maanläheisempi kuin kivikova Jana. Toivottavasti Maia saa oman sarjan. 

Maia saapuu uuteen työpaikkaansa Motalan poliisiin ja alkaa ensi töikseen kyseenalaistaa vuoden takaisen katoamisjutun tutkintaa. Tutkinnassa on ollut tietyltä osin haparointia, mikä saa heti epäilykset syyllisestä heräämään. No niin yksioikoiseen ratkaisuun ei Schepp sentään lankea, vaan matkaan tulee vielä monta mutkaa. 

Kirjan henkilökaarti pysyy kompaktina, ja keskeisistä hahmoista kerrotaan muutakin kuin nimi. Maia ja hänen lähin kollegansa Greg ovat varsin sympaattisia tyyppejä. Maia ei ole ihan tavan tallaaja, vaan ensin eronnut ja sittemmin leskeytynyt samasta miehestä. Maialla on kaksi lasta, joista toisella on vakava sydänvika, minkä takia Maian vapaa-aika kuluu pääosin sairaalassa. 

Kirjan lopun tapahtumat saavat silmäkulmat kosteiksi pariinkin kertaan. 

Suomentanut Hanna Arvonen