Englanninkielisestä nimestään huolimatta kirja sisältää kymmenen suomenkielisen dekkaristin ystävänpäivään liittyvät kertomukset.
Alku ei ole kovin lupaava. Ensimmäisessä, Eppu Nuotion kirjoittamassa novellissa ravintolan nimi muuttuu parin sivun jälkeen Kissankielestä Kissankäpäläksi noin vain.
Ari Wahlstenin kertomus on kovin mitäänsanomaton eikä jää mieleen. JP Koskisen esitys on sekava. Tiivistäminen ei selvästikään suju mieheltä. En tosin pitänyt Murhan vuosi -sarjastakaan.
Kari Häkämieheltä en ole ennen lukenut mitään, ja tämä kertomus arvelutti politiikan takia. Kertomus on kuitenkin yllättävän hyvä. Tosin kesken tarinan siirrytään hämmentävästi aivan muihin henkilöihin kuin tarinan alussa, ja lopussa tuntuukin, kuin olisi lukenut kaksi erilaista tarinaa.
Marja Aarnipuron tietotekniikan velhon monimutkainen tietotekninen operaatio kryptattuine päiväkirjoineen on todellisuudessa salasanalla suojattu Google drive -tiedosto. Tarinassa käytetään siis noita termejä. Muuta siitä ei jäänytkään mieleen.
Tuomas Lius virittelee kauhua koiratarinallaan, jossa on epäjohdonmukaisuuksia. Jotkin käänteet vähän ihmetyttävät, mikä johtunee tarinan tiivistämisestä määrämittaan. Max Manner tarjoaa tavanomaisen pettämistarina-alun, mutta yllätyksellisen lopun.
Markku Ropposen Soikkumäki-kertomus on lyhyenäkin toimiva. En ole ehtinyt tutustua Kuhala-kirjoihin, mutta tämä lyhyttarina innostaa kyllä tarttumaan nyt toimeen.
Taina Haahdin tarinassa ollaan vahvasti kirjailijamaailmassa. Juoni on olematon, mutta loppuratkaisu yllättää. Kirja päättyy Tapani Baggen Väinö Mujus -tarinaan sotavuosilta.
Kirjan tarinat ovat kovin samankaltaisia luultavasti siksi, että niiden tulee liittyä ystävänpäiväteemaan. Pettäminen on vahva yhdistävä tekijä. Tarina, joka poikkeaa pettämisteemasta, erottuu heti myönteisesti muista. Eli Ropposen kertomus.
Kaiken kaikkiaan kirja on lattea lukukokemus. Ystävänpäivä ei selvästikään ole täällä niin iso juttu, että siitä saisi järkevää kertomusta aikaan. Tarinoiden kirjoittajat ovat kuitenkin pitkän linjan dekkaristeja, eli ei voi olla pelkästään heidän vikansa, että kokonaisuus jää näin vaisuksi.