Gustaf Skördeman: Geiger

Kirja alkaa vauhdikkaasti takakannessa kuvatuilla tapahtumilla. Agneta katoaa ammuttuaan miehensä Stellanin, joka on menneiden vuosien kuuluisa tv-tähti. Perheen tytärten lapsuudenystävä Sara Nowak on nykyään poliisi. Mielenkiinnosta vanhoja tuttujaan kohtaan hän alkaa omalla ajallaan selvittää Stellanin kuolemaa.

Tapahtumia riittää. Taustalta paljastuu niin vakoilua kuin hyväksikäyttöäkin. Sara hämmästyy kerran toisensa jälkeen penkoessaan 1970- ja 1980-lukujen tapahtumia. Yllättäviä käänteitä riittää hamaan loppuun saakka.

Ajattelin, että kirja, jonka teemana on muurin sortuminen ja vakoilu, olisi tylsä. Olin väärässä. Geigerille on ilmestynyt jo jatko-osakin, jossa myös on pääroolissa poliisi Sara Nowak. Annan kuitenkin ajan kulua ennen siihen tarttumista. Jatko-osa Faustin teemanakin näkyy nimittäin olevan terrorismi ja vakoilu kommunismin kultaisina vuosina. 

Beth O'Leary: Törmäyskurssi

Törmäyskurssi kertoo Addien ja Dylanin rakkaustarinan. Kirja on pelkkiä vavahtelevia hengenvetoja ja kiihkeitä katseita. Addie ja Dylan ovat pari vuotta aiemmin olleet rakastavaisia ja sitten eronneet syystä, jota ei paljasteta ennen kuin kirjan loppupuolella. Kun pari kohtaa uudelleen matkalla samoihin häihin, on tunnesoppa valmis. Vuoroin ollaan nykyajassa, vuoroin kerrotaan, mitä tapahtui pari vuotta aiemmin. 

Addie on keskiluokkainen, Dylan yläluokkainen. Sen jälkeen, kun kirjan alkupuolella Addie toteaa Dylanin yläluokkaisen aksentin kuulostavan aivan Hugh Grantilta, aloin nähdä kirjan tapahtumat mielessäni elokuvana, jonka pääosan esittäjät ovat samanoloisia kuin Notting Hill -elokuvassa, joka sattumoisin on lempielokuviani. 

Kirja on melko tyhjänpäiväinen rakkausromaani. O'Leary kirjoittaa sujuvaa tekstiä, joten kirjan jaksaa lukea, vaikka jatkuvat kipinöivät katseet, hätäiset kosketukset ja tukahdutettua halua uhkuvat huokaukset käyvätkin hermoille. Dylan osoittautuu myös varsinaiseksi itkupillinössöksi, mikä himmentää hänen hohtoaan huomattavasti, ei tosin Addien silmissä. 

David Lagercrantz: Mies pimeästä

Mies pimeästä on uuden Rekke & Vargas -sarjan avausosa. Lagercrantz on aiemmin kirjoittanut jatko-osia Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan, mutta se kaivo lienee nyt tyhjiin ammennettu. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkupuolelle. Siinä näkyy Lagercrantzin kirjoittaman Zlatan Ibrahimovićin elämäkerran tuoma jalkapallo-osaaminen.

Mies pimeästä on aivan erityylinen kirja kuin Lagercrantzin aiemmat jännityskirjat. Tukholman poliisi selvittää vaihtelevalla menestyksellä tunnetun jalkapalloerotuomarin surmaa. Tutkintaan pääsee osallistumaan nokkela chileläistaustainen poliisi Micaela Vargas. Vargas tapaa tutkinnan yhteydessä kuuluisan psykologian professorin Hans Rekken, jolla on sherlockholmesmainen taito nähdä ensi silmäyksellä ihmisen tausta ja harrastukset. Surman tutkinta ei poliisilta suju, mutta Vargas ja Rekke päätyvät tutkimaan tapausta keskenään. 

Henkilöt ovat kiinnostavia, mutta kirja on tosiaan poikkeuksellinen rikosromaaniksi, koska se koostuu lähestulkoon yksinomaan dialogista. Juuri mitään ei tapahdu, mutta Rekke ja Vargas keskustelevat toistensa ja monien muiden kanssa saaden pikkuhiljaa selville, mitä tapahtui. 

Toivon, että kirjan perinpohjainen henkilöiden taustan ja tapojen ruopiminen on tarkoitettu pohjatyöksi sarjan tuleville osille. Kaipaisin ehkä hiukan enemmän jännitystä ja tihenevää tunnelmaa. 

Kauko Röyhkä & Anneli Aunola: Liian lempeä mies

Kirjailijat esitellään kirjan kansiliepeissä. Kauko Röyhkä ei juuri esittelyä kaipaa, hänhän on tunnettu muusikko. Sitä en tiennyt, että Röyhkä on julkaissut kolmisenkymmentä teosta, joista yksi on ollut jopa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Anneli Aunola puolestaan on eläkkeelle jäänyt poliisi, jolla on takanaan monipuolinen työkokemus. Pikanttina yksityiskohtana mainitaan, että Aunola on työskennellyt Matti Yrjänä Joensuun työparinakin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle. Veikkaan, että ajankohta on valittu ainakin osaksi siksi, että Aunolan työkokemus perustuu senaikaisiin menetelmiin. Aikaan ennen älypuhelimia.

Kirjailijapari pelaa loistavasti yhteen. Aunolan osuutta lienee etenkin vahva asiantutemus poliisin toimintatavoista. Kirja on kuin tapauskertomus yhden rikoksen selvittelystä alusta loppuun saakka. 

Konstaapeli Alisa Aro saa pöydälleen ikävän jutun, jossa luotetuksi luultu miestuttava on osoittautunut pedofiiliksi. Aro selvittää juttua parhaansa mukaan, ja tapaus paisuu paisumistaan. Esimies yrittää toppuutella Aroa, koska varoja kovin laajaan tutkintaan ei ole. Kirja onkin myös hyvä kuvaus siitä, miten 1990-luvun laman aikaan painettiin villaisella vakaviakin lastensuojelutapauksia, kun resursseja tutkintaan ei ollut tai salassapitovelvollisuus esti tiedonsiirron eri osapuolten välillä. 

Kirja on inhorealistinen tapauskuvauksissaan, mutta pitää samalla otteessaan intensiivisellä kerronnallaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan Alisa Aro -sarjan seuraavaa osaa. 

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen

Kuisma kuvaa sujuvasti yhteiskunnan epäkohtia ja huono-onnisia. Kerrostalo toi lähelle huono-osaiset. Syyllinen puolestaan paneutuu mielenterveyden ongelmiin. 

Nimettömäksi jäävän päähenkilön puuhailu Instagramin parissa on ajoittain suorastaan hulvatonta. Päähenkilö tuntuu olevan varsin vapaa yhteiskuntaa normittavista kontrolleista, ja tekee mitä huvittaa, ainakin ajatuksen tasolla. Päähenkilön elämä on varsin raskasta pikavippien, syömishäiriöiden ja vähitellen heikentyvän mielenterveyden hajottaessa arkea. 

Kun aloitin kirjan, tuli ensi sivuilla tunne, ettei tällaista hashtagien täyttämää, täydellistä elämää jaksa seurata. Parin pirskahtelevan teennäisen luvun jälkeen alkaa kuitenkin kirjan ironia paljastua. 

Kirjan lopussa paljastuu karu totuus, josta tulee aavistus jo ennen viimeisiä sivuja.

Erinomainen teos Kuismalta taas kerran. 

Kale Puonti: Saarni

Puonti parantaa ulosantiaan kirja kirjalta. Saarni on hyvin mukaansatempaava ja juoni kulkee letkeästi. Kirjassa on mukavasti huumoria ryydittämässä poliisin arkea. 

Saarni on jo kolmas Pasilan Myrkky -sarjan kirja. Sarja kertoo rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmästä, josta kukaan ei nouse toista keskeisemmäksi hahmoksi. 

Nimihenkilö Saarni on Poliisihallituksen ylitarkastaja, joka on joutunut mukaan lapsuudenystävänsä hämäräpuuhiin. Paljon käänteitä ehtii tulla, ennen kuin Saarnin rooli selviää. 

Hauskana yksityiskohtana kirjassa mainitaan minullekin tuttu paikka: huumetrokarit kohtaavat Meiramitien puutarhamyymälän parkkipaikalla. Kyseisessä puutarhamyymälässä on tullut käytyä aika monta kertaa. 

Eeva Louko: Onnellisten saari

Pitkästä aikaa kirja, joka piti otteessaan ja jossa riitti yllättäviä käänteitä aina uudelleen ja uudelleen. 

Onnellisten saari on tietysti Helsingin Lauttasaari. Kirjan tapahtumat keskittyvät tiukasti Lauttasaaren Kasinonrannan tuntumaan. Ulkomailla asuva Ronja on tulossa käymään isänsä luona Suomessa, kun hän saa kuulla isänsä kuolleen. Ronja asettuu isänsä asuntoon asumaan, ja kaikenlaista kummallista tapahtuu. 

Poliisi selvittää isän väkivaltaista kuolemaa. Tapausta selvittävä poliisi Anton Koivu vaikuttaa kovin omahyväiseltä. Hän antaa itsestään tylyn ja epämiellyttävän kuvan. Koivun menneisyyden tapahtumien annetaan ymmärtää vaikuttavan hänen käytökseensä. Niistä ei kuitenkaan kerrota tarkemmin, joten Onnellisten saari saanee jatkoa. 

Erikoista kirjassa on, että kaikilla henkilöillä on luontoaiheinen sukunimi (Koivu, Vaara, Rinne, Laine, Rannikko jne.). Lyhyistä luontoaiheisista sukunimistä huolimatta kaikkien sukujuuret eivät kuitenkaan liene Länsi-Suomessa.

Pidin tästä kirjasta ja odotan mielenkiinnolla sille jatkoa. 

Stephen King: Billy Summers

Tätä kirjaa olen odottanut. Sen lukeminen oli kovin hidasta. Kirja on paksu järkäle ja tapahtumat etenevät verkkaisesti. Tyydyin siihen ja keskityin nauttimaan lukemisesta. 

Billy Summers on palkkamurhaaja, joka odottelee viimeiseksi aikomaansa keikkaa. Billy on kärsivällinen, ja kirja etenee yhtä verkkaisesti kuin Billyn odotus. Lukijalta kysytään hyviä istumalihaksia. Odotellessaan Billy kirjoittaa kirjaa menneisyydestään. Lukijakin pääsee lukemaan Billyn kirjaa sitä mukaa, kun se etenee.

Keikan jälkeen Kingin kirjasta on kulunut vasta kolmannes. Sen jälkeen se vasta verkkaisesti eteneekin. 

Kirjan loppu yllättää kahdesti. Jää haikea olo: miksi juuri tällainen loppu?

Stephen King on taituri. Lukisin vaikka puhelinluettelon alusta loppuun, jos se olisi Kingin kirjoittama. 

Anni Lötjönen: Loppuunpalamaton

Loppuunpalamaton kertoo nimettömäksi jäävästä koulunkäyntiavustajasta, joka vähitellen uupuu työssään. Kirjailija itse esiintyy yhtenä keskeisistä henkilöistä omalla nimellään.

Kirjan alku vetää hyvin ja on kiinnostavaa luettavaa. Kun päähenkilö on uupunut ja jäänyt pois työstään, alkaa kirja junnata. Seuraa lukuisia istuntoja terapeutin luona. En jaksa kiinnostua pelkästä päänsisäisten maisemien tutkimisesta. 

Vaikka tunnen ajoittain itsenikin uupuneeksi, en pysty samastumaan kirjan päähenkilöön.

Liv Constantine: Viimeinen kohtaaminen

Pidin Constantinen aiemmasta kirjasta Toinen rouva Parrish. Odotin tältä kirjalta yhtä paljon, mutta se ei yltänyt samalle tasolle edeltäjänsä kanssa. 

Päähenkilö Kate English on vauraasta suvusta tuleva menestyvä lääkäri, jonka äiti murhataan heti kirjan alussa. Samalla kun poliisi selvittelee murhaa, ahdistelee mahdollinen murhaaja Katea uhkauksin. Kate on peloissaan ja epäilee kaikkia lähipiirissään. Selvää on, että uhkailijan on oltava joku lähipiiristä. 

Juoni on epäuskottava sikäli, että Katen luulisi lähtevän lapsineen turvaan jonnekin, vaan ei. 

Loppu tarjoaa pari yllättävää käännettä, mutta ne eivät kanna kylliksi nostaakseen kirjan tasoa. 

Kirjastosta saamani opus on pieni pokkari, jonka präntti on hyvin pientä. Lukemisen epämukavuus saattaa vaikuttaa arviointiin. Takakansi paljastaa Liv Constantinen olevan itse asiassa siskokset Lynne Constantine ja Valerie Constantine. 

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset – Mitä meille tapahtui?

Kirjaan on haastateltu henkilöitä, jotka kokivat 1990-luvun laman lapsuudessaan tai nuoruudessaan. He kertovat kipeistä kokemuksistaan omilla nimillään. Kirjaan ovat kertoneet tarinansa mm. tämänhetkinen suosikkikirjailija Meri Valkama sekä tamperelainen somepersoona Joonas Pesonen. 

Autenttisten tarinoiden lisäksi kirjassa avataan laman takana olleita poliittisia päätöksiä. Kirja ottaa vahvasti kantaa siihen, miten pankkeja tuettiin mutta yksityiset ihmiset kärsivät. Haastatteluista käy ilmi, että vaikka laman katsotaan koskeneen kollektiivisesti kaikkia suomalaisia, kokevat useimmat laman aikana köyhyydessä eläneet nuoret olleensa tuttavapiirinsä ainoita köyhiä. Häpeä oli suuri ja vaikeuksista vaiettiin. Kirjailija toivookin, että koska pandemiarajoitukset osuvat erityisesti nuoriin ja tällä kertaa todellakin kaikkiin, suunnattaisiin myös tarvittavaa tukea nuorille. Lama on opettanut, miten pitkälle sen vaikutukset ulottuvat. Pandemian kohdalla osataan toivottavasti toimia toisin ja pyrkiä estämään pitkäaikaisvaikutukset. 

Kiinnostavinta kirjassa ovat haastateltavien omakohtaiset tarinat. Laman myötä perheitä hajosi, jouduttiin muuttamaan pienempään asuntoon, harrastukset piti lopettaa ja usein meni välit myös lainoja taanneisiin sukulaisiin. On hyvä, että asiasta puhutaan, kun nyt pitkäaikaisvaikutukset ovat selvästi nähtävissä, jotta samanlaisia erehdyksiä ei enää tehtäisi. 

Aihepiiri kiinnostaa minua. Olen suorittanut sosiaalityön ja sosiaalipsykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa ja harkinnut jatkavani sosiaalialan opintoja. Päädyin kuitenkin opetusalalle. Aika usein siellä painitaan samanlaisten haasteiden kanssa. 

Minna Lindgren: Armon Anneli

Vanhukset ja sairaat ovat Minna Lindgrenin sydäntä lähellä. Tällä kertaa teemaa lähestytään eläinlääkärin kautta. Kirjalla on luultavasti jokin kaunis sanoma eläimen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille tai ihmisen lähimmäisenrakkaudesta. Se jää kuitenkin latteahkon juonenkulun jalkoihin. 

Keski-ikäinen eläinlääkäri Anneli Kaulimo on vastikään valmistunut ammattiinsa verkkokurssin kautta. Hän muuttaa maaseudulle kera puolisonsa Kallen, joka on ihmislääkäri ja kotoisin paikkakunnalta, johon pariskunta muuttaa. Lupaavasti alkanut leppoisa elämä karahtaa kiville, kun Kaulimot saavat seurakseen Kallen siskon, joka on sairastunut perinnölliseen parantumattomaan sairauteen. 

Kirja vaikuttaa hätäisesti kirjoitetulta. Henkilöissä ei ole syvyyttä. Anneli kuuntelee klassista musiikkia päivät päästään ja välillä omasta päästään, jos ei musiikkilaitetta ole saatavilla. Kirjailija onkin paneutunut huolella Beethovenin elämään ja tuotantoon. Aiheesta kiinnostumattomalle kirja on puisevaa luettavaa. Beethovenin lisäksi läsnä on vahvasti Shakespeare, kun yksi keskeisistä hahmoista lainaa kuulua näytelmäkirjailijaa lähes joka repliikissään. Valitettavasti ei Beethoven eikä Shakespeare onnistu peittämään juonen heppoisuutta. 

Juonessa ei oikeastaan ole kohokohtaa. Kirja junnaa tasapaksusti eteenpäin. Lukijaa ei jää vaivaamaan, mitä Annelille sitten tapahtuu. Ikävä kyllä en nyt pysty antamaan armoa Annelille. 

Harmikseni odotin tältä kirjalta paljon Lindgrenien aiempien teosten perusteella.

Peter James: Kuolemaan jätetty

Jo seitsemästoista osa rikosylikomisario Roy Gracesta kertovassa sarjassa. Kunnioitettava suoritus kirjailijalta, että jaksaa käyttää samaa päähenkilöä niin pitkään ja jopa kehittää hahmoa. 

Roy Gracen elämä on mennyt eteenpäin. Hänellä on vaimonsa Cleon kanssa pieni poika, ja Cleo odottaa parin toista lasta. Perheen kanssa asuu myös Royn poika Bruno, josta hän kuuli vasta äskettäin. Bruno on elänyt tähänastisen elämänsä Saksassa. Bruno on erikoinen tyyppi, ja tässä kirjassa hän onkin hyvin keskeisessä roolissa. 

Kirjan rikos ei ole kovin erikoinen: nainen katoaa ostosreissulla. Puolisoa epäillään tietysti vaimonsa murhasta. Simppelin tapauksen tutkinta on venytetty hyvin monivaiheiseksi ja saatu kestämään koko kirjan ajan. Omasta mielestäni tapauksesta tehtiin murhatutkinta varsin heppoisin perustein. Toki Royn yksityiselämän käänteet täyttävät osan tilasta tehokkaasti. 

Peter Jamesin tapa kuvailla henkilöitä on kerrassaan huvittava. Aina uuden henkilön astuessa esiin (ja heitä totisesti riittää), James kuvailee tämän ulkonäköä: hiusten väri ja malli, silmien väri, ruumiinrakenne ja vaatetus. Suosittu kampaus vuosien varrella on ollut naisella tyylikkäästi kerroksittain leikatut lyhyet hiukset. Tästä kuvauksesta tulee aina mieleen prinsessa Diana.

Ajoittaisesta jäykkyydestään huolimatta Roy Grace -sarja on viihdyttävä ja täynnä tapahtumia. 

C. J. Tudor: Ne muut

Stephen Kingin tapaan myös Tudor on mieltynyt yliluonnollisuuksiin. Minä taas en välitä lainkaan yliluonnollisista aspekteista, jos ne eivät ole selitettävissä. Tässä kirjassa yhdistetään lapsen narkolepsia siirtymiseen peilin kautta toiseen maailmaan. En tykkää. 

Ne muut on järjestö, jonka avulla kuka tahansa voi maksaa kalavelat asianomaisen elämän pilanneelle henkilölle. Jos joku tappaa perheenjäsenesi, vaikka vahingossa, voit hommata tämän tappajan päiviltä järjestön avulla. Auliita tekijöitä löytyy, koska systeemi toimii vastapalvelusten periaatteella. Joku tekee sinulle palveluksen, sinä teet palveluksen seuraavalle. 

Kirjan alku on aikamoista sillisalaattia, ennen kuin henkilöiden tiet yhtyvät. Kirjaa oli hyvin ärsyttävää lukea, koska paikoin se oli piinallisen jännittävä, ja tällöin hypin aina eteenpäin katsomaan, miten käy. Sitten oli ärsyttävää palata lukemaan välipaikat. 

Kun tiet sitten yhtyvät, on loppu helposti arvattavissa. Aika turhanpäiväinen kirja kaiken kaikkiaan, muutamaa kohokohtaa lukuun ottamatta. 

Tove Alsterdal: Juurakko

Viime aikoina on ruotsalaisissa jännityskirjoissa ollut yhä useammin tapahtumapaikkana Pohjois-Ruotsi. Se kieltämättä lisää kirjan kiinnostavuutta, kun ollaan autioituvalla maaseudulla tai syrjäytyvällä pikkupaikkakunnalla. Samat asukkaat ovat asuneet samoilla paikoilla iät ja ajat sukupolvesta toiseen, ja tietävät kaikki toistensa asiat. Pinnan alla kytevät tukahdetut tunteet. 

Konstaapeli Eira Sjödin on palannut kotipaikkakunnalleen pohjoiseen ja saanut sieltä töitä. Kirja on monimutkainen kertomus menneiden tapahtumien selvittelystä ja totuuden etsimisestä. Se alkaa siitä, kun aikoinaan murhasta syytetty nuorukainen palaa kotiinsa vuosia myöhemmin, ja löytää isänsä kuolleena. Kun kuolemaa aletaan tutkia, päästään samalla kaivelemaan paikallisten likapyykkejä.

Kirjassa on paljon henkilöitä, ihmissuhteita ja mutkikkaita yhteenottoja. Lukeminen oli hidasta, koska ainakin minun oli vaikea muistaa, kuka on kenenkin sukulainen, miten hän liittyy tapahtumiin ja puhutaanko tämänhetkisistä tapahtumista vai menneistä. Jos paikallisten välillä onkin kärhämää, poliisien välillä yhteishenki on mitä parhain. 

Eira Sjödin osoittautuu nokkelaksi konstaapeliksi, jolla on hyvät mahdollisuudet edetä urallaan. Tämä tultaneen näkemään Ådalen-sarjan tulevissa osissa. 

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Emma Sköld -sarjan kakkososa, jonka suomennos on julkaistu vasta, kun sarjassa on ilmestynyt osat 3-7. Olen jupissut aiheesta riittämiin ykkösosan kohdalla, joten jääköön nyt enempi marina sikseen. 

Ärsyttävästi kaikissa sarjan kirjoissa on hyvin samantapainen ja sekava kansi, joten kansikuvan perusteella on vaikea sanoa, onko jo lukenut kirjan. 

Tällä kertaa juostaan Tukholman maratonia ennätyskylmänä ja sateisena kesäkuun päivänä. Maratonia juoksemassa on myös Emman sisko Josefin, jota Emma aikoo mennä kannustamaan. Maratonin aikana kuolee kaksi juoksijaa, joten Emmalla riittää myös työn touhua. Emma on tarkka siitä, että kukaan ei luule hänen isänsä, poliisipäällikön, suosivan häntä, mutta hakeutuu kuitenkin isän juttusille, kun sisko on vaarassa eikä Emman pomo reagoi Emman mielestä riittävän nopeasti. 

Emman ja Josefinin suhde on kitkerän tuntuinen. Kumpikin kadehtii toistaan ja riitaa tulee aina, kun kohdataan. Tämä sisarusten välinen kamppailu on kantava teema sarjan myöhemmissäkin osissa kyllästymiseen asti. 

Aika mitäänsanomaton kirja. 

Lena Karlin & Åsa Schwarz: Nukketehdas

Nukketehdas on takakannen mukaan trilleri. Itse nimeäisin sen jopa tieteisjännäriksi. 

Keskiössä on Tukholman teknillinen korkeakoulu, jossa tehdään huippututkimusta tekoälystä ja ihmisen kaltaisesta robotista. Heinrich Becker on valmistanut Adam-nimisen robotin, joka osaa keskustella ihmisen kanssa sujuvasti. Heinrichin Nora-vaimo käy toisinaan miehensä työpaikalla juttelemassa Adamin kanssa, jotta Adamin vuorovaikutustaidot kehittyisivät.

Kirjan alku lähtee jähmeästi liikkeelle. Se sisältää paljon teknisiä yksityiskohtia tekoälyn rakentamisesta. Olin jo jättää kirjan sikseen, mutta selkeän ja sujuvan tekstin ansiosta jatkoin kuitenkin lukemista. Juoni lähteekin kulkemaan, kun ensin Heinrich joutuu murhayrityksen kohteeksi ja samaan aikaan Adam siepataan. Pian katoaa myös Heinrich, ja poliisi etsii molempia. 

Luvut on nimetty sen mukaan, kenen näkökulmasta tapahtumia kulloinkin katsellaan. Enimmäkseen niitä seurataan Heinrichin, Noran ja Heinrichin katoamista tutkivan poliisin Alexin näkökulmasta. 

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, ja kun ei kiinnitä liikaa huomiota tekniseen jargoniin, on kirja hyvää luettavaa. Lopun käänteet yllättävät, joskin osin ne on arvattavissakin. 

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Vihan jäljet

Vihan jäljet on seitsemäs osa kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertovassa sarjassa. Sebastian on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä Thaimaan tsunamissa vuosia sitten, eikä ole koskaan toipunut menetyksestään, vaan on yrittänyt kompensoida sitä tuhoisalla käyttäytymisellään. Sebastianin ihmissuhteet ovat hataria, koska hän ei ole pystynyt kiintymään kehenkään. 

Nyt tilanne on muuttunut, kun Sebastianin tytär Vanja on saanut tyttären, Amandan, joka on Sebastianin silmäterä. Huolimatta vaikeasta suhteestaan Vanjaan, johon Sebastian tutustui vasta tämän ollessa jo aikuinen, Sebastian saa hoitaa Amandaa halutessaan. 

Olen aiemminkin todennut (Hylätyt), että tämän sarjan parasta antia ovat keskeisten henkilöiden ihmissuhteet. Tämäkin kirja on hidasta luettavaa, koska päällekkäisiä kertomuksia on niin paljon. Jokaisen yksityiselämässä tapahtuu kiinnostavia asioita. 

Kirjan varsinainen juoni liittyy useaan samalla tavalla tehtyyn murhaan, joiden tekijä on ilmeisesti sama. Vanjan johtama henkirikosyksikkö matkustaa pikkukaupunkiin tutkimaan murhia. Rikokset saadaan selvitettyä, mutta samalla selviää, mitä Vanjan kollega Billy on puuhaillut. 

Kirjan lopussa asiat ovat aika hyvällä mallilla, ja pelkäsinkin jo, että tämä on sarjan viimeinen kirja. Viimeisessä luvussa paljastuu kuitenkin sellainen juonikoukku, että eiköhän jatkoa seuraa. 

Markus Ahonen: Anna pahan kiertää

Anna pahan kiertää on kuudes osa komisario Markku Isakssonin työstä kertovassa sarjassa. Sarjan kirjoja ilmestyy valitettavan harvakseltaan, nähtävästi Ahosella on leipätyökin hoidettavanaan. 

Olen sarjan kahdesta aiemmasta kirjasta valitellut niiden sekavuutta (Sydämenmurskajaiset) ja raskassoutuisuutta (Sieluttomat). Tartuinkin tähän uusimpaan varauksella, kun olin käynyt blogissani virkistämässä muistiani.

Anna pahan kiertää on kuitenkin aivan toista maata. Tarina alkaa Isakssonin lähipiirissä tapahtuneesta pahoinpitelystä ja etenee vauhdikkaasti rikosten selvitessä yksi toisensa jälkeen. Tässä kirjassa itse asiassa kootaan yhteen kaikkien aiempien kirjojen pahanteot ja Isaksson selvittää loppujen lopuksi koko sotkun. 

Kirjan tapahtumat etenevät loogisessa aikajärjestyksessä, paitsi yhdessä kohtaa. Kuitenkaan erikseen ei mainittu, että nyt palataan ajassa taaksepäin, vaan lukija jää hämmentyneenä selaamaan sivuja. 

Muuten kirjaa oli ilo lukea. Kotimaiseksi rikoskirjaksi siinä on yllättävän paljon kerroksellisuutta. Isakssonin lempeys rikoksentekijöitä kohtaan on omaa luokkaansa. 

Pahoin pelkään, että kaikkien langanpäiden tultua solmituiksi on tämä myös Isaksson-sarjan loppu. Toivottavasti olen väärässä. 

Elly Griffiths: Musta enkeli

Ensinnäkin yllätyin kirjan etuliepeestä: Elly Griffiths ei olekaan Elly Griffiths vaan Domenica de Rosa. Ilmankos Musta enkeli sijoittuu niin sujuvasti tällä kertaa Italian auringon alle. Paikkojen kuvailu onkin Ruth Galloway -sarjassa taitavaa. Niin Cornwall kuin pieni italialaiskyläkin maalautuvat lukijan silmien eteen ja saavat kaipaamaan paikan päälle. 

Kirjan suomentaja on erinomainen Anna Kangasmaa. Kaikki Ruthin sarkastiset huokaukset on käännetty hyvin luontevasti ja tilanteisiin sopivasti. 

Kirja tuo hetkellisen tyydytyksen lukijalle, joka on odottanut, että Ruthin ja Nelsonin suhteessa otettaisiin ratkaiseva askel. Jo sarjan edellisessä osassa Ruthin ja Nelson suhde sai uutta potkua. Mutta taas, kaiken kutkuttavan jännityksen ja melkein helpotuksen huokauksen jälkeen, asiat kääntyvät jälleen kerran päälaelleen.