Eppu Nuotio: Pitkäsoitto

Pitkäsoitto on Raakel Oksa ratkaisee -sarjan kolmas osa. Aiemmat osat ovat Leinikkimekko ja Hopeamedaljonki. Sarjassa seikkailee myös aiemmasta sarjasta (Ellen Lähteen tutkimuksia) muiden asioista kiinnostunut eläkeläisrouva Ellen Lähde, joka on melkein sukua Raakelille. 

Raakel on puuseppä, joka korjailee vanhoja asuntoja ja huonekaluja. Työssään hän usein törmää menneisyyden epäselviin tapahtumiin, joita alkaa sitten itsekseen tutkiskella. Hyvänä apuna hänellä on Ellen, jolle ei ole mikään ongelma kysellä ihmisiltä kaikenlaista. 

Pitkäsoitto on ohuehko, parisataasivuinen kirja. Sinänsä se on nopeasti luettu, mutta kaipaisin ehkä vähän syvempää perehtymistä henkilöiden suhteisiin. Kaikki oleellinen kyllä tulee kerrotuksi, mutta moni asia jää ohuesti raapaistuksi. 

En muista, olenko aiemmin valittanut vastaavasta, mutta tällä kertaa tuotesijoittelu tökkää silmään. 

Kirjan lopussa tarjotaan ratkaisu tämänkertaisiin tapahtumiin, mutta Raakelin rakoileva parisuhde jää odottelemaan seuraavaa kirjaa. 

Colleen Hoover: Verityn varjo

Olen lukenut Hooverilta aiemmin suositut Se päättyy meihin ja Se alkaa meistä. Verityn varjo on aivan erityylinen kirja. Se on trilleri, jossa on rutkasti tylsää pehmopornoa. Tosin juuri, kun se alkaa tympäännyttää, todetaan kirjassakin, että sitä on liikaa. 

Lowen on kirjailija, joka kutsutaan jatkamaan kuuluisan Verityn kirjasarjaa. Verity itse on ollut onnettomuudessa ja kykenemätön kirjoittamaan. Lowen tietysti rakastuu Verityn puolisoon Jeremyyn ja sitä rataa. Lowen lukee Verityn muistiinpanoja ja kirjoittaa romaania samalla, kun tutustuu salaa löytämiinsä Verityn omaelämäkerrallisiin muistiinpanoihin. 

Jännitys tiivistyy kirjassa ihan mukavasti, mutta loppu valitettavasti lässähtää kuin lehmän häntä. 

Verityn varjo on sujuvaa tekstiä ja lukeminen etenee nopeasti. Huomaan mainitsevani aina, kun kirja on sujuvasti kirjoitettu ja lukeminen sujuu kangertelematta. Lukukokemuksen kannalta se on minulle tärkeä asia. En jaksa lukea töksähtelevää tekstiä. 

Suomentanut Taina Wallin

Sanna Kajander-Ruuth: Kaikki iloista keskiluokkaa? 10 tositarinaa luokkamatkasta

Sanna Kajander-Ruuth on sosiaalipolitiikasta kiinnostunut toimittaja. Olen lukenut aiemmin hänen teoksensa Laman lapset - Mitä meille tapahtui? Uusi teos Kaikki iloista keskiluokkaa? 10 tarinaa luokkamatkasta pohtii, miten luokkaerot näkyvät Suomessa. 

Aihe on nykyään pinnalla tuon tuosta, mikä johtunee siitä, että yhä useammat puhuvat erilaisuuden kokemuksistaan ääneen. Kirja sisältää kymmenen ihmisen kertomukset siitä, miten he ovat kokeneet luokkanousun omassa elämässään sekä paljon teoriaa aiheesta. Kajander-Ruuth on löytänyt virkistävän erilaisia ihmisiä kertomaan elämäntaipaleestaan. 

Luen kiinnostuneena näitä kertomuksia, olenhan itsekin yliopistossa kaksi tutkintoa suorittanut työläisperheen lapsi, joka uskalsi hakea yliopistoon vasta viisikymppisenä. Selailin kyllä aikoinaan ylioppilasvuonna painettua opasta, jossa oli kaikki yliopistojen suuntautumisvaihtoehdot. Kuitenkaan en osannut tarttua mihinkään, kun en tiennyt, miten sinne mentäisiin, missä sitten asuisin ja miten eläisin. En muista, että minua olisi ylipäätään kannustettu hakemaan. Kotona ei puhuttu lainkaan ylioppilaskirjoitusten jälkeisestä elämästä ja teinkin sitten omat ratkaisuni. Kirjassa mainitaankin mahdollisuuksien horisontti, jonka puuttuminen vaikutti minunkin elämääni. Olin kyllä kova lukemaan kirjallisuutta lapsena ja nuorena, mutta se ei ollut riittävä pääoma. 

Työläisperheen lapsena näen selvästi, että Suomessa on edelleen erilaisia luokkia. Itse en muuttunut akateemisesti sivistyneeksi, vaikka suoritin kaksi maisterintutkintoa, koska kulttuurisessa ja sosiaalisessa pääomassani on niin paljon puutteita. Pelkkä yliopistossa opiskelu ja tutkinnon suorittaminen ei muuta ihmisen perusolemusta. Perimä ja tausta istuvat lujassa. 

Parasta tällaisessa kirjallisuudessa onkin huomata, että en ole yksin. Vertaisiani löytyy Suomesta vaikka millä mitalla. 

Joona Keskitalo: Saari, joka repesi

Saari, joka repesi on Takamailla-sarjan ensimmäinen osa. Sarja vie lukijat teittömien teiden päähän jumalanhylkäämiin loukkoihin. Tai jotain sentapaista. 

Ensimmäisessä osassa ollaan Korppoon saaristossa, joka aika monen mielestä taitaisi olla aivan unelmapaikka asua. Jenni, joka on nimennyt itsensä uudelleen Jenniferiksi, on ostanut saarennokan, johon haluaa perustaa ravintolan. Kuinka ollakaan, myös maisemissa pyörivät venäläiset ovat kiinnostuneita Jennin ostamasta paikasta omien bisnestensä takia. Tapahtumien keskiössä ovat Jennin lisäksi muutama saarelainen vanhus, punatukkaiset sisarukset sekä venäläisrikolliset. 

Kukaan henkilöistä ei ole järin pidettävä. Kaikilla on ongelmansa ja tarvittaessa hankalista tyypeistä hankkiudutaan eroon. Väkeä listitään jatkuvalla syötöllä, eikä kukaan tunnu tietävän, kuka kaiken takana on. Monella on kyllä omat visionsa asiasta. 

Vauhdikas kirja, jossa riitti käänteitä. Siitä erikoinen kokonaisuus, ettei kirjassa ole selkeää päähenkilöä.