torstai 6. kesäkuuta 2024

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

Tulppaanitoiveunia on takakannen mukaan feelgood-romaani, joka aloittaa uuden Blooming you -sarjan. Kotimaisen kirjailijan ollessa kyseessä häiritsee moinen englannilla melskaaminen. Hiukan loiventaa lukiessa paljastuva selitys Blooming youlle: se on kirjassa esiintyvän kukkakaupan nimi. Silti. 

Kirja kertoo nelikymppisestä Helenasta, jonka elämässä periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta ei ole kuitenkaan. Helena on naimisissa Hartsansa kanssa ihan onnellisesti ja heillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Helena on ollut pitkään samassa työssä, joka on alkanut viime aikoina kuormittaa häntä huomattavasti ja muutenkin maistua puulta. 

Eräänä päivänä Helena löytää muutaman vuoden takaisen unelmakarttansa ja huomaa, että mikään ei ole muuttunut. Hän ei ole ottanut askeltakaan kohti unelmiaan, jotka eivät loppujen lopuksi kovin isoja ole. Suunnan muuttaminen on aluksi vaikeaa, kun on tottunut olemaan olemassa vain muita varten ja unohtamaan omat haaveensa. 

Kirja sujuu luistavasti loppuun asti, ja Helenan seurassa on viihtyisää. Takakannessa annetaan ymmärtää kirjalle olevan tulossa jatkoa, ja itse asiassa kirjaston sivuilla näkyy jo seuraavan osan nimi: Pioneja ja peitetarinoita

Kirja herätti minussa paljon ajatuksia. Olen itsekin miettinyt viime aikoina kovasti työtäni ja päätynyt ratkaisuihin, jotka ovat tehneet minut onnellisemmaksi. Minulla on myös ollut haaveita, isompia ja pienempiä, ja nyt niitä miettiessäni saatan ilokseni todeta monen haaveen toteutuneen. Elämä on antanut minulle paljon hyvää. 

En myöskään voi kiistää kirjan Helenan onnellisuutta kukkien äärellä. Itsekin nautin kukkien ja puutarhan katselusta, vaikken kukkakauppatyöstä haaveilekaan. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti