Teki mieli lukea jotakin Max Seeckiltä, kun häntä on kovasti kehuttu. Daniel Kuisma -sarja ei kirjojen nimien perusteella houkutellut, joten päätin lukea ensimmäisen kirjan Jessica Niemi -sarjasta.
Olin kuvitellut Seeckin olevan parhaiden ruotsalaisdekkaristien veroinen, mutta kovin löysäksi jää esitys. Eniten ärsyttää satunnainen puhekielen käyttö repliikeissä, jotka suurimmaksi osaksi ovat kuitenkin hyvää yleiskieltä. Pelkkä yleiskielen käyttö toimisi yhtä hyvin, eikä tökkisi lukiessa.
Kaikenlaiset muutkin asiat ärsyttivät lukiessa. Miten tyhmiä voivat poliisit olla mennessään yksin tapaamaan mahdollisia epäiltyjä, miksi viitata omaan kirjaansa, miksi yhdellä henkilöistä on suomalaisen näyttelijän nimi, miksi päähenkilön taustaa herutetaan, vaikkei se nyt niin ihmeellinen ole.
Loppua kohti juoni lähti kulkemaan vauhdikkaammin ja itsekin tempauduin mukaan. Kuitenkin kirjan lopetuskin jäi vähän löysäksi. Minulle jäi epäselväksi, miten Venetsia-jaksot liittyvät tarinaan, paitsi että niiden kautta päästiin kätevästi kertomaaan päähenkilön surullista tarinaa. Kuolivatko muut poliisit lopussa? Koko okkultismi-hömpötys jäi ohuenlaiseksi ja viittaukset päähenkilön sukulaiseen päälleliimatuiksi. Juonesta on yritetty tehdä monimutkainen ja siinä on onnistuttu, muttei myönteisellä tavalla.
Ehkä silti luen seuraavankin kirjan ja annan sille mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti