keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

David Lagercrantz: Nainen menneisyydestä

Nainen menneisyydestä on Rekke & Vargas -sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Mies pimeästä. Aiemmin Lagercrantz on vakuuttanut kirjoittamalla jatko-osia Stieg Larssonin kuuluisaan Millennium-trilogiaan (Se mikä ei tapaTyttö joka etsi varjoaan ja Tyttö joka eli kahdesti).

Hiukan on vettä virrannut ja henkilöt päässeet tyystin unohtumaan, onhan edellisen osan julkaisusta jo kolme vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta, kun moni kirjailija tykittää parikin kirjaa vuodessa.

Onneksi juonesta saa nopeasti kiinni ja henkilöt palautuvat mieleen. Rekke ja Vargas ovat yhtä kuin psykologi Hans Rekke ja poliisi Micaela Vargas, jotka tekevät yhteistyötä poliisihommissa ja vähän vapaa-ajallakin. Rekkellä on sherlockholmesmainen taito nähdä ja kuulla asioita, joita muut eivät huomaa tai pysty aistimaan. 

Tällä kertaa selvitellään vuosia sitten kuolleeksi julistetun naisen mahdollista elossa oloa. Sherlockholmesmaiseen tapaan Rekkelläkin on vihamiehensä, Gabor Morovia, rikas liikemies, jonka kanssa Rekkellä on ikäviä yhteisiä muistoja menneisyydessä. 

Jokin kirjassa alkuun tökkii, ehkä liika mielikuvituksellisuus. Kun lukemisen vauhtiin pääsee, sujuu se kyllä. Kirjassa on paljon keskeisiä henkilöitä, paljon salajuonia ja paljon piilevää pahuutta.

Suomentaneet Hanna Jokela ja Onerva Kuusi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti