Olen aiemmin lukenut Åhman Owetzin kirjan Remonttikohde, joka oli viihdyttävä hyvän mielen romaani. Odotukset olivat korkealla Kirjeystävienkin suhteen. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan.
Kirjeystäviä kertoo kahden viisikymppisen ihmisen rakkaustarinan. Erik on eronnut vaimostaan ja elää nyt yksin. Malin on naimisissa miehen kanssa, joka ei enää halua häntä. Kerran Malin purkaa ajatuksiaan paperille ja unohtaa lapun ajatuksissaan kirjastokirjan väliin, mistä Erik löytää sen. Alkaa puuduttava ajatustenvaihto kirjastoauton välityksellä.
Sinänsä ihan toimiva juonikuvio, onhan siitä tehty elokuvakin, jota myös kirjassa siteerataan. Kuitenkin tuntuu, että jotain jää puuttumaan. Perimmäisenä tavoitteena molemmilla on toimiva seksielämä, mikä tuntuu kovin rahvaanomaiselta ylevän kirjeenvaihdon taustana. Malin jättää taakseen niin paljon ja tuntuu häviävän vaihdossa rutkasti. Kirjailija ei ole osannut kuvata Erikiä kyllin houkuttelevalla tavalla, jotta lukijakin vakuuttuisi.
Malin asuu maaseudulla ja suree yhä lehmiä, joista tilalla jouduttiin luopumaan. Malin saa työpaikan sisustusliikkeestä ja nauttii siitä suunnattomasti. Vapaa-ajallaan Malin tekee käsitöitä myytäväksi ja tykkää liikkua luonnossa. Erityisesti Malin vaikuttuu kevään varhaisten aamujen valossa. Tässä löysin sukulaissieluni. Malinin muu elämä vaikuttaa niin kiinnostavalta, että siinä olisi jo ainesta kirjaksi. Kun lukijasta tuntuu tältä, lienee selvä, että kirjan rakkaustarinan kuvailu ei onnistunut toivotulla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti