maanantai 9. tammikuuta 2023

Cara Hunter: Ei ulospääsyä

Kolmas osa rikoskomisario Adam Fawley -sarjassa. Sarjan aiemmat osat Jäljettömiin ja Pimeyteen ovat olleet hyvin vakuuttavia.

Kuten aiemmissakin kirjoissa, myös tässä on tekstin sekaan ympätty keksittyjä lehtileikkeitä ja poliisikuulusteluja. Kun yhtäkkiä hypätään ajassa taaksepäin (osasin odottaa sitä, koska miten muuten saisi lukija tietää, mitä on tapahtunut), tapahtuu se kesken luvun, tähdillä erotettuna ja pienesti kursiivilla otsikoituna. Takauma on kirjoitettu erilaisella fontilla kuin aiempi teksti. Eikö olisi selkeämpää vain erottaa takauma omaksi luvukseen? 

Fawley tiimeineen joutuu selvittämään tulipaloa, jossa koko perhe löytyy palaneesta talosta. Kuka perheenjäsenistä on sytyttänyt palon, ei olekaan helposti ratkaistu. Lukija oivaltaa nopeasti, että on tulossa yllättäviä käänteitä, koska takaumien perusteella kaikki on ollut hyvin. Takaumat alkavat noin vuotta ennen tulipaloa ja etenevät pikkuhiljaa tulipaloon asti. 

Adam Fawley tiimeineen ovat kiinnostavia, ja poliisien keskinäiset suhteet todentuntuisia. Fawleyn henkilökohtaisessa elämässä on menossa iso kriisi. Se ei kuitenkaan häiritse hänen työntekoaan. 

Yllättäviä käänteitä riittää aina loppuun saakka. Sarjaan on tulossa jatkoa jo tänä vuonna, mikä on hyvä asia.




2 kommenttia:

  1. Tosi koukuttava sarja. Tulipalot on kyllä inhottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä koukuttava. Ja uusia kirjoja tulee kuin liukuhihnalta.

      Poista