Tuomisen esikoisdekkari Ja jollen sinua saa oli rakenteeltaan epätavanomainen, mutta toimiva. Toisin kuin ounastelin, Tuominen ei jatka edellisen kirjan henkilöiden tarinaa seuraavassa romaanissaan. Huutoon vastaa kaiku vain tuo uudet henkilöt ja uuden ympäristön.
Aamu ja Kiira ovat lähteneet samoilemaan Lappiin ja katoavat reissussaan. Koska Kiira on varakkaasta suvusta, saapuu paikalle välittömästi iso lauma hänen sukulaisiaan neuvomaan poliisia etsinnöissä. Epäuskottavaa. Henkilöitä on paljon ja heissä menee aluksi koko ajan sekaisin, kun yrittää pysyä kärryillä, kuka on kenenkin puoliso ja mitä sukua kukin on keskenään. Tämä hidastaa lukemista huomattavasti ja tekee samalla kirjasta luotaantyöntävän.
Tapahtumista kerrotaan vuoroin eri henkilöiden näkökulmasta. Ajallisesti pompitaan päivissä eteen- ja taaksepäin, kun tulee uusi kertoja. Lukemisen intoa laskee sekin, että pitää aina luvun otsikossa katsoa tarkasti kertojan lisäksi päivämäärää.
Mitään uutta ja omaperäistä tässä kirjassa ei ole. Asioita paljastetaan verkkaisesti ja vasta sitten, kun lukija on jo ehtinyt miettiä, että onkos tästä kerrottu jo jossakin.
Onkohan tässä käynyt niin kuin usein tuntuu tuoreille kirjailijoille käyvän: esikoisromaania kypsytellään vuosikausia ja se on viimeisen päälle hiottu. Jatko-osa pitääkin sitten saada ulos huomattavasti nopeammassa aikataulussa ja se myös näkyy.
Tämän kirjan henkilöitä ei tule ikävä.
Ei minullekaan tule ikävä noita henkilöitä. He olivat sen verran rasittavaa porukkaa, että kirja jäi kesken. Jatkuvasta riitelystä ja piikittelystä lukeminen ei ole kovin rentouttavaa. Epäuskottavaa tosiaan myös tuo, että koko suku ryntää paikalle poliisia neuvomaan. Sitä esikoisdekkaria voisi kyllä kokeilla.
VastaaPoistaSekin ihmetytti, että Cecilia piti koko ajan taskussa välipaloja Ilarille, aikuiselle miehelleen, ettei tämän tule nälkä. Voi hyvää päivää.
Poista