tiistai 31. tammikuuta 2023

Jussi Marttila: Pimeä kuilu

Jussi Marttilalta on aiemmin ilmestynyt kirja Veden varaan, joka kertoo Aurajokeen vuosien varrella kadonneista ihmisistä. Kirja perustuu hatarasti tositapahtumiin tai pikemminkin urbaanilegendaan. Pimeä kuilu on Aurajoki-sarjan toinen osa. 

Joko Marttila on monen alan asiantuntija, tai hänellä on tarve tuoda esille sivistyneisyyttään käyttämällä sanastoa, joka ei ole tavan tallaajille tuttua. Esimerkiksi kaupunginosasta hän toteaa: Halinen on liminaalinen alue. Sillä tarkoitetaan erään lähteen mukaan "kahden paikan tai olotilan välissä olemista, eräänlaista ei-kenenkään-maata, josta on mahdollista liikkua eri suuntiin". Sana ei tätä ennen kuulunut minun sanavarastooni. Heti seuraavalla sivulla todetaan kirjassa tapahtuvien murhien uhrien olevan "insidentaalinen asia", mikä nähtävästi tarkoittaa satunnaista. Googlettamalla sana näyttäisi lähinnä liittyvän eturauhassyövän hoitoon. Kirjallisuutta opiskelleena tiedän sentään, mitä tarkoittaa, kun "tutkinta muuttuu koherentiksi narratiiviksi". Kaikille lukijoille tämäkään ei ehkä aukene. Tässä vain murto-osa kirjan annista. Paikoitellen sen lukeminen tuntui samalta kuin opiskelijapoikani kanssa keskusteleminen. Tiedättehän nuorisolaisten sanaston. 

Marttila on kansiliepeen mukaan asunut ikänsä Turussa, ja kirjasta huokuukin erinomainen paikallistuntemus. Itse viehätyin erityisesti kadunnimestä Gregorius IX:n tie. Enpä haluaisi asua tuonnimisellä kadulla ja joutua tavaamaan sitä tietämättömille. 

Pimeässä kuilussa tavataan taas yksityisetsivä Janatuinen, joka ei enää ole yksityisetsivä, ja hänen ystävänsä Helena, joka oli edellisessä kirjassa väkivaltarikosyksikön päällikkö, mutta nyttemmin työskentelee Keskusrikospoliisissa. Parivaljakko ryhtyy yksissä tuumin selvittämään Turussa tapahtuvia lasten murhia. Minua ei tyydyttänyt Aurajoki-sarjan aiemman osan, Veden varaan -kirjan loppuratkaisu. Mukava huomata, että se on jäänyt vaivaamaan myös Janatuista ja Helenaa. 

Sivistyssanataudistaan huolimatta tämä kirja on iskevä ja vauhdikas. Sitä ei malttaisi laskea käsistään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti