torstai 19. tammikuuta 2023

Chris Carter: Teloittaja

Sarjassa, jonka keskeisenä tutkijana toimii rikosetsivä Robert Hunter, on aiemmin ilmestynyt suomeksi kirja Krusifiksitappaja. Se oli mielestäni vauhdikas ja sujuvasanainen. Sarjassa on ilmestynyt jo 13 kirjaa, joten luettavaa tulee riittämään, kunhan ne käännetään. 

Teloittajan luvut ovat hyvin lyhyitä, parin kolmen sivun mittaisia. Lukeminen tuntuu sen ansiosta etenevän hyvin. Välillä tapahtumat jatkuvat heti seuraavassa luvussa, mikä tuntuu vähän hassulta. Toisinaan uusi luku tuo uuden tilanteen.

Teloittaja on hyvin raaka ja raju, kuten edeltäjänsä Krusifiksikin. Los Angelesin erikoismurharyhmän poliisit Robert Hunter ja Carlos Garcia ovat mielenkiintoisia ja heidän työtään on mukava seurata. Kirjojen raakuus liittyykin siihen, että erikoismurharyhmä selvittää vain pahimpia tapauksia. Hunterilla on monia erityistaitoja, joita ei kuitenkaan nosteta liikaa esiin. Esimerkiksi edellisessä kirjassa mainittua lapsinerotaustaa ei enää tuotu esiin lainkaan. Usein tuntuu, että henkilöiden erityispiirteitä korostetaan liiankin kanssa.

En kerro juonesta sen enempää, etten paljasta liikoja. Hyvä se on, joskin varsin klassinen. Kirjan lopetus pehmentää mukavasti aiempia tapahtumia. Pidän huolellisesti suunnitelluista lopuista.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti