lauantai 7. tammikuuta 2023

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

Lainasin tämän kirjan Lukki-lukuhaastetta varten. Siinä on kohta, jossa kirjasta on tehty elokuva. Ajattelin, että koska tästä elokuvasta on niin paljon kohuttu, voisin lukea sen kirjana. Ani harvoin lainaan vasiten kirjan jotain lukuhaasteen kohtaa varten, eikä olisi kannattanut nytkään. 

Tapahtumapaikkana on kuuma Italian kesä nimettömässä pikkukaupungissa 1980-luvun lopulla. Kesän ja auringon tuoksuinen kertomus, jonka alkupuolella lukija miettii, onko kaikki pelkkää toiveunta vai tapahtuuko oikeasti. Mietin lukiessani, miten tämä on mahdettu ilmaista elokuvassa. En kuitenkaan aio katsoa elokuvaa.

Tarinan edetessä käy selväksi, että italialaisella Eliolla ja hänen kotinsa amerikkalaisella kesävieraalla Oliverilla on tunteita toisiaan kohtaan. Tunteet vaihtelevat, eivätkä nuorukaiset itsekään aina tiedä, ovatko ne rakkautta vai uteliaisuutta. Kummin vain, kesä on kiihkeää aikaa. Toistensa lisäksi molemmilla on myös paikallisia tyttösiä kierroksessa. 

En ihan hirveästi syttynyt tälle kesäiselle kertomukselle. Toki en ole myöskään kohderyhmää, kirja lienee tarkoitettu nuorille aikuisille. Kirjan lopussa hypitään ajassa eteenpäin, kun nuorukaiset tapaavat toisiaan uudelleen myöhemmässä elämässä. En voinut olla miettimättä, että tällainen toimii varmaan elokuvassa upeasti. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti