Pioneja ja peitetarinoita jatkaa aiemmasta kirjasta, Tulppaanitoiveunia, tutun Helenan elämän seuraamista. Kirja on vauhdikas ja nopeasti luettu.
Helena on unelmatyössään kukkakaupassa ja arki sujuu leppoisasti. Tosin Helena on jättänyt kertomatta olennaisia, uuteen työhönsä liittyviä asioita aviomiehelleen Harrille, joten kriisi on tulossa. Harrillakin on salaisuus, josta Helena ei tiedä. Näiden salaisuuksien varaan tarina pitkälti rakentuukin.
Helenan elämää on mukava seurata. Välillä kyllä mietityttää, miten Helena muka voi olla nelikymppinen. Hänen ajatusmaailmansa ja suhtautumistapansa asioihin vaikuttaa kuusikymppiseltä. Helenan äiti oletettavasti taas on kuusissakymmenissä, tosin ainakin yksi hänen ystävistään on kahdeksankymmenen.
Helenan ajatusmaailma tosiaan on kovin konservatiivinen ja vanhanaikainen. Erityisesti se ilmenee Harrin elämässä tapahtuvaa mullistusta käsiteltäessä. Lukijan näkökulmasta Helenan reaktiot ovat aivan yliampuvia.
Törmäsin taas kirjassa oman elämäni yksityiskohtiin. Helenan äiti on kova säästämään pussinsulkijoita, rahkapurkkeja yms. Ei ole montakaan vuotta, kun oma tyttäreni pakotti minut heittämään pois hienot jugurttipurkkivarastoni. Myös muovikassiarkistolleni naureskellaan.
Toinen mielenkiintoinen, mielessäni viime aikoina pyörinyt asia, joka mainitaan kirjassakin, on haluamisen ja tarvitsemisen erottaminen. Helposti sanon tarvitsevani jonkin uuden tavaran, vaikka tosiasiassa vain haluan sellaisen. Mutta onko sillä niin väliä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti