Tommi Kinnunen: Kaarna

Kaarna on lyhyt, mutta intensiivinen kertomus kainuulaisen Lainan elämästä. Laina makaa sairaalassa ja viimeiset hetket ovat käsillä. Poika Martti on kutsunut pikkusiskonsa etelästä paikalle. 

Laina on melkein jo poissa, mutta mielessä pyörivät menneet ajat. Kaikki se, mikä muovasi Lainan elämästä sellaisen, kuin siitä tuli. Laina ei saanut koskaan puhuttua sodanaikaisista tapahtumista kenellekään, eikä enää puhu mitään. Martti haikailee menneitä aikoja ja toivoo yhteisten muistojen yhdistävän hänet kaksossiskoihin. Muistikuvat eivät kuitenkaan ole kovin yhdenmukaisia, eikä Martti pääse vieläkään kaksosten taikapiiriin. 

Laina ja Martti jäävät pitkäksi aikaa pyörimään myös lukijan mieleen. Jospa Laina olisi kertonut edes jotakin menneestä Martille. 

Tommi Kinnunen osaa kertoa vähin elein paljon. 

Matthew Blake: Anna O

Olipas eriskummallinen kirja. Anna on nuori nainen, joka on nukkunut nyt neljä vuotta tehtyään ensin kaksoismurhan. Kuuluisa unitutkija Benedict Prince palkataan selvittämään, saako Annan herätettyä. Poliisia tietysti kiinnostaa, onko Anna ollut murhan tapahtuessa hereillä vai unessa. 

Unissakävelijät saattavat hermostua tätä lukiessaan. Kaikenlaista voi tapahtua, kun olet umpiunessa. 

Anna O on aika pitkäveteinen ja venyttää tapahtumia tarpeettomasti. Loppuhuipennus jää latteaksi. Kirja sisältää luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. 

Mielenkiintoista on, että kirjassa viitataan paljon julkisuutta saaneeseen Ruotsin pakolaislasten merkilliseen oireyhtymään, jota kirjassa kutsutaan irtautumisoireyhtymäksi. Sen mukaan ihminen vaipuu unenomaiseen tilaan, kun elämä on kyllin toivotonta. Olen itse lukenut tästä äskettäin jutun Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä.  

Suomentanut Markus Myllyoja

Alex Ahndoril: Murhan avain

Aiemmin Lars Kepler -nimellä kirjoittanut Ahndorilin pariskunta aloittaa nyt uuden Avain-sarjan. Murhan avain on aivan erityylinen kuin Lars Keplerinä kirjoitetut kirjat. Se muistuttaa perinteistä salapoliisikertomusta, jossa yksityisetsivä jututtaa vanhassa sukukartanossa ihmisiä ja paljastaa sitten sen kirjastohuoneessa syyllisen. 

Kirjan yksityisetsivänä toimii Julia Stark, jolla on (tietenkin, huoh) hyvin traaginen menneisyys ja paljon kummallisia tapoja. Hänen apunaan häärää hänen entinen puolisonsa, poliisi Sidney Mendelson. Julia kutsutaan kartanoon selvittämään kummallista tapausta, jossa kartanon isännän puhelimeen on ilmestynyt omituinen valokuva. 

Kirja lähtee käyntiin jotenkin tahmeasti. Ehkä odotin Joona Linna -kirjojen kirjoittajilta vähän enemmän. Murhan avain on tosiaan toista maata ja vaikuttaa lastenkirjalta yksinkertaisuutensa takia. Loppua kohden tapahtumat hiukan tiivistyvät ja murhaajan pian tapahtuva selviäminen innostaa lukemaan eteenpäin. 

Kirjan juoni jäi toiselle sijalle päähenkilön ongelmien varjoon. Julia saa jatkuvasti takaumia menneisyyden traumastaan ja muun ajan hän haaveilee ex-miehestään. 

Suomentanut Terhi Vartia

Keijo Tahkokallio & Aulikki Uski: Kuka kasvattaisi lapsesi?

Tästä tänä keväänä ilmestyneestä kirjasta on kuulemma kohistu somessa. Itse en ole nähnyt ainuttakaan mainintaa. Otin kirjan kuitenkin lukuun erityisopettajatyttären suosituksesta.

Kirja koostuu psykologi Keijo Tahkokallion ja erityisopettaja Aulikki Uskin kirjeenvaihdosta. Kirjeissä pohditaan nykykoulun keskeisiä ongelmia: lasten ja nuorten haluttomuutta tehdä epämieluisia asioita, opettajan auktoriteetin katoamista ja opettajien uupumista. Tahkokallio nostaa rohkeasti esiin ongelmakohtia lasten kasvatuksessa. Kaiken ytimenä on rohkeus sanoa lapselle ei. 

Uski nostaa esiin ongelmia luokkahuoneen arjessa ja Tahkokallio tarjoaa niihin konkreettisia toimintamalleja. Kerrankin jotain, mihin voi tarttua ja minkä voi toistaa omassa luokassaan, eikä vain ympäripyöreää diibadaabaa. Toisaalta paikoin Tahkokallio jaarittelee turhankin pitkästi vähän asian laidalta. 

Tahkokallio ihmettelee,  miten lastensuojelun asumisyksiköissä aikuisilla ei ole minkäänlaista valtaa ottaa lapsilta tai nuorilta vaarallisia tai haitallisia asioita pois. Samaa on varmasti moni opettaja tai erityisopettaja työn puolesta tullut ihmetelleeksi. Vanhemmillakin on enemmän valtaa. Ihmettelyä herättää myös se, että nykyään ei lapsia saa suoraan kehottaa tekemään jotakin, vaan imperatiivin sijaan pitää aina käyttää konditionaalia: haluaisitko tehdä sitä vai tätä? 

Kirjalla on tärkeä sanoma: jotain tarttis tehdä. Kirjalla on paljon annettavaa niin opettajille kuin vanhemmillekin. 

Jari Salonen: Käärme

Käärme on Zetterman-sarjan kahdeksas osa. Zetterman-sarjan aiemmat kirjat ovat Kuokkavieraat, Jahti, Kätkö, Ontuva mies, Me kaikki kuolemme kerran ja Ristilukki, sekä vain ääni- ja e-kirjana ilmestynyt Bumerangi.

Zetterman on purjehtimassa Välimerellä entisen pomonsa, nykyisen vaimonsa Oili Jaakolan kanssa, kun Jaakola joutuukin yllättäen palaamaan Suomeeen. Jaakola alkaa selvitellä tuttavansa äkillistä kuolemaa Zettermanin jäädessä vielä veneelle etelään. Kirjan alkuosa onkin aika puiseva jäykän Jaakolan puuhatessa pääroolissa. 

Zettermankin palaa kotimaahan auttamaan Oilia asioiden selvittelyssä. Vähitellen tapahtumat tiivistyvät, ja kirjan lopussa kohdataan parikin odottamatonta käännettä. Kirja on tavallista pidemmän tuntuinen, ja juonenkäänteitäkin riittää moneen lähtöön. 

Kirjassa lainaillaan paljon vanhojen iskelmien sanoituksia. Yleensä on näkynyt olevan tapana laittaa lista lainauksista ja niiden lähteistä kirjan alku- tai loppulehdille. Salonen ei kuitenkaan ole vaivautunut. Tämä ihmetyttää, kun tekijänoikeuksista ollaan nykyään niin tarkkoja. 

Jari Salonen: Bumerangi (e-kirja)

Zetterman-sarjan seitsemäs osa, Bumerangi, on ilmestynyt vain e-kirjana ja äänikirjana. Jouduin tekemään tapoihini poikkeuksen ja ostamaan sen e-kirjana. Ostin sen jo vuosi sitten kesällä, kun totesin, että muuta mahdollisuutta sen lukemiseen ei ole. En kuitenkaan saanut luettua kymmentä sivua enempää ennen kuin tänään, ja luin sen samantien kokonaan. Halusin saada sen nyt pois alta, kun uusin painettu Zetterman odottaa jo vierelläni. 

Bumerangi on minidekkari, ja vaikka siinä on 188 sivua, yksi sivu on aina se, mitä kännykän näytölle kerrallaan mahtuu. Ostin e-kirjan Elisa-kirja-sovelluksesta ja yllätyin, miten sujuvaa sen lukeminen oli. Vaikka kirja oli pitkään "unohduksissa", löysi sovellus aina heti sivun, jolle viimeksi olin jäänyt. Sivujen selaaminen sujui nopeasti ja katkoksitta. Aiemmat kokemukseni e-kirjoista perustuvat yliopiston kirjaston opuksiin, joiden lukeminen oli aina hyvin työlästä ja sovellus heitti ulos kesken kaiken monta kertaa lukemisen aikana. Nähtävästi kaupallisilla toimijoilla on paremmat pelit ja vehkeet, kun lukeminen perustuu vapaaehtoisuuteeen. Tykkäsin sovelluksessa myös siitä, että se peittää näkyvistä whatsapp- sun muut ilmoitukset, jolloin lukemiseen pystyy keskittymään paljon paremmin. 

Bumerangin juoni on yksinkertainen: Zettermanin entisen luokkatoverin veli on kuollut ja sisko epäilee kuolemassa jotain hämärää. Zetterman lupautuu nuuskimaan asiaa vaivihkaa. Kirjassa riitti hauskoja oivalluksia ja sarkastisia sutkauksia. Taattua laatua tämä minidekkarikin. 

David Lagercrantz: Nainen menneisyydestä

Nainen menneisyydestä on Rekke & Vargas -sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa on nimeltään Mies pimeästä. Aiemmin Lagercrantz on vakuuttanut kirjoittamalla jatko-osia Stieg Larssonin kuuluisaan Millennium-trilogiaan (Se mikä ei tapa, Tyttö joka etsi varjoaan ja Tyttö joka eli kahdesti).

Hiukan on vettä virrannut ja henkilöt päässeet tyystin unohtumaan, onhan edellisen osan julkaisusta jo kolme vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta, kun moni kirjailija tykittää parikin kirjaa vuodessa.

Onneksi juonesta saa nopeasti kiinni ja henkilöt palautuvat mieleen. Rekke ja Vargas ovat yhtä kuin psykologi Hans Rekke ja poliisi Micaela Vargas, jotka tekevät yhteistyötä poliisihommissa ja vähän vapaa-ajallakin. Rekkellä on sherlockholmesmainen taito nähdä ja kuulla asioita, joita muut eivät huomaa tai pysty aistimaan. 

Tällä kertaa selvitellään vuosia sitten kuolleeksi julistetun naisen mahdollista elossa oloa. Sherlockholmesmaiseen tapaan Rekkelläkin on vihamiehensä, Gabor Morovia, rikas liikemies, jonka kanssa Rekkellä on ikäviä yhteisiä muistoja menneisyydessä. 

Jokin kirjassa alkuun tökkii, ehkä liika mielikuvituksellisuus. Kun lukemisen vauhtiin pääsee, sujuu se kyllä. Kirjassa on paljon keskeisiä henkilöitä, paljon salajuonia ja paljon piilevää pahuutta.

Suomentaneet Hanna Jokela ja Onerva Kuusi

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Sitruunakevät on jatkoa kirjoille Korvapuustikesä, Taatelitalvi ja Sahramisyksy. Jotenkin ajattelin sitruunoiden liittyvän elämään jossakin, missä niitä kasvaa, kun päähenkilö Krisse puolisoineen viime kirjassakin asui ulkomailla. Tässä kirjassa Krisse Tommeineen on palannut Pyhävirralle ja pariskunta häärää talonrakennuspuuhissa. 

Sitruunat viittaavatkin ehkä surulliseen perhetapahtumaan (kun elämä antaa sinulle sitruunoita jne.) tai ehkä niistä on ollut vain hauska keksiä reseptejä kirjaan. Kirjan reseptit ovat nimittäin hyvin sitruunaisia.

Vähän pelkäsin, muuttuuko sarja jo tylsäksi, kun ei pienessä kunnassa kovin paljon voi tapahtua. Turhaan pelkäsin, paljon kaikenlaista tapahtuu taas. Henkilöt ovat sympaattisia ja heidän kuulumisiaan on hauska lukea. Vaikka elämä Pyhävirralla on kohtuullisen tasaista ikävistä tapahtumista huolimatta, riittää siitä kertomista.

Krisse on tullut kovin tutuksi kahvila Koivun pitäjänä, ja onkin haikeaa, että tämä on sarjan viimeinen kirja. Bonuksena on tulossa vielä joulukirja, mutta sitten saanemme heittää Krisselle hyvästit. Toivottavasti Kajanto aloittaa sitten jonkin uuden sarjan! Kajanto on ollut sangen tuottelias ja ilokseni tuotokset ovat olleet myös varsin tasalaatuisia, vaikka niitä on ilmestynyt tasaiseen tahtiin. 

Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia

Tulppaanitoiveunia on takakannen mukaan feelgood-romaani, joka aloittaa uuden Blooming you -sarjan. Kotimaisen kirjailijan ollessa kyseessä häiritsee moinen englannilla melskaaminen. Hiukan loiventaa lukiessa paljastuva selitys Blooming youlle: se on kirjassa esiintyvän kukkakaupan nimi. Silti. 

Kirja kertoo nelikymppisestä Helenasta, jonka elämässä periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta ei ole kuitenkaan. Helena on naimisissa Hartsansa kanssa ihan onnellisesti ja heillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Helena on ollut pitkään samassa työssä, joka on alkanut viime aikoina kuormittaa häntä huomattavasti ja muutenkin maistua puulta. 

Eräänä päivänä Helena löytää muutaman vuoden takaisen unelmakarttansa ja huomaa, että mikään ei ole muuttunut. Hän ei ole ottanut askeltakaan kohti unelmiaan, jotka eivät loppujen lopuksi kovin isoja ole. Suunnan muuttaminen on aluksi vaikeaa, kun on tottunut olemaan olemassa vain muita varten ja unohtamaan omat haaveensa. 

Kirja sujuu luistavasti loppuun asti, ja Helenan seurassa on viihtyisää. Takakannessa annetaan ymmärtää kirjalle olevan tulossa jatkoa, ja itse asiassa kirjaston sivuilla näkyy jo seuraavan osan nimi: Pioneja ja peitetarinoita. 

Kirja herätti minussa paljon ajatuksia. Olen itsekin miettinyt viime aikoina kovasti työtäni ja päätynyt ratkaisuihin, jotka ovat tehneet minut onnellisemmaksi. Minulla on myös ollut haaveita, isompia ja pienempiä, ja nyt niitä miettiessäni saatan ilokseni todeta monen haaveen toteutuneen. Elämä on antanut minulle paljon hyvää. 

En myöskään voi kiistää kirjan Helenan onnellisuutta kukkien äärellä. Itsekin nautin kukkien ja puutarhan katselusta, vaikken kukkakauppatyöstä haaveilekaan. 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Teki mieli lukea jotakin Max Seeckiltä, kun häntä on kovasti kehuttu. Daniel Kuisma -sarja ei kirjojen nimien perusteella houkutellut, joten päätin lukea ensimmäisen kirjan Jessica Niemi -sarjasta. 

Olin kuvitellut Seeckin olevan parhaiden ruotsalaisdekkaristien veroinen, mutta kovin löysäksi jää esitys. Eniten ärsyttää satunnainen puhekielen käyttö repliikeissä, jotka suurimmaksi osaksi ovat kuitenkin hyvää yleiskieltä. Pelkkä yleiskielen käyttö toimisi yhtä hyvin, eikä tökkisi lukiessa. 

Kaikenlaiset muutkin asiat ärsyttivät lukiessa. Miten tyhmiä voivat poliisit olla mennessään yksin tapaamaan mahdollisia epäiltyjä, miksi viitata omaan kirjaansa, miksi yhdellä henkilöistä on suomalaisen näyttelijän nimi, miksi päähenkilön taustaa herutetaan, vaikkei se nyt niin ihmeellinen ole. 

Loppua kohti juoni lähti kulkemaan vauhdikkaammin ja itsekin tempauduin mukaan. Kuitenkin kirjan lopetuskin jäi vähän löysäksi. Minulle jäi epäselväksi, miten Venetsia-jaksot liittyvät tarinaan, paitsi että niiden kautta päästiin kätevästi kertomaaan päähenkilön surullista tarinaa. Kuolivatko muut poliisit lopussa? Koko okkultismi-hömpötys jäi ohuenlaiseksi ja viittaukset päähenkilön sukulaiseen päälleliimatuiksi. Juonesta on yritetty tehdä monimutkainen ja siinä on onnistuttu, muttei myönteisellä tavalla.

Ehkä silti luen seuraavankin kirjan ja annan sille mahdollisuuden. 

Peik Lehtonen, Katja Lehtonen & Milla Paloniemi: Lennart

Lennart on se kaikkien tietämä tyyppi, joka ei usko äidin varoituksia, vaan toimii päinvastoin. Ikävä kyllä Lennartille käy aina kalpaten, kun hän tekee jotain, mistä äiti varoitti. 

"Kerran Lennart leikki muovipussilla ja tukehtui välittömästi."

Kirja herättää tahattomia naurunpyrskähdyksiä Lennartin karusta kohtalosta huolimatta. Hyvin opettavainen kirja sopii kaikille, joita äiti on joskus jostakin varoitellut. 

Alla kuvia myös kirjan sisällöstä.