Kultahäkissä pantatut Fayen menneisyyden tapahtumat paljastuvat tässä kirjassa takaumina. Faye onkin ollut aika hurja tyttö jo nuoruudessaan. Sama meno tuntuu jatkuvan. Faye oikeuttaa toimintansa kokemillaan vääryyksillä, mutta ei huomaa jatkavansa itse pahan kehää.
Hopeasiivet ei ole kovin paksu, kuten ei ollut edeltäjänsäkään. Se ei tunnu eheältä tarinalta, vaan on kuin häthätää kursittu lehden jatkokertomus. Kirja sisältää runsaasti tuotesijoittelua, ja kyyninen lukija miettiikin, saakohan Läckberg jotain hyvitystä niistä. Kirjassa on monta tahmeaa pehmopornokohtausta, joiden funktio jää arvoitukseksi.
Fayen pitäisi olla piinkova liikenainen, joka huippuälykkäänä onnistui Kultahäkissä tuhoamaan aviomiehensä ja valtaamaan tämän yrityksen. Kuitenkin lukija huomaa Hopeasiivissä jo ennen kuin Faye itse, että nyt häntä pissitään silmään. Huvittavaa on myös se, että Fayen maailmassa kaikki naiset, niin petetyt kuin muutoin kaltoin kohdellut, vetävät aina yhtä köyttä. Olen sangen epäileväinen, olisiko tosielämässä näin.
Kirja oli nopeasti luettu eikä herättänyt suurempia tunteita turhautumista lukuun ottamatta. Mitään huippukohtaa ei tuntunut tulevan. Loppu antaa ymmärtää jatkoa olevan luvassa. Pronssipatsas?
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 47-48: kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Toinen tämän kohdan kirjoista on Engbergin Lasisiivet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti