Yrsa Sigurđardóttir: Muistan sinut

Kuten olen aiemmin maininnut, Yrsa Sigurđardóttirilta on aiemmin suomennettu teokset Kolmas merkki, Perimä, Pyörre, Synninpäästö, Syvyys ja Nukke, joista Kolmas merkki on itsenäinen teos, muut kirjat kuuluvat Freyja ja Huldar -sarjaan. 

Musta jää -sarjan ensimmäisessä osassa Näen sinut esiintyivät poliisi Týr, hänen kollegansa Karó ja oikeuslääkäri Iðunn. Sama kolmikko vetää tutkimusta tässäkin kirjassa.

Kolmikon keskeisin jäsen on oikeuslääkäri Iðunn, jonka kotisaarelle tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat. Iðunnin kotisaari on Vestmannasaariin kuuluvista saarista suurin, Heimaey, josta hän on  lähtenyt aikoinaan opiskelemaan pääkaupunkiin, eikä ole sen jälkeen palannut. Välit lapsuudenperheeseen ovat tulehtuneet. Iðunnin elämä on Islannin ainoana oikeuslääkärinä työntäyteistä ja yksinäistä, eikä hänellä ole puolisoa tai lapsia. 

Kirjassa kulkee päällekkäin sama tarina kahdesta eri näkökulmasta. Toisessa tavataan viisi saarelle entisen opiskelukaverinsa hautajaisiin matkustavaa nuorta aikuista. Heidän saarivierailunsa aikana tapahtuu omituisia asioita ja ruumiitakin tupsahtelee. Toisessa tarinassa poliisi tutkii tapahtumia viikkoa myöhemmin, kun kukaan ei enää ole paikalla kertomassa niistä. 

Kirja on kiinnostava ja jännittävä. Tapahtumat yllättävät pariinkin kertaan. Taustalla vilahtaa Huldar-kirjoista tuttu poliisipäällikkö Erla, josta ei voi erehtyä. Iðunnin elämä muuttuu kirjan lopussa ihanasti.

Kahden keskeisen henkilön nimet ovat hämmentävän samankaltaiset: Guðbjörg ja Guðbjört. Naisten lempinimet ylipäätään olivat kovin samanlaisia: Gugga, Sigga, Ragga. Sekö lie hidastanut lukemista, joka kiinnostavasta juonesta huolimatta sujui tahmeasti.

Suomentanut Marjakaisa Matthìasson

John Ajvide Lindqvist: Maahan kätketty

Julia Malmros -sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Veteen kirjoitettu. Se olikin vauhdikas ja jännittävä kertomus. Sarjan toinen osa on enimmäkseen puuduttava. Samat asiat kerrotaan aina uudelleen seuraavassa luvussa eri näkökulmasta. Kirja jatkuu suoraan ensimmäisen osan tapahtumista, vain kaksi viikkoa myöhemmin. Onkin hyvä, että luin ensimmäisen osan vastikään, koska lukijaa ei liiemmin opasteta aiempiin tapahtumiin. 

Julia Malmros on siis entinen poliisi, nykyinen kirjailija. Hän on rakastunut itseään nuorempaan Kim Ribbingiin, joka puuhailee kaikkea epämääräistä. Kolmantena pyöränä mukana kulkee 14-vuotias Astrid, jonka vanhemmat kuolivat aiemmassa osassa. Kolmikolla on yhteinen projekti, jonka parissa he hääräävät koko kirjan ajan. 

Kirjan lopussa tapahtumat lähtevät yhtäkkiä laukalle ja saavat epäuskottavan käänteen, kun kaikenlaista tapahtuu yhtäaikaa. Aiemmista tapahtumista poiketen kaikkea ei nyt selitetäkään kahteen kertaan, jos yhteenkään. Lopussa kaikki on kuitenkin siististi taputeltu. Seuraavassa kirjassa päästään ehkä uusiin kuvoihin. 

Suomentanut Anna Heroja

Elizabeth Strout: Burgessin pojat

Kirjasta Lucy meren rannalla tekemässäni postauksessa luettelen kaikki käännetyt ja lukemani Stroutin kirjat. 

Valitettavasti Burgessin pojat ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin muut Stroutin kirjat. Alunperin se on julkaistu jo 12 vuotta sitten, mikä voi olla yksi syy. Se ei siis sijoitu ajallisesti siihen paikkaan, mihin sen suomennos sijoittuu. Burgessin pojat ovat kotoisin pikkukaupungista, joka lienee sama kuin muissakin Stroutin kirjoissa. 

Burgessin poikien kertojanäänenä toiminee Stroutin luoma Lucy Barton, josta tuli aikuisena kuuluisa kirjailija. Burgessin pojat ovat Jim ja Bob, sekä heidän siskonsa Susan. Susan on itse asiassa Bobin kaksonen, mutta heidän nuoruutensa aikaiseen eli 1970-lukulaiseen tapaan vain pojilla on merkitystä. 

Poikien elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää tai kiinnostavaa. Tavanomaisia lapsuuden traumoja, pettämistä ja toisen halveksimista vain. Jim Burgess on itse asiassa erittäin epämiellyttävä hahmo, Bob surullinen ja Susan säälittävä. Bobin nuoruudenaikainen tyttöystävä, myöhemmin vaimo ja vielä myöhemmin entinen vaimo Pam ei ole koskaan päässyt irti Burgessin perheestä. 

Kirjan teemana voisi olla: vaikka muuttaisit kuinka kauas, et pysty unohtamaan, mistä olet tullut. 

Tällaisenaan kirja voisi olla kiinnostava. Siihen on kuitenkin ympätty sivujuoneksi pikkupaikkakunnalle muuttaneet somalipakolaiset, joihin paikkakunnan asukkaiden on vaikea sopeutua. Täysin älytön juonenkäänne on Susanin pojan Zachin tempaus heittää sianpää moskeijaan. Koko kirja punoutuu tämän tapahtuman ja sen jälkiseurausten ympärille, ja on ajoittain suorastaan vaivaannuttavaa luettavaa. Somalipakolaiset eivät istu pikkukaupunkiin eivätkä Stroutin kertomistyyliin ollenkaan. 

Kirjassa on harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja asiavirheitä.

Suomentanut Kristiina Rikman