keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Kale Puonti: Satu – alamaailman rautarouva

Alamaailman rautarouva Satu toimii kirjassa itse kertojana. Kirja etenee suunnilleen kronologisessa järjestyksessä halki rautarouvan elämän aina nykypäivään saakka. Kirjasta puuttuu tarinallinen aines. Se on raadollinen kuvaus siitä, miten elämä lähtee menemään pieleen. 

Olen aiemminkin moittinut Puontia dokumentaarisesta otteesta kertomakirjallisuudessa (Manni). Valitettavasti sama näkyy tässäkin kirjassa. Puontin nimi on kirjan kannessa, mutta on vaikea nähdä hänen osuuttaan kirjan kokoamisessa. Varmasti hän on auttanut aineksen saamisessa kirjalliseen muotoon, aineiston hankinnassa sun muussa, mutta olisin toivonut vähän muutakin. Tällaisenaan kirja on raskasta luettavaa. Hyvä haamukirjoittaja saisi surullisenkin elämäntarinan soimaan lukijan korvissa. 

Kirja sopisi hurjan hyvin opettavaiseksi lukemistoksi yläkoululaisille. Kirja on kooltaan pieni ja lyhyt., alle kaksisataa sivua. Sen sanoma on: vankilassa ei ole kivaa. Kirjassa on nostoina pieniä lausahduksia tai runonpätkiä Sadun vankila-aikaisista päiväkirjoista. Juuri sellaisia, jotka uppoaisivat yläkouluikäisiin. Alla pari kuvaa niistä. 














2 kommenttia:

  1. Surullista, että nuoren tytön elämä suuntautui rikollisuralle. Ehkä yhteiskunnan pitäisi tarttua nuoren kuntoutukseen tiukemmalla otteella, ettei rikollisura jatkuisi, kuten se Sadun kohdalla on jatkunut.

    VastaaPoista
  2. Aika monessa kohtaa Satu toteaakin, että nykyään toimittaisiin eri tavalla.

    VastaaPoista