torstai 28. heinäkuuta 2022

Marja Kangas: Miehiä ja mielenrauhaa

En ole todella pitkään aikaan jättänyt yhtään kirjaa kesken. Periaatteenani on, että kun olen kirjan lainannut, myös luen sen. Nyt valitettavasti tuli vastaan kirja, jota en pystynyt lukemaan. 

Miehiä ja mielenrauhaa kertoo kuvataiteen opettaja Tuulista, joka täyttää 40 vuotta. Ainoa Tuulin päässä pyörivä ajatus on, että hän haluaa suudella jotakuta miestä. Varsinainen Neitsyt Maria. Pian käy ilmi, että haluaa Tuuli muutakin. Itse asiassa hän ei ajattele mitään muuta kuin miehiä ja heidän varustelutasoaan.

Kesäloman alkaessa Tuuli matkustaa Espanjaan, koska kotiseudun Tinder on loppuun kaluttu. Aina kohdatessaan miehen Tuulin fantasiat lähtevät laukalle. Tuuli rakastuu tietysti heti ensimmäiseen Tinder-treffiseuraansa. 

Siinä kirjan sisältö sitten onkin. Pidemmälle en jaksanut lukea. Tuuli on kovin siveellinen ja kokemattoman oloinen, joten hänen fantasiansakaan eivät ole kaksisia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti