Jos Kankaan Miehiä ja mielenrauhaa oli siveellinen, Rönkkönen on kaikkea muuta. Kaiken odottamisen ja mielikuvituspoikaystävien jälkeen Rönkkösellä on vihdoin parisuhde, josta kertoa.
Kirjan alussa huokaisin, että taas tätä loputonta alapääsanastoa. Rönkkösen tapana on olla hyvin suora niin sanoissa kuin teoissaankin. Mietin, onko pelkän sanaston tarkoitus herättää huvittuneisuutta lukijassa. Minua se ei ainakaan naurata. Muutamaa sivua myöhemmin nauroin kuitenkin ääneen, koska Rönkkönen nyt vaan on hulvaton kaikessa kuvailussaan. Hihittelin pitkään kuntouimareiden kuvaukselle.
Rönkkösen loputon itsetutkiskelu tuo mieleen muutaman muun kirjailijan, joita satunnaisesti seuraan instagramissa. Kun päätyö on kirjoittaminen ilman työaikoja, eikä ole lapsia tai miestä passattavana, puuttuu arjesta helposti rutiinit. Ihminen, jolla on perhe ja jonka arki täyttyy työssäkäymisestä, ruuanlaitosta sun muista askareista, ei ehdi loputtomiin miettiä toisen jokaista ilmettä tai huokausta. Tai omia tunnetilojaan. Suosittelenkin lämpimästi kirjailijoillekin päivätyön kokeilemista silloin tällöin. Siitä saattaa saada kirjoihinkin sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti