Sain tämän kirjan käsiini aivan sattumalta. Tytär oli lukenut sen lukuhaastetta varten (saman perheen jäsenten kirjoittamat kirjat tms.) ja vinkkasi minullekin. Olin itse asiassa hetken pohtinut Eve Hietamiehen Numeroruuhkan pariksi Laila Hietamiestä, mutta hylännyt ajatuksen välittömästi, koska Laila Hietamiehen kirjat eivät nyt sytyttäneet. Itse muistan Heikki Hietamiehen parhaiten lapsuuteni Lauantaitansseista, enkä tullut edes ajatelleeksi, että hän on tehnyt uraa myös kirjailijana.
Äideistä parhain on ohut kirja, joka osoittautui yllättävän hyväksi. Siitä on tehty elokuvakin, jota en tietenkään ole nähnyt (en juuri katso elokuvia, ainakaan kotimaisia). Kirja kertoo sotalapsi Eeron matkasta Ruotsiin sodanaikaisen äitinsä Signen hautajaisiin. Paljon muistoja nousee matkan aikana mieleen, ja paljon selviää myös Eerosta itsestään, saati äidistä. Äidin ikävä lastaan kohtaan ei ollutkaan aivan niin aukotonta, kuin Eero lapsena kuvitteli.
Jäin miettimään termiä sotalapsi. Kaikki, ainakin aikuiset, tietävät, mitä sillä tarkoitetaan. Suomesta lähetettiin toisen maailmansodan aikana muihin Pohjoismaihin, pääasiassa Ruotsiin, noin 80 tuhatta lasta. Järkyttävä määrä. Kirjassakin sivutaan sitä, että aikanaan ei katsottu tarpeelliseksi tai tultu edes ajatelleeksi sotalapsena olon vaikutusta lapsen sen jälkeiseen elämään. Nythän sotalapsena olleet lienevät jo elämänsä ehtoopuolella, jos edes elossa ovat.
Mielenkiintoinen kirja. Panen Heikki Hietamiehen muutkin kirjat lukulistalle.
Minäkään en ole jotenkin muistanut Heikki Hietamiehen olemassaoloa. Olen lukenut Lailalta Hylätyt talot, autiot pihat, joka teki vaikutuksen.
VastaaPoistaHelmet-kohtaan luin Märta ja Henrik Tikkasen kirjat. Jälkimmäisen romaani oli jokseenkin vastenmielinen kokemus.
Olisihan siihen haastekohtaan muitakin löytynyt. Kun olin kuitenkin jo lukenut Numeroruuhkan, pääsin helpommalla valitessani sille parin.
VastaaPoista