sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

Mietin, etten ole lukenut kovinkaan monta Kingin kirjaa, koska olen kirjannut blogiini vain uusimmat. Kingin vanhoja kauhukirjoja olen lukenut joskus paljon nuorempana, aikaan ennen blogia. Kuitenkin äsken blogiani selatessani huomasin lukeneeni jo 11 Kingin kirjaa. Ne ovat Mersumies-trilogia: Mersumies, Etsivä löytää ja Viimeinen vartio sekä Ruususen uni, jonka King kirjoitti yhdessä poikansa kanssa, Ulkopuolinen, Laitos, Keveys, neljästä novellista koostuva Mitä enemmän verta, Billy Summers, Myöhemmin ja Satumaa

Gwendy sisältää itse asiassa kolme pienoisromaania, Gwendyn lipas, Gwendyn lumottu sulka ja Gwendyn viimeinen tehtävä, jotka ovat Yhdysvalloissa ilmestyneet erikseen parin vuoden välein. Suomennokseen ne on kätevästi koottu yksien kansien väliin. Vähän epäselväksi jää, kuka on kirjoittanut mitäkin. Kingin kynänjälki näkyy kuitenkin etenkin kahdessa ensimmäisessä osassa vahvana. 

Gwendy kertoo amerikkalaisen tytön, Gwendyn, elämästä lapsuudesta aina kuolemaan saakka. Ensimmäisessä kirjassa Gwendy on teinityttö, jonka elämän salaperäinen lipas muuttaa. Toisessa osassa Gwendy on aikuinen nainen, kirjailija ja poliitikko, joka on onnellisesti naimisissa Ryanin kanssa. Lipas palaa hänen elämäänsä joksikin aikaa. Kolmannessa osassa Gwendy alkaa olla eläkeiässä, ja päätyy senaattorina avaruusmatkalle. 

Kaksi ensimmäistä kirjaa etenevät tosiaan vauhdikkaasti ja sujuvasti, vaikkei niissä kummoisia tapahdu. Viimeinen kirja, Gwendyn viimeinen tehtävä, on minun makuuni liian mielikuvituksellinen.  Siinä valmistellaan avaruusmatkaa ja ollaan sillä, mikä on aika teknistä ja tylsää. Viimeisessä kirjassa on myös paljon viittauksia Kingin Musta torni -sarjaan, jota en ole lukenut, koska se ei kiinnosta minua lainkaan. Viittaukset ovat niin ilmeisiä, että jopa minä, joka en muista lukemistani kirjoista juuri mitään, huomaan ne. 

Kauhua tässä kirjassa ei juurikaan ollut. Mielikuvituksellisia tapahtumia sitäkin enemmän.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti