Merja Svensk on helsinkiläinen kirjailija, jonka kolmas teos Onnenjuuri on. En ole aiemmin tutustunut Svenskin tuotantoon. Kirjailija tarjosi minulle Onnenjuuren arvostelukappaletta, jonka otin mielelläni vastaan.
Onnenjuuri kertoo työnohjaaja Petran elämästä. Työnohjaaja oli minulle tuntematon ammatti, en ole koskaan saanut työnohjausta. Piti ihan googlettaa, mitä työnohjaaja oikein tekee. Samantapaiselta kuulostaa kuin konsultin hommat: mitään näkyvää tulosta ei synny. Kirjan lukemiselle on huono lähtökohta, etten ymmärrä päähenkilön työnkuvaa tai miksi työnohjauskonferenssin osallistujat suorastaan liekehtivät päästessään keskustelemaan pienryhmissä. Kaikki koulutuspäiville osallistujathan inhoavat pienryhmätyöskentelyä. Paljon hauskempaa on istua ja olla kuuntelevinaan samalla, kun neuloo tai räplää puhelintaan. Kirjan lopussa sentään käy ilmi, ettei Petran miesystäväkään tiennyt, mitä työnohjaaja tekee. Työnohjaajan tehtävänkuva kyllä avautuu hyvin kirjan edetessä.
Päähenkilö Petra on todella ärsyttävä. Hän on ollut pitkään yksin ja takertuu ajatukseen parisuhteesta miehen kanssa, jonka kanssa vietti yhden yön, ja josta ei sen jälkeen kuulunut mitään. Petra vaikuttaa helposti höynäytettävältä ja antaa miehen viedä häntä. Mikään omituinen asumis- tai työhuonekuvio ei saa kelloja kilisemään Petran päässä. Kun mies vie hänet sänkyyn, kaikki muu unohtuu. Kirjan alkupuolella tuntuu suorastaan tuskastuttavalta, että näitä makuuhuonekohtauksiako tämä kirja on vielä parinsadan sivun verran. Ei sentään, lisäksi Petra koukuttuu hapanjuurileivontaan.
Yhtenä kirjan teemana on lähisuhdeväkivalta ja siitä selviäminen. Tästä voikin päätellä, mikä Petrankin saa vähitellen järkiintymään. Petralla on perhe ja ystäviä, jotka tukevat häntä. Kirja sopiikin hyvin selviytymistarinaksi tai vertaistueksi lähisuhdeväkivallasta kärsiville tai kärsineille. Kirjassa valotetaan myös toisen osapuolen mahdollisia syitä käyttäytymiselle, ja miten siitä voisi päästä eroon. Plussaa siitä, että muotisairaus narsismi on jätetty pois tarinasta.
Kirjan kieli on jouhevaa ja luettavaa. Ainoastaan jotkut Petran työhön liittyvät ohjauskohtaukset ja viranomaisen kanssa käydyt sovittelukohtaukset ovat varsin kapulakielisiä, ja ohitinkin ne pikaluvulla yrittämättä edes ymmärtää. Hapanjuurileivonnasta kiinnostuneelle kirja on kiinnostavaa luettavaa. Tosin hapanjuurileivonta vaikuttaa kirjan perusteella niin sitovalta ja työläältä, ettei se ainakaan minun juttuni ole. Se voinee myös olla rauhoittavaa ja maadoittavaa, kun elämässä on hankalia asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti