maanantai 1. toukokuuta 2023

Denise Rudberg: Tehtävä Berliinissä

Tehtävä Berliinissä on Rudbergin Liittolaiset-sarjan neljäs osa. Aiemmat osat ovat Salainen koodi, Vaarallinen yhteys ja Vieras joukossa. Liittolaiset-sarjan lisäksi Rudberg julkaisee Marianne Jidhoff -sarjaa, jonka osien nimissä on juokseva numerointi. Liittolaiset-sarja kertoo kolmen naisen, Elisabethin, Signen ja Iriksen toiminnasta tiedustelupalvelun koodinmurtajina toisessa maailmansodassa.

Sarjan ensimmäisten osien kohdalla valittelin, ettei kirjoissa tapahdu oikein mitään. Sittemmin olen oppinut nauttimaan niiden tarjoamasta ajankuvasta. Varakkaan hienostoperheen tytär Elisabeth on mennyt naimisiin hyvän ystävänsä Dintyn kanssa, jotta molemmat saavat avioliitosta hyvät kulissit muulle elämälleen. Dinty onkin koko kirjan ajan matkoillaan, joten Elisabeth saa huseerata rauhassa. Signe jatkaa professori Svartströmin kotiapulaisena, ja onpa hän ruvennut opiskelemaankin muun työn ohessa. Professori on kannustanut Signeä hankkimaan ylioppilastutkinnon. Iriksen sisar Kati lähettää siskolleen hääkutsun. Häitä vietetään Berliinissä, joten matkasta natsien keskelle tulee jännittävä. 

Rudbergille tyypilliseen tapaan tämäkin kirja oli nopealukuinen. Vähän jo kauhistuttaa sarjan päättyminen, kun sota aikanaan loppuu. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti