Ruuti aloittaa uuden, rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimosta ja hänen poliisikoirastaan Ruutista kertovan sarjan. Aiemmin Martikaiselta on ilmestynyt niin ikään koirapoliisi Hanna Vainiosta kertova sarja (Kasvot pinnan alla, Jäätyneet kasvot, Surmanpolku ja Pahan kintereillä). Aiemmassa sarjassa Hanna Vainion tyttären nimi on Mira, ja ihmettelinkin nyt, eikö kirjailija muita nimiä keksi. Jossain vaiheessa käy ilmi, että Mira on tosiaankin Hannan tytär, joka onkin opiskellut poliisiksi. Edellisessä sarjassa Mira kävi vielä kokkikoulua.
Ruutissa poliisikoira Ruuti on hyvin keskeisessä roolissa, ja kun juoni vielä kiertyy rescue-koiriin ja koirien salakuljetukseen, on kirjassa koiria riittämiin. Itse en ole koirista kauhean innostunut, joten lukeminen oli tahmeaa. En lapsenakaan lukenut koskaan koira- tai hevoskirjoja. Koirista ja etenkin rescue-koiratoiminnasta kiinnostuneille sarja sopii mainiosti.
Ruutia vaivaa sama vika kuin aiempaa sarjaa. Monesti nostetaan esiin aihe tai asia, jonka käsittelyllä saisi kivaa sisältöä kirjaan. Niin ei kuitenkaan tapahdu. Esimerkkeinä nyt vaikkapa Niilon välinpitämättömyys Miran ongelmia kohtaan (voisi hän edes sanoa, että sinun pitää selvittää tämä asia itse), mitä koirille tapahtuu (etenkin sille, johon Mirakin ihastui), mikä juttu se vaaleanpunainen nauha oli, miksi Mira ryhtyikin poliisiksi. Myös jäi mietityttämään koirahoitolan työntekijä, joka suunnitteli kostavansa jollekulle. Tämä juonenkäänne ei tästä sitten edennyt mihinkään. Tällaisenaan kirjaa lukiessa tulee mieleen, että se on sopiva koirista pitäville yläkoululaisille, jotka eivät kaipaa kirjalta syvempää sisältöä.
Yksi henkilöistä otti ahdistuneena haarukan ja viilsi sillä reiteensä verinaarmut. Se ei kuitenkaan tehnyt kipeää. Teon motiivi jäi täysin hämärän peittoon, eikä vastaavasta taustasta muutakaan kerrottu. Yleensä ne, jotka viiltelevät, tekevät sen juuri siksi, että se sattuisi.
Martikaisen kirjat kiinnostavat, koska tapahtumapaikkana on kotikuntani. On aina kiva bongailla tuttuja kadun- ja kaupunginosien nimiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti