torstai 21. tammikuuta 2021

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Alan olla lopen kyllästynyt amerikkalaisista nuorista uraputkiaikuisista kertoviin kirjoihin. Näitä tuntuu riittävän vähän kaikenlaisissa kirjoissa (kuten edellisessä lukemassani kirjassa, Kaikki valheesi). Poikkeuksetta nämä tyypit ovat käyneet huippuyliopistot ja työskentelevät hyvämaineisissa lakifirmoissa kellon ympäri. Ei kauhean mielenkiintoista. Näiden kirjojen kirjoittajat voisivat hetkeksi pysähtyä miettimään muita keinoja, millä saada päähenkilöihin elämää ja kiinnostavuutta. Tv-sarjaa ei pitäisi verrata kirjoihin, mutta eihän huippusuositun Frendit-sarjan hahmoillakaan ollut ihmeempää koulutusta. Yksi oli kokki, toinen tarjoilija, kolmas näyttelijä. 

Viisi vuotta myöhemmin hyppää nykypäivästä ajassa eteenpäin viisi vuotta. Koska se on rakkausromaani, ei siinä pohdita mahdollisia muutoksia yhteiskunnassa tai missään muussakaan. Se keskittyy vain ja ainoastaan henkilöidensä rakkauselämään ja nousujohteiseen uraputkeen. 

Vaikka kirja tarjoaa myös nyyhkystooriosuuden, on se niin puisevasti kirjoitettu, ettei sekään herätä tunteita. Pinnistelin kirjan loppuun asti, koska halusin nähdä, miten alun unenomainen tapahtuma toteutuu. Ei olisi kannattanut. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti