maanantai 18. tammikuuta 2021

Ann Cleeves: Kuolonkukkia

Ensimmäinen Cleevesin Vera Stanhope -sarjan kirja, jonka luin. Tämä on myös sarjan ensimmäinen suomennettu kirja, vaikka se on sarjan kolmas kirja. Lukiessani Kuolonkukkia minua ärsytti, ettei Vera Stanhopea esitelty sen kummemmin. Mutta se johtuukin varmaan siitä, että hänet on esitelty paremmin sarjan ensimmäisessä kirjassa. 

Näyttää olevan yleistä, että kun dekkarin päähenkilönä on naispoliisi, hän on ylipainoinen ja viinaan menevä. Miespuolisissa päähenkilöissä on aina rouheaa komeutta, tosin hekin ovat usein viinamäen miehiä. Verakin on jykevää tekoa, ainakin omasta mielestään. Monet kirjoja arvioivat bloggaajat paheksuvat sitä, että naispäähenkilöt inhoavat omaa peilikuvaansa. Mielestäni se on kuitenkin ihan luonnollista, koska harva nainen taitaa rakastaa sitä, miltä näyttää. 

Tämän kirjan lukeminen takkusi. En päässyt sisään sen maailmaan kovin helposti. Piti myös katsoa kartasta, missä päin Englantia ollaan. Se kiinnostaa minua aina, eikä Northumbria ollut minulle tuttua seutua.

Vasta ihan lopussa tapahtumiin tuli vauhtia. Murhaajaehdokkaita oli niin monta, että en osannut arvata, kuka on se oikea. Murhaajaksi valikoituikin aika tylsä vaihtoehto, eivätkä motiivitkaan olleet kovin kummoisia. Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut kovin vakuuttava. Pidän enemmän Cleevesin Jimmy Perez -sarjasta. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti