torstai 27. elokuuta 2020

Simone Buchholz: Revolverisydän

Uskomatonta, että kirja on suomennettu vuonna 2019 (originaali ilmestyi 2008). Kansikuvan ja fontin perusteella voisi kuvitella kirjan ilmestyneen 1975. Villi veikkaus, että luotaan työntävä kansi vähentää kirjan lukijamäärää. 

Taisin nähdä kirjasta Instagramissa arvioinnin , jonka perusteella lainasin sen kirjastosta. Kirja yllätti minut positiivisesti: juoni kantaa ja henkilöt ovat kiinnostavia. 

Kirjan päähenkilö on yleinen syyttäjä Chastity Riley, jonka amerikkalaisesta nimestä huolimatta tapahtumapaikkana on Hampuri. Syyttäjä ei malta istua toimistossaan, vaan pyörii kentällä rikoksia tutkivien poliisien seassa. Näin kirjassa onkin kiihkeä tempo tapahtumien ytimessä. Vaikka kirjaa ei ole paksuudella pilattu, on siihen saatu mahtumaan paljon tunteita ja jännitystäkin. Saksalaiseen tapaan työtoveritkin teitittelevät toisiaan, minkä on myös kääntäjä huomioinut. 

Kun lukee paljon, käy usein niin, että kahdessa peräkkäin luetussa kirjassa on yllättäviä samankaltaisuuksia. Revolverisydän muistuttaa viimeksi lukemaani Jussi Marttilan true crime -dekkaria Veden varaan siten, että molempien päähenkilöt vetävät surutta viinaa ja kärsivät krapulasta samalla, kun polttavat kuin korsteenit. 

Vaikka olen vannoutunut pohjoismaisten dekkareiden ystävä, pääsee Buchholz suosikkilistalleni. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti