Luettuani Sankaripoliisin kuolemaa sivulle 30 saakka oli sanaa helvetti käytetty neljä kertaa, vittua oli huudeltu jo viidesti. Lisäksi poimin nämä kielikukkaset, joiden korjaukset laitan sulkuihin siltä varalta, että kirjailija itse tai joku Myllylahden edustaja käy tätä lukemassa:
- puolipulloa (kirjoitetaan erikseen)Tässä kohtaa mietin, viitsinkö jatkaa lukemista lainkaan. Koska juoni osoittautui sangen vetäväksi, päätin ummistaa silmäni kieliseikoilta ja siltä, että kirja voisi niiden puolesta olla heikohkon yläkoululaisen kirjoittama.
- (päähenkilö ajattelee) Minulla oli ollut vaimo... nyt minulla oli velallinen asunto (väärä aikamuoto, po. oli ja on; velallinen po. velkainen)
- kaikki poliisit näyttivät ikäistään vanhemmilta, po. ikäisiään
- musta-aukko (kaksi erillistä sanaa)
- ilmeisesti vasta juuri saapunut (jompikumpi riittäisi, vasta tai juuri)
- (vainajan nimi on siis Kapu:) "Otin Kap äh vainajasta muutamat näytteet" (yleensäkin välimerkkien yms. puute repliikeissä häiritsee)
- oltiin huhuttu, oltaisiin nesteytetty, oltiin juotu (passiivin käyttöä ei osata, po. oli huhuttu jne.)
- 180-senttimetrin pituus (ei yhdysmerkkiä, ei ole yhdyssana)
- joka po. mikä (väärä relatiivipronomini)
- ym. ym. ym.
Konstaapeli Aleksi Miettinen saa selvitettäväkseen eläkkeelle jääneen kollegansa itsemurhan. Tapaus vaikuttaa varsin selkeältä, mutta johtaa yhä kiemuraisempiin kuvioihin. Aina, kun lukija luulee tietävänsä, mitä on tapahtunut, löytyy uusia todisteita ja jotain vielä pahempaa. Koskimaa osaa kehitellä ovelia juonenkäänteitä, silti henkilömäärä pysyy maltillisena.
Miettinen on eronnut ja katkeroitunut viikonloppuisä, joka ryyppää itsensä joka ilta uneen. Se ei kuitenkaan tunnu tahtia haittaavan. Suomen poliisilaitos vaikuttaa kirjan perusteella varsinaiselta selkäänpuukottajien ja kieroilijoiden käärmeenpesältä.
Tällekin kirjalle löytyy paikkansa Helmet-lukuhaasteesta kohdasta 7: kirjassa rikotaan lakia. Toden totta, sitä rikotaan. Montaakin lakia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti