Kirja alkaa surullisissa merkeissä ja siirtyy siitä suoraan vastenmielisen tarkkaan inkvisition kuvaukseen. Inkvisitio esitetään yhtenä sivujuonteena, johon palataan kerran löytyvän kirjallisuuden merkeissä, mutta sen kummemmin sitä ei enää sivuta. Mielipuolinen murhaaja on keinoissaan monipuolinen. Sorjonen on tietenkin häntä fiksumpi.
Sorjos-kirjat ovat hyvin kirjoitettuja, eikä Ihmispeto ole poikkeus. TV-sarjaa en ole katsonut, mutta lukiessa häiritsee tekstin käsikirjoitusmaisuus. Kirjat on kirjoitettu suoraan televisioitaviksi. Monet kirjan tilanteet on helppo nähdä mielessään, ja samalla tulee ihasteltua, miten hyvin tämäkin toimisi elokuvana. Toimisi ja toimisi, kaipa, kun ne on alun perin kirjoitettu sitä silmällä pitäen. Niin ärsyttävää. Arvostan enemmän kirjoja, jotka on kirjoitettu kirjoittamisen takia.
Pari ruumista kirjassa unohtuu kokonaan löytää, vaikka niiden sijaintia arvaillaankin. Sattuuhan sitä. Ruumiiden tekemisestä tulee kuitenkin näyttävä aloitustilanne tv-sarjalle, arvaan. Sekin vähän häiritsee, että Sorjonen saa hädin tuskin vaimonsa haudattua, kun jo romanssia leijutellaan vihjailevasti ilmassa.
Puutteistaan huolimatta Ihmispeto pääsee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39: kirjassa lennetään. Sorjonen lentelee helikopterilla halki Suomenmaan. Kaikissa viime aikoina lukemissani kirjoissa on lennetty. Fiktiivinen lentäminen ei nähtävästi tuhoa maailmaa niin ankarasti kuin oikeassa elämässä tapahtuva lentäminen. Tuskin maltan odottaa, kun sankari kieltäytyy lentämästä vaan lähtee bussilla rikollisen perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti