Esa-Pekka Kanniainen: Pimeä korpi

Kanniaisen teologitausta puskee voimalla läpi kirjan kieleen. Heti alkumetreillä puhutaan ylisistä jumalista, maaliskuun iduksesta ja pastoraalimaisemasta. Kirjan keskeinen henkilö on rikoskomisario Anna Kariluoto, joka painiskelee mielenterveytensä ja itseluottamuksensa kanssa. Mäntintuntuinen rikospoliisi Laaksonen nälvii Anna Kariluotoa mennen tullen. Hieman ristiriitaista on, että kun pidätetty toteaa tutullaan olevan jokin hevosenkaltainen sukunimi, naureskelee Laaksonen mielessään, että Tsehovillahan on samanniminen novelli. Sivistynyt mäntti siis.

Alkukankeuden jälkeen kirja lähtee hyvään vauhtiin ja tapahtumat vyöryvät yksi toisensa perään. Selvitettäviä kuolemantapauksia riittää, ja yllättäviä käänteitä ilmaantuu. Kariluoto on kovilla yrittäessään löytää ratkaisun ja syyllisen.

Esikoisteokseksi sangen taitavasti punottu juoni pitää lukijan otteessaan. Tapahtumia on niin paljon, että jotkut kohtaamiset jäävät valitettavan lyhyiksi. Juoni pysyy kuitenkin kasassa.

Kanniaisen esikoisteos Pimeä korpi ilmestyi vuonna 2011. Kirjan tapahtumat sijoittuvat paljon kauemmas, vuoteen 2006. Liekö kirja ollut kauan työn alla. Siihen viittaa se, että Kanniaisen toinen Kariluoto-dekkari, Hämähäkin huone, ilmestyi vasta armon vuonna 2019.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 45: esikoiskirja.