Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Satakielen kuolema

Luettuani kirjan puoleenväliin tajusin harmikseni, että olen missannut edellisen osan ja hypännyt suoraan sarjan kolmanteen osaan. Sinänsä menetys ei ollut suuri, mutta ärsytti kuitenkin. Kirjat ovat "samaa sarjaa", mutteivät kuitenkaan jatkuvajuonisia.

Kirjoissa häärää eräänlaisena päähenkilönä sairaanhoitaja Nina Borg, joka työskentelee Tanskaan tulleiden pakolaisten parissa ja joutuu sitä myötä monenlaisiin selkkauksiin mukaan. Borgin henkilöhahmo jää kuitenkin ohueksi eikä lukijalle herää minkäänlaista myötätuntoa tai kiinnostusta häntä kohtaan. Ylipäätään kirjojen hahmot, myös poliisit, ovat etäisiä ja mieleenpainumattomia. Henkilökuvaus ei ole kummankaan kirjailijan vahva puoli, valitettavasti.

Tässä kirjassa seurataan ukrainalaisen Natašan ja hänen tyttärensä Katerinan taivalta Tanskassa. Takaumissa palataan 1930-luvulle Ukrainaan ja tyhmempikin ymmärtää, että takaumien henkilöillä on jotain tekemistä jonkun Natašan kohtaaman henkilön kanssa.

Juoni on sinänsä hyvä. Lukija jää kuitenkin seuraamaan tapahtumia etäältä sen sijaan, että tempautuisi mukaan.

Christoffer Carlsson: Salaisuudet

Salaisuudet-kirjan pääosassa on jälleen reppana poliisi Leo Junker, hänen mentorinsa Charles Levin ja lukuisia muita poliiseja.

Kirja liikkuu niin monella eri aikakaudella 1970-luvulta nykypäivään, etten pysynyt perässä. Luvut oli aina otsikoitu kulloisellakin vuodella, mutta silti oli vaikea hahmottaa henkilöitä oikeaan aikaan. Menneisyyteen kaivautuminen ei ole järin mielenkiintoista, kun se suuntautuu Berliinin muurin ympärille. Sen ajan salaisuudet ovat tänä päivänä lähinnä naurettavia.

Yllättäen kaikki taas kietoutuu kaikkeen. Ihmiset kytkeytyvät toistensa elämiin, aivan kuin Ruotsi olisi vain pahainen pikkukaupunki.

Kirja oli kuitenkin monin paikoin yllättävä ja hyväkin. Lopussa purettiin salaisuuksia, jotka lukija oli jo arvannut tai tajunnut tapahtumista itsekin.

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

Trillerimäinen kertomus Konradin matkasta lapsuutensa asuinsijoille ja omaan menneisyyteensä. Konradin ollessa lapsi hänen äitinsä katosi ja Konrad pääsi asumaan erään pariskunnan luo. Skånelaisessa pikkukylässä elämä ei ollut helppoa etenkään ulkomaalaistaustaiselle.

Kirjassa on erikoinen kerrontatyyli preesensissä. Takaumat ovat sitten mennessä aikamuodossa. Takaumien kautta käydään läpi Konradin lapsuutta ja nuoruutta ja aikuisuuttakin. Konrad itse lähti pikkukylästä jo nuoruusvuosinaan. Konrad on jo keski-ikäinen, joten muisteltavaa riittää. Pikkukylässä asuu yhä Konradin vanhoja tuttuja, joiden kanssa Konradilla on jaettuja muistoja. Konrad joutuu palaamaan kotikyläänsä vanhempiensa kuoltua rikoksen uhreina ja joutuu itsekin epäillyksi.

Kirja oli hidaslukuinen. Jokaiseen aukeamaan mahtui runsaasti pureskeltavaa sisältöä. Konradin menneisyys rakentuu pala palalta. Konrad muistaa jo unohtamiaan asioita.

Mielenkiintoinen ja kiehtova kirja. Suosittelen.

Ikean päditeline on erinomainen kirjateline.

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Hylätyt

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat taas kirjoittaneet yhdessä taattua laatua. Kirjassa henkirikosyksikköä avustava psykologi Sebastian Bergman jatkaa naisten kaatamista ja asioidensa sotkemista. Bergmanin elämä on joskus ollut hetken raiteillaan, mutta vaimon ja lapsen kuoltua tsunamissa Thaimaassa on Bergmanin elämä mennyt alamäkeä.

Bergman on kauan sitten saattanut raskaaksi erään Annan, ja suhteesta syntyi tytär Vanja. Vanja Lithner työskentelee juuri siinä henkirikosyksikössä, jota Sebastian avustaa, ja näiden kahden välien seuraaminen onkin pikku hiljaa käynyt puuduttavaksi. Vanja on vihainen vanhemmilleen ja Sebastianille milloin mistäkin syystä. Vanjan jääräpäisyys tuntuu joskus rasittavalta.

Yksikön johtaja Torkel Höglund repäisee tässä kirjassa ja näyttää jopa onnelliselta. Billy, jonka sukunimeä en muista, meni viime kirjassa naimisiin Mynsä kanssa. Billy taitaa kuitenkin olla rakastuneempi ystäväänsä Jenniferiin kuin tuoreeseen vaimoonsa. Billyllä on salainen pahe, jonka Sebastian tietenkin tietää.

Kirjan henkilöiden elämän seuraaminen vie välillä voiton muiden juonenkäänteiden seuraamisesta. Tässä kirjassa on kyllä ihan hyvä tarinakin. Hylätty tarkoittaa tässä nelosta, ala-arvoista. Siitä seuraakin mielenkiintoisia käänteitä.

Kyllä tätä suositella voi. Lukekaa ihmeessä.

Sara Blædel: Unohdetut tytöt

Takakansiteksti mainostaa, että tätä kirjaa on ylistetty Blædelin parhaaksi tähänastisista. Ja olihan tämä suorastaan erinomaisen jännittävä. Blædel on uskomattoman kekseliäs juonenkäänteiden punoja.

Unohdettujen tyttöjen teemana on niin sanottu vajaamielishuolto eli kehitysvammaisten laitoshoito menneinä vuosikymmeninä Tanskassa. Tai missä tahansa Pohjoismaassa, tuskinpa ne paljoa toisistaan ovat poikenneet. Tässäkin kirjassa suuressa roolissa ovat kaksostytöt, kuten Tremaynen Jääkaksosissakin.

Blædelin Louise Rick -kirjojen välillä kuluu aina vuosia, ja henkilöille ehtii tapahtua paljon sellaistakin, mitä kirjoissa ei kerrota. Tavallaan se on hämmentävää, koska harva kirjailija toimii näin. Tässä kirjassa Louise Rick on uudessa työpaikassa. Edellisen työpaikan pomo on tässä välissä kuollut, mikä kuitataan yhdellä maininnalla. Louisen ihmissuhteissakin on tapahtunut muutoksia, samoin hänen parhaan ystävänsä Camillan. Molemmat puskevat päin uusia tuulia.

Kirja on yllättävä ja vähän kammottavakin. Tai Blædelin mielikuvitus on kammottava. Suosittelen. Lukekaa koko sarja. Tosin näitä voi lukea yksitellenkin.

Sara Blædel: Hyvästit vapaudelle

Aivan älyttömän jännittävä ja mukanaan vievä kirja! Louise Rick jatkaa poliisinhommia Tanskanmaalla. Teemana tällä kertaa ihmiskauppa ja prostituutio.

Louisen lisäksi keskeisessä roolissa on hänen toimittajaystävänsä Camilla ja tämän poika Markus. Mukana kuvioissa myös sympaattinen pappi ja tämän poika, joka on Markuksen paras kaveri.

Mitäköhän kirjasta nyt voisi kertoa, ettei paljasta liikaa. Prostituoituja tuodaan itäblokin maista, niin kuin yleensäkin kirjallisuudessa ja kai todellisuudessakin on tapana. Yhden prostituoidun murhan selvittely käynnistää pitkän ja monipolvisen tapahtumaketjun, joka vie yllättävien tapahtumien kautta surulliseen ja kyyneltensekaiseen iloiseen loppuratkaisuun.

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Jokseenkin hyytävää luettavaa. Sopii siis helteelle erinomaisesti viilentävän vaikutuksensa ansiosta.

Kirja kertoo brittiperheestä, jolla on identtiset kaksoset. Täysin absurdisti uskotellaan, että kaksoset ovat niin samanlaiset, että vanhemmatkaan eivät erota heitä toisistaan. Kyllähän tosielämässä lapsilla on naarmuja, rupia, arpia yms. tuntomerkkejä, vaikkei syntymämerkkejä olisikaan.

No, toinen kaksosista kuitenkin kuolee ja siitä kirjan tapahtumat käynnistyvät. Hyytävyyttä kirjailija lisää kertomalla tapahtumista välillä isän, välillä äidin näkökulmasta. Kumpikin on omalla tavallaan kaunainen ja kajahtanut. Tällainen kerronta toimii hyvin, kuten Gillian Flynn todisti Kiltillä tytöllään.

Perhe muuttaa surutyön aikana Etelä-Englannista jonnekin pohjoiseen, Skotlantiin kai. Jonnekin, missä puhutaan gaelin kieltä. Kirja vilisee gaelinkielisiä paikannimiä, joita en osaa lausua. Ärsyttävää. Perheen isä on kotoisin Skotlannista ja niinpä he muuttavat hänen perimälleen majakkasaarelle. Idyllistä, eikös.

Kirja on ahdistava ja hyytävä eikä sitä voi suositella ainakaan identtisten kaksosten vanhemmille, paitsi opettavaisena tarinana. Kannattaa lukea.

Sara Blædel: Vain yksi elämä

Luin heti perään toisen Louise Rick -kirjan. Kirjan alkulehdillä viitataan monesti erinäisiin menneisiin tapahtumiin, jotka saivat minut jo vahvasti epäilemään, että välistä on jäänyt suomentamatta pari osaa. Jonkun ajan päästä viitattiin kuitenkin selvästi edellisen kirjan tapahtumiin. Nähtävästi kirjailija haluaa vain syventää henkilöitään tuomalla esiin, että heillä on elämää kirjan ulkopuolellakin. Ei välttämättä toimi pitemmittä puheitta, eli asiaa pitäisi selventää jotenkin.

Tässä kirjassa teemana ovat kunniamurhat. Ruotsissahan niitä on tapahtunut, koska on paljon maahanmuuttajiakin. Kirjassa valotetaan hyvin myös kunniamurhien taustaa, sitä, miksi niitä tehdään. Kirjan tapahtumien keskiössä ovat yläkouluikäiset tytöt haaveineen. Myös luokkaerot ovat aihe, jota kirjassa sivutaan.

Louise Rickin yksityiselämässäkin tapahtuu mielenkiintoisia asioita.

Ällöttävää oli, että kirjastokirjan välissä oli hiuksia. Paljon hiuksia. Yäk.

Sara Blædel: Nimimerkki Prinsessa

Blædel on minulle uusi tuttavuus. Olin varannut hänen uusimman kirjansa kirjastosta, ja aloittaessani lukemista huomasin alkulehdellä luettelon kolmesta aiemmasta kirjasta, jotka kuuluvat samaan sarjaan. Koska haluan lukea kirjat mieluiten aina järjestyksessä, hommasin ensin aiemmat kirjat ja aloitin ykkösosasta.

Nimimerkki Prinsessa kertoo nettideittailusta. Kirja on ilmestynyt vuonna 2013, eli uusimpia sosiaalisen median kotkotuksia ei silloin vielä tainnut olla käytössä. Blædel on tanskalainen ja kirjakin tapahtuu Kööpenhaminan nurkilla. 

Pääosassa on poliisi nimeltä Louise Rick. Kirja oli aika hyvä ja tapahtumat hyvin kerrottu. Monessa kohtaa mainittiin Louisen tai hänen parhaan ystävänsä Camillan aiemmasta elämästä välähdyksiä ja tapauksia, joista herää epäilys, että sarjaa on julkaistu tanskankielellä enemmänkin jo aiemmin. 

Kirja oli siis muuten luettava, ainoastaan loppu oli täysin lattea. Odottelin vielä viime hetken oivallusta ja paljastusta, mutta kirjailija ei ollut ollut ihan niin nokkela. Kyllä tätä suositella voi kuitenkin. Älkää laittako odotuksia niin korkealle kuin minä tein :D. 

Tällä kertaa kutimen sijasta tarjolla mokkapaloja ja vaniljajäätelöä :). 

Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista

Olen viehättynyt Adler-Olsenin poliisihahmoon, Carl Mørckiin, joka on kaikkea muuta kuin sovinnainen ja tavanomainen poliisi. Mørckissä on erityisen viehättävää se, että hän ajattelee lähimmäisistään kaikkea muuta kuin kaunista ja hyvää. Adler-Olsen kuvailee Mørckin värikkäitä ajatuksia huolella. Mørck oli tavanomaisen omintakeinen tälläkin kertaa.

Muuten kirja oli varsin sekava ja suorastaan pettymys. Kirjan epilogi sijoittui synkimpään Afrikkaan, bantujen ja pygmien maille. Sitten hypättiin Tanskaan ja päähenkilöksi nousikin 15-vuotias romanikerjäläinen Marco. Marcon kautta lukija pääsi romanikerjäläisen nahkoihin, näkemään millaista elämä on, kun ei ole mitään omaa. Vain kerjääminen ja senkin tuotto menee muille.

Marcon hahmosta oli tehty oikein sympaattinen. Poika halusi pois klaanin luota, opiskeli ja luki salaa, kaipasi oikeaa elämää. Marcon lähdettyä omille teilleen seurasi kirjassa loputon määrä takaa-ajoja ja ällistyttäviä kaksintaisteluita, joissa nälkäinen viisitoistavuotias pärjää aseistetuille gansgtereille leikiten. Lukija toivoi Marcolle kaikkea hyvää ja ihanaa, ja moiset tappelut olivat kovin hermostuttavia. Onneksi lopussa pahikset tappoivat toisensa ja Marconkin elämä kääntyi kai parhain päin.

Ennen loppua kirja oli kuitenkin aivan liian pitkä ja sekava. Ja myös erittäin epäuskottava. En oikein tykännyt.

Mørckin yksityiselämä on kuitenkin niin kiintoisassa vaiheessa, että sarjan seuraajan pitää lukea tämäkin kirja.

Cilla & Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Olen lukenut Börjlindien kaksi aiempaa, Nousuvesi ja Kolmas ääni, maaliskuussa, mutta enpä muistanut niistä enää mitään. Vähitellen mieleen palasi yhtä ja toista. Päärooleissa ovat nuori poliisi, poliisin tytär Olivia Rönning ja ex-poliisi Tom Stilton. Olivian omaa elämää on ruodittu aiemmissa kirjoissa, kaikenlaista hänen alkuperästään ja perheestä on tullut julki. Stilton on ollut hyvä poliisi, mutta ajautunut sittemmin asunnottomaksi ja kadulla elelijäksi. Osin varmaan omasta tahdostaan, koska rahaa ei tältä kulkurilta tunnu puuttuvan. Stilton ei halua palata poliisiksi, mutta tekee kuitenkin poliisinhommia, kun se hänelle sopii.

Tässäkin kirjassa kaivellaan vanhoja tapauksia ja samalla ratkotaan uusia. Pieniä lapsia kuolee, mutta vanhemmat ottavat asian turhan lungisti. Ei vaikuta aivan uskottavalta. Kirjan kantavia teemoja ovat jälleen Ruotsin maahanmuuttokriittiset puolueet ja uusnatsit. Aihe tuntuu olevan ruotsalaisessa kirjallisuudessa kovin pinnalla juuri nyt.

Takakansitietojen mukaan Yleltä tulee syksyllä ekasta osasta, Nousuvedestä, sovitettu tv-sarja.

Muuten hyvin kirjoitettu ja hyvin otteessaan pitävä kirja. Suosittelen.

Christoffer Carlsson: Ääret

En ymmärrä, miksen tykännyt Carlssonin ekasta, Varjot-nimisestä kirjasta. Tässä tokassa kirjassa seikkailee minä-kertojana sama poliisi, Leo Junker. Alkuun en yhtään muistanut, mitä aiemmassa kirjassa oli tapahtunut, mutta pikku hiljaa, vähän autettuna, tapahtumat palasivat mieleen.

Junker on tosiaan minä-kertoja, mikä on aika harvinaista dekkareissa. Kirjassa kerrottiin tapahtumista välillä muidenkin näkökulmasta. Pääjuonen ohella kerrottiin joidenkin henkilöiden, rikollisten, aiemman elämän tapahtumia ja välillä oli hankala pysyä kärryillä siitä, ollaanko nykyajassa vai menneisyydessä. Kirjan tapahtumat nivoutuivat uusnatsi-tyyppiseen liikehdintään Ruotsissa. En paljonkaan jaksanut pohtia poliittista osuutta saati ymmärtänyt siitä, mutta muuten kirja oli hyvä.

Kannattaa lukea, ja aloittaa siitä ekasta osasta!

Melkein kirjan kannen kanssa mätsäävä kudin oli samassa kuvassa kirjan kanssa, mutta kuva katosi jonnekin, joten kuvat ovat nyt erillään :).

Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Suomenruotsalainen kirjailija, kirjoittanut ruotsiksi, josta kirja on suomennettu.

Aika hyvä kirja, trillerimäistä jännitystä. Nuori toimittajatyttö muuttaa Pohjanmaalle pieneen kaupunkiin. Kaupungin nimi selvisi googlettelemalla mainittuja paikkoja, tapahtumat sijoittuvat Uusikaarlepyyhyn. Toimittajatyttö Sara on kovin nuori, avuton ja onneton yksilö. Onneksi hän vähän reipastuu kirjan edetessä.

Kaupungissa on tapahtunut murha, jonka selvittely tosin jää sivurooliin. Yhdelläkään kirjassa vilahtavista poliiseista ei taida olla edes nimeä. Pääosassa ovat paikallisen sanomalehden pieni toimitus, naispappi ja ikkunassa roikkuva eläkeläisnainen, joka käy hautausmaalla juttelemassa miesvainajalleen. Sangen hauska kombinaatio.

Kirja oli hauska ja viihdyttävä. Loppuratkaisu oli perin erikoinen ja yllättävä.

Hiukan ärsytti se, etten tiennyt, mikä paikka on Sarek. Yksi henkilöistä lähti konferenssiin Sarekiin. Kuvittelin sen olevan joku kurssikeskuksen nimi tms. lyhennesana. Lopulta googletin ja Sarek onkin pohjoisruotsalainen kansallispuisto. Luulenpa, ettei nimi kuitenkaan ole kovin tunnettu Suomessa, joten asiaa olisi hieman voinut kirjassakin täsmentää. Ei sillä mitään merkitystä ollut, mutta kuiteskin.

Suosittelen. Nopea lukea. Hyvää, kaunista kieltä.

Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta

Yli viidensadan sivun tiiliskivipokkari. Ahnhemin tutut pollarit Fabian Risk ja Malin Rehnberg ratkovat kaikenlaisia kummallisia rikoksia. Kirjan paksuudesta huolimatta tarinaan jää hämmentäviä aukkoja. En ole varma kyllä siitäkään, oliko Malin viimeksi mukana juonessa.

Kävin tarkistamassa aiemman Ahnhemin kirjan Pimeään jäänyt juonen ja nyt vasta hämmentääkin. Tämän kirjan lopussa Risk päättää muuttaa Helsingborgiin pelastaakseen avioliittonsa. Edellisen kirjan alussa hän oli juuri muuttanut Helsingborgiin pelastaakseen avioliittonsa. Ja kirjat ovat ilmestyneet ruotsiksikin tässä järjestyksessä. En pysy kärryillä. En tykkää.

Kirjassa Yhdeksäs hauta kulkee monta päällekkäistä tarinaa Ruotsissa, Tanskassa ja ties missä maailmankolkassa. Niissäkin on vähän vaikea pysyä kärryillä. Jonkunlainen juonikuvio selviää loppua kohti, mutta osa asioista jää hämärän peittoon. Olin jo sivun 400 tienoilla ihan kypsä lyömään kannet kiinni, mutta tarina senkun jatkui vaan. Syyllisiä tuntui olevan tolkuttomasti ja nekin meni ajatuksissa ihan sekaisin.

Ja sellainen pieni yksityiskohta vähän häiritsi, että Malin oli viimeisillään raskaana odottaen kaksosia. Siitä huolimatta hän kirmasi niin bussin kuin kriminaalien perässäkin ihan sujuvasti. Omakohtaisella kokemuksella voin sanoa, että erittäin epäuskottavaa.

Olihan tämä hyvä, kohtalainen ainakin.

Jenny Rogneby: Leona – Kortit on jaettu

Esikoiskirjailija Jenny Rogneby ylittää odotukset. Kirja on kerrassaan eriskummallisen yllättävä.

Pääosassa on poliisi Leona Lindberg, hänen perheensä ja työkaverinsa. Leonan lapsuudenperhe on lievästi sanottuna oudohko, puoliso taasen tylsä. Leonalla tuntuu olevan keskivaikea asperger eli tunteiden ilmaisussa on haastetta kerrakseen.

Kirja on todellakin yllättävä ja onnistuu yllättämään vieläpä moneen kertaan. Loppuratkaisussakin olisi voinut olla vielä joku koukku. Kirjalle on tulossa jatkoakin ensi vuonna suomeksi.

Kääntäjä ei ihan joka kohdassa ole onnistunut muuttamaan ruotsinkielisiä ilmaisuja suomen kielelle. Pari eniten ärsyttänyttä kirjasin ylös. Alussa pieni tyttö ryöstää pankin. Poliisit miettivät, kuka tyttö mahtaa olla, ja kirjoittavat valkotaululle luultavasti "Vem är flickan?". Kääntäjän mukaan he pohtivat: "Kuka on tyttö?". Nyt oikeesti hei, eiköhän siellä lukisi esim. "Tytön henkilöllisyys?". Tai edes "Kuka tyttö on?".

Toinen ärsyttävä juttu, joka esiintyi kirjassa ainakin puolen tusinaa kertaa, oli savu. Siellä sun täällä haisi esim. olut ja savu. Tai joku haisi inhottavasti savulle. Savunhaju ja tupakan haju ovat nyt menneet vähän sekaisin kääntäjältä. Savun haju olisi täysin irrallinen sivuseikka, mutta tupakan haju sopisi kontekstiin.

Kirja on kuitenkin loistava kaikessa kummallisuudessaan.

Kai Ekholm: Tähtisilmä

Itsenäinen jatko-osa Ekholmin edelliselle romaanille, jossa myös seikkailivat yksityisetsivät Kalju ja Kihara. Poliisi Reinikkakin on ainakin hengessä mukana.

Edellinen romaani oli parempi. Hauska tämäkin oli, mutta kovin laihanlainen. Ohkaisuudestako johtunee, että aukkopaikkoja tuntui jäävän paljon. Moni asia tuntui myös kovin epärealistiselta. Tapahtumapaikkana Helsinki ja Suomenlinna. Toki muuallakin piipahdettiin, mutta en muista enää, missä. Ei siis mainitsemisen arvoinen juttu.

Lukemisen arvoinen kuitenkin.

Arttu Tuominen: Murtumispiste

Jatkoa Tuomisen Muistilabyrintille. Odottelin kirjaa ilmestyväksi kirjastoon, turhaan. Lopulta lähestyin kirjastovirkailijaa kysyen, onko kirjaa tilattu. Jo toinen virkailija otti toiveeni tosissaan, ja jo muutaman päivän päästä sain käydä lainaamassa Murtumispisteen.

Rikosylikonstaapeli Janne Rautakorpi on viettänyt viimeisen vuoden mielisairaalassa, koska hän sekosi edellisen kirjan lopussa. Kirja ottaa hienovaraisesti kantaa siihen, miten mielenterveyspotilaat kotiutetaan heppoisin perustein, ilman kummoisempaa seurantaa. Rautakorpikin on vähällä ottaa hengen itseltään heti kotiinpäästyään.

Nuorella poliisilla Liisa Sarajärvellä on vakavantuntuinen suhde toiseen poliisiin ja hääkellot melkein jo kumisevat. Harmi, sillä elättelin toiveita Sarajärven ja Rautakorven suhteutumisesta.

Kirjassa seikkaillaan niin Suomessa kuin Afrikassa, Itä-Euroopassa  ja Atlantin valtamerellä. Suomessa tapahtumat sijoittuvat virkistävästi Poriin. Helsinki ei olekaan tässä kirjassa maailman napa.

Suosittelen.

RIKOS - 7 rikostarinaa

Nimensä mukaisesti kirja pitää sisällään seitsemän rikostarinaa, kaikki kotimaisilta jännityskirjailijoilta. Kertomukset ovat lyhyitä, novellinomaisia.

Yllätyin kertomusten korkeasta tasosta. Yksikään ei aiheuttanut myötähäpeää. Paras ja yllättävin oli Paulus Maasalon pankkiryöstötarina Ryöstö.

Sen enempää en lähde tarinoita luonnehtimaan. Lukekaa itse. Ohuehko kirja, kevyttä kesälukemista!

Mari Jungstedt: Kullan kallis

Onneksi Jungstedt jatkaa myös tutuksi tulleen komisario Anders Knutaksen kanssa puuhailua, vaikka aloitti uudenkin sarjan. Knutaksen rakkaus kauniin Karinin kanssa kukoistaa. Kaikki rikokset kirjassa tehdään silkasta rakkaudesta. Niin on herkkää ja ihanaa, vaikka veri lentää ja luut ryskää.

Todella hyvä kirja ja ihanat henkilöt. Sympaattinen tarina ja onnellinen loppu.

Kati Hiekkapelto: Tumma

Suomalaisessa poliisissa työskentelevä maahanmuuttaja Anna Fekete on tässä kirjassa kotimaisemissaan, entisessä Jugoslaviassa. Tosin Annan äidinkieli on unkari. Tietoni keskisen Euroopan valtioista ja niiden suhteista ovat kovin hajanaiset. Kirjassa vilisevät unkarinkieliset lausahdukset lähinnä ärsyttävät, koska en osaa edes lausua niitä, saati ymmärrä.

Anna joutuu kotiseudullaan pikku seikkailuun, mutta ratkaisee rikoksen ja pari menneisyyden rikostakin näppärästi. Anna myös rakastuu ja pettyy.

Kirjan nimi Tumma viitannee romaneihin, jotka ovat kirjassa aika keskeisessä roolissa.

Suosittelen. Kevyttä, hyvin kirjoitettua lukemista.