tiistai 2. elokuuta 2016

Sara Blædel: Unohdetut tytöt

Takakansiteksti mainostaa, että tätä kirjaa on ylistetty Blædelin parhaaksi tähänastisista. Ja olihan tämä suorastaan erinomaisen jännittävä. Blædel on uskomattoman kekseliäs juonenkäänteiden punoja.

Unohdettujen tyttöjen teemana on niin sanottu vajaamielishuolto eli kehitysvammaisten laitoshoito menneinä vuosikymmeninä Tanskassa. Tai missä tahansa Pohjoismaassa, tuskinpa ne paljoa toisistaan ovat poikenneet. Tässäkin kirjassa suuressa roolissa ovat kaksostytöt, kuten Tremaynen Jääkaksosissakin.

Blædelin Louise Rick -kirjojen välillä kuluu aina vuosia, ja henkilöille ehtii tapahtua paljon sellaistakin, mitä kirjoissa ei kerrota. Tavallaan se on hämmentävää, koska harva kirjailija toimii näin. Tässä kirjassa Louise Rick on uudessa työpaikassa. Edellisen työpaikan pomo on tässä välissä kuollut, mikä kuitataan yhdellä maininnalla. Louisen ihmissuhteissakin on tapahtunut muutoksia, samoin hänen parhaan ystävänsä Camillan. Molemmat puskevat päin uusia tuulia.

Kirja on yllättävä ja vähän kammottavakin. Tai Blædelin mielikuvitus on kammottava. Suosittelen. Lukekaa koko sarja. Tosin näitä voi lukea yksitellenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti