Pertti Laine: Kohtalokas kutsu

Pertti Laineen kolmas Tampereelle ja sen liepeille sijoittuva dekkari on parempi kuin aiemmat (Pisto sydämeen, Vainotut). Tämä sarja selvästikin paranee edetessään. Pidin jo aiemmissa kirjoissa sympaattisesta poliisitiimistä, joka ei riitele keskenään.

Rikoskomisario Simpan ryhmä saa selvittääkseen kiperiä murhia, joiden johtolangat ovat vähissä. Kuin ihmeen kautta asiat lopulta selviävät. Tiimissä tuntuu useammalla poliisilla vaisto ja intuitio johdattelevan eteenpäin, kun muut tiet ovat tukossa.

Kirjan teema on tärkeä: netin välityksellä tapahtuva alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Edelleen hämmästelen seitsenkymppisen kirjailijan ilmaisun tuoreutta. Lempäälän paikalliskuvaus saa suunnittelemaan kesäretkeä paikan päälle.

Mari Frisk: Neliöjuuri

Virkistävän iloinen kansi väriltään ja kuvitukseltaan. 

Kirja on erilainen kuin kuvittelin. Kati haluaa vauvan ja sen hän myös saa, keinoja kaihtamatta. Kun avomies ei suostu siittämään, houkuttelee Kati kaksossiskonsa miehineen mukaan vauvatalkoisiin. Kirja keskittyy kuvaamaan enimmäkseen Katin raskausaikaa, eikä sisarusten välisiä suhteita juuri ruodita. Sisarussuhde näytetään vain Katin näkökulmasta. Kati näkee siinä kilpailuasetelman, jossa hän on ollut häviöllä alusta asti, b-kaksonen kun on. Vauva tuo kerrankin Katille etulyöntiaseman. 

Sivujuonteena siskokset perivät vanhan huvilan etäiseltä sukulaiselta. Tämäkin käänne jää vähän ohueksi, vaikka huvilaan muuttamisesta olisi voinut tehdä isommankin numeron. 

Kerronta on humoristista ja naurattaakin aika ajoin. Se on tämän kirjan ehdoton vahvuus.

Kirjan loppu jää täysin levälleen, mikä ärsyttää minua. Olisin halunnut selkeän lopetuksen, jossa kävisi ilmi, miten elämä jatkuu. 

Kicki Sehlstedt: Koskematon

Sehlstedtin edellinen kirja, Älä silmä pieni, kärsi huonosta suomennoksesta. Koskematon on paremmin käännetty, en huomannut lukiessani yhtään onnahdusta. Yllättävää kyllä, molemmat kirjat on kääntänyt Petri Stenman.

Sehlstedt on löytänyt tähänkin kirjaan erilaisen lähestymistavan ja näkökulman. Teemana on edelleen naisviha ja naisten hyväksikäyttö. Kirjassa kulkee kaksi erilaista kertomusta, jotka eivät varsinaisesti kohtaa.

Päähenkilöt kriminologi Kajan Berglund ja toimittaja Aida Svantesson selvittelevät tahollaan samoja tapauksia. Kajan Berglundin asenne on riemastuttava ja hän tallookin poliisilaitosta jalkoihinsa mennen tullen. Aidalla on pieni tytär, ja vaikeudet työn ja lastenhoidon yhteensovittamisessa ovat ilmeisiä.

Kirja on koukuttava ja mielenkiinto säilyy loppuun saakka. Vaikka kirjassa on selkeä feministinen teema, sen käsittely ei vie tilaa juonen kehittelyltä. Tilaa jää myös huumorille.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja. Tuntematon aihe on incel, mutta ei siitä sen enempää, etten paljasta liikaa.

Mooses Mentula: Toiset meistä

Olen lukenut aiemmin Mentulalta kirjat Isän kanssa kahden ja Jääkausi. Pidin molemmista kovasti. Valitettavasti tähän uusimpaan petyin pahasti.

Kirja kertoo Tinosta, joka on hyvin ahdistunut, pelkää sosiaalisia tilanteita ja saa paniikkihäiriökohtauksia. Tinolla on harhoja, joiden aikana hänelle ilmestyy Charles Bukowski. Jotta tämän kirjan ymmärtäisi paremmin, pitäisi tuntea Bukowskin kirjallisuutta, jota en valitettavasti tunne. Niinpä en ihan pysynyt kärryillä. Tai en tiedä, olisiko se auttanut asiaa. Oletettavasti.

Todelliset ja harhaiset tapahtumat nivoutuvat yhteen, eikä lukija tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tino kokee kaiken Bukowskin luomien henkilöiden tai kirjailijan itsensä kautta. Samalla Tino yrittää itsekin kirjoittaa kirjaa. Osa luvuista muodostuukin näistä Tinon kirjallisista tuotoksista, mikä sekoittaa lukijaa entisestään.

Myönnän, etten jaksanut lukea ihan koko kirjaa, vaan plarasin osan matkaa kohti loppua nähdäkseni, miten Tinon käy. Loppu jätti minut ymmälleni: mikä loppujen lopuksi oli harhaa? Toiset meistä eivät ihan ymmärtäneet tätä kirjaa.

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Kirjan teemaksi sopisi: värillä on väliä. Tapahtumien alku sijoittunee 1950- ja 1960-lukujen tienoille. Sen voi päätellä ajankuvasta, musiikista, vaatteista ym. asioista. Ajankohta lienee tahallaan häivytetty tapahtumien fiktiivisyyden korostamiseksi. Kirjan lopussa kirjailija mainitsee joitakin todellisia tapahtumia, joita on käyttänyt tekstinsä luomisessa apuna. Nickelin pojat on kuitenkin täysin fiktiivinen.

Whitehead on taitava kertoja, ja hän osaa luoda elävän kertomuksen. Nickel on rangaistuslaitos, jonne lähetetään sekä värillisiä että valkoisia nuoria, jotka eivät osaa elää sääntöjen mukaan. Mustien kohdalla säännöt ovat hyvin häilyviä, ja rangaistus saattoi tulla kirjan tapahtuma-aikaan lähes mistä hyvänsä. Kirjan alkupuolella kirjailija käyttää aikaa mustien kehnon aseman korostamiseen etenkin etelävaltioissa 1950-luvulla. Ihonväri nousee pitkin matkaa merkitykselliseksi tekijäksi milloin missäkin asiassa. Ihonvärin mukanaan tuomat rajoitukset ovat niin olennainen osa värillisten elämää, että niitä pitääkin painottaa.

Kirjan päähenkilö Elwood Curtis joutuu Nickeliin, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Elwood on nuhteeton, ahkera työntekijä ja menestyy koulussa. Ihonväristä koituva vääryys vaivaa lukijaa, mikä lienee tarkoituskin. Kirja kertoo myös Nickelin jälkeisistä tapahtumista Elwoodin näkökulmasta.

Kirja sopisi hyvin yläkoululaisten tai lukiolaisten luettavaksi ja keskusteltavaksi.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 43: kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja. Otavalla näkyy tosiaan olevan oma sarjansa Otavan kirjasto – Elämyksiä maailmalta. 

Kai Ekholm: Minä olen myrsky

Kirjassa tavataan jälleen yksityisetsivät Kalju ja Kihara. On heillä varmaan oikeatkin nimet, mutten muista niitä, eikä niitä tässä kirjassa mainita. Kaljun ja Kiharan etsivätoimisto on ajettu alas viime kirjan ikävien tapahtumien jälkeen. Ylikomisario Reinikka laskee jo päiviä eläkkeelle jäämiseen, ja tämä kirja onkin omistettu hänen viimeiselle tapaukselleen. Kalju ja Kihara jäävät sivurooliin Reinikan valloittaessa näyttämön.

Juoni on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Vaikka kirja ei ole paksuudella pilattu, on siihen saatu mahtumaan monenlaista juonenkäännettä. Kalju ja Kiharakin elvyttävät etsivätoimintaansa vähitellen.

Kirjan parasta antia on yltiöpäinen kielellä leikittely. Reinikka on varsinainen supliikkimies ja lukija nauttiikin hänen oivalluksistaan. Reinikka tekee työnsä omalla tavallaan eikä piittaa, mitä muut ajattelevat.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 15: fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö.

Mads Peder Nordbo: Kuolinnaamio

Kuolinnaamio vie lukijan Grönlannin jäätiköille keskellä lämpimintä kesää. Toimittaja Matthew Cave jatkaa kahdessa aiemmassa kirjassa aloitettua Yhdysvaltain salaisen kylmänkestävyyskokeen seurausten selvittelyä. Alussa oli vaikea päästä lukemisen makuun, koska tauon jälkeen grönlanninkieliset nimet olivat taas hankalia hahmotettavia. Koska sekä paikan- että henkilönnimiä vilisee tekstissä, Grönlannissa kun ollaan, tottuu niihin kuitenkin nopeasti. Kun pääsin lukemisen vauhtiin, kirja tempaisi imuunsa. Sitä ei olisi malttanut laskea käsistään.

Niin Grönlanti kuin Islantikin ovat tarunhohtoisia ja salaperäisiä saarivaltioita, joihin moni haikailee matkustaa. Nordbon Grönlannista kertova sarja ja monet lukemani islantilaiskirjailijoiden dekkarit, niin fiktiota kuin ovatkin, maalaavat toisenlaista kuvaa karuista ja kylmistä saarista. Köyhyys on yleistä, samoin syrjäytyneisyys, korkeat itsemurhaluvut, perheväkivalta, alkoholismi ja lasten hyväksikäyttö. Väestö voi huonosti, eikä resursseja asian korjaamiseen ole.

Grönlanti on kuitenkin kiehtova maa. Sen pääkaupunki on Nuuk, jossa asukkaat autoilevat paikasta toiseen. Nuukista ei kuitenkaan pääse pois autolla, koska kaupungin ulkopuolella ei ole teitä. Nuukista voi lähteä ja sinne voi tulla vain veneellä tai lentäen. Ulkona on aina kylmä, hyvin kylmä. Jos menee liian vähissä varusteissa ulos, paleltuu nopeasti kuoliaaksi.

Tässä kirjassa Matthew saa asiat vähän niin kuin pakettiin. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko kirjoja silti lisää. Toivottavasti tulee, koska haluaisin tietää, miten Matthew'n ja Tupaarnaqin suhde kehittyy, vai kehittyykö se.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10: kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

Viveca Sten: Hyytäviä hetkiä – Kymmenen saaristolaiskertomusta

Viveca Sten on lempikirjailijoitani Sandhamnin murhat -sarjansa ansiosta. Stenin kertojanlahjat ovat erinomaiset, ja häntä lukee aina mielellään. Hyytäviä hetkiä sisältää kymmenen lyhyttä kertomusta, jotka avaavat Sandhamnin murhat -sarjasta tuttujen henkilöiden taustoja. Vaikka kertomukset ovat lyhyitä, niitä on ihana lukea.

Jokaisessa kertomuksessa on jokin juju. Kertomus voi olla jännittävä, tai se voi olla päivänpaisteinen kuvaus, mutta paljastaakin rikoksen. Tällainen tuttujen henkilöiden taustoja tarkentava kertomuskokoelma on loistava idea. Kertomukset ovat aikajärjestyksessä, ja liikkeelle lähdetään Nora Linden nuoruusvuosista. Suurin osa kertomuksista sijoittuu kesään, mikä on luonnollista, koska silloin Sandhamnissa on enemmän elämää.

Sandhamnin murhien ystävien kannattaa ehdottomasti lukea tämä kertomuskokoelma.

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Seitsemän valhetta kertoo kahden naisen jo kouluaikana alkaneesta ystävyydestä ja mitä tapahtuu, kun toinen ei halua päästää ystävästään irti. Toinen naisista, Jane, on kirjan minäkertoja. Marnie on hänen paras ystävänsä.

Kirja on oikeastaan aika ennalta arvattava. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja tarinassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, joten sen jaksaa lukea loppuun. Valheiden myötä käydään läpi molempien naisten elämää ja ystävyyttä.

Koska toinen päähenkilöistä toimii minäkertojana, katsotaan asioita yksinomaan hänen näkökulmastaan. Lukija huomaakin tarinassa epäjohdonmukaisuuksia; asioita, jotka kertovat kertojan vinksahtaneesta maailmankuvasta.

Ennalta arvattavuudessaan kirjan anti jäi laimeaksi.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36: tunnetun henkilön suosittelema kirja.

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä

Aivan parhaimmistoa Rudbergin kirjoista. Olen ennenkin kertonut, että pidän erityisesti kirjan alussa olevasta keskeisten henkilöiden luettelosta, josta voi kätevästi päivittää muistikuvansa. Lukiessa ei haaskaannu suotta aikaa pähkäilyyn, kuka kukin taas olikaan.

Poliisin salainen tehokolmikko Marianne Jidhoff, Augustin Madrid ja Torsten Ehn saavat selviteltäväkseen murhan ja katoamisen, joista tietenkin löytyy yhtymiskohtia. Arvasinkin lopputuleman, mutta se ei himmentänyt lukukokemusta. Rudberg antaa paljon tilaa päähenkilöiden henkilökohtaiselle elämälle ja ihmissuhteiden kehittelyyn.

Rudbergin kirjoille ominaista on myös se, että kirjoissa liikutaan paremmissa piireissä. Shamppanja virtaa ja mätiä syödään välipalaksi. Ylellisten huoneistojen kuvaus on sitä tasoa, että Avotakkakin kalpenee. Kukaan ei laske, riittävätkö rahat pizzalla käyntiin. Vaatteet on valmistettu ylellisistä materiaaleista ja sointuvat toisiinsa tai ainakin silmien väriin. Välillä kuvauksen yläluokkaisuus oikein huvittaa. Mukavaa vaihtelua se kuitenkin on, koska usein rikoskirjoissa liikutaan aivan toisessa ääripäässä.

Helena Jouppila & Sanna Wallenius: Neloset – Jouppilan sisarusten tarina

Tämä kirja oli lukulistallani. Eilen kirjastossa käväistessäni huomasin sen Viikon laina -hyllyssä ja nappasin matkaani. Kirja oli nopeasti luettu, se tempaisi mukaansa.

Mielenkiintoinen kirja Suomen ensimmäisistä eloonjääneistä nelosista. Toinen kirjoittajista on yksi nelosista, joka muistaa lapsuutensa tapahtumat hämmästyttävän tarkasti. Muistin tukena toimivat lukuisat vanhat lehtileikkeet ja -kuvat. Kirjasta ei tainnut käydä ilmi, kuka lehtileikkeet on koonnut.

Kirja kertoo nelosten arkielämästä, leikeistä ja julkisuudessa esiintymisestä. Julkisuuteen muodostui kuva seesteisestä arjesta ja rakastavasta perheestä. Kotikylällä hyvin tiedettiin kääntöpuoli: äidillä oli mielenterveysongelmia, joita ei siihen aikaan osattu hoitaa. Ongelmat purkautuivat julmana väkivaltana lapsia kohtaan. Onnellisia hetkiä lapsuudessa oli vain vähän. Ei ihme, että kokemusasiantuntijana Helena Jouppila kouluttautuikin lastensuojelun työntekijäksi. Kirjan lopussa Helena pohtii aikuisen tietämyksellä, mitä äidin käytöksen takana mahtoi piillä.

Kirja onkin kiinnostava siksi, että omien muistojen ja kokemusten lisäksi kirjoittaja avaa taustoja. Hän on tutkinut vanhoja asiakirjoja ja tarkistanut muistojaan veljiltään.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4: kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Shaun Bythell on sangen kuivakka kirjakauppias. Takakannen mukaan hän viljelee kuivakkaa huumoria, joka kuivakkuudessaan ei kuitenkaan aukene lukijalle. Tässähän tulee toistoa kuin kirjassa konsanaan.

Bythell piti päiväkirjaa kirjakauppiaan elämästä vuoden ajan. Kuvaus on varmasti rehellistä kaikessa ankeudessaan, rahahuolineen ja tylsine asiakkaineen. Lukija jää miettimään, kannattaako antautua asiakaspalvelualalle, jos asiakkaissa ei näe mitään hyvää. Vaikka he tekisivät hintavia ostoksia, keksii Bythell heistä jotain moitittavaa. Hän ei tunnu arvostavan asiakkaitaan lainkaan.

Toki jokainen voi tykönään ajatella ihmisistä, joiden kanssa joutuu olemaan vuorovaikutuksessa, mitä tykkää. Toinen asia on kirjoittaa kirja omasta ylemmyydentuntoisuudestaan. Bythellin asenne on niin asiakkaita ja kanssaihmisiä aliarvioiva, että se peittää alleen mahdolliset huumorin pilkahdukset. Lisäksi hän kertoo päivittävänsä yrityksensä Facebook-sivulle asiakkaiden typeriä kysymyksiä ja töykeitä kommentteja.

Bythellin kerronta on puisevaa ja itseään toistavaa, joten elämä kirjakauppiaana näyttäytyy sangen puisevana. Aiheesta olisi varmaan saanut pienellä yrittämisellä enemmänkin irti.

Myönnettäköön, että voimakas paheksuntani ja kriittisyyteni Bythellin kerrontaa kohtaan saattaa toki johtua siitäkin, että itse näen kirjakauppiaan Notting Hill -elokuvan silmin. En varmaan ole ainoa.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 16: kirjalla on kirjassa tärkeä rooli.

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22: kirjassa on epäluotettava kertoja.

Totta tosiaan on. Kirjan päähenkilö Saara, bikini fitness -tähti, on kirjan minäkertoja. Kirjassa liikutaan kolmessa aikakerroksessa: nykyajassa, vuodessa 2005 ja vaikka nykyajassa ollaan oletettavasti vuodessa 2015, kerrotaan siitä erikseen aikaleimalla varustetuissa, kursiivilla painetuissa kirjoituksissa. Niiden minäkertojan henkilöllisyys on viimeiseen lukuun saakka epäselvä.

Vuonna 2005 kolme tyttöä olivat ystävyksiä, tai halusivat olla, tai luulivat olevansa. Ei heistä ota selvää. Tapahtuu jotakin järkyttävää, mikä vaikuttaa kaikkien elämään pitkään jälkeenpäin. Pala palalta tapahtumat selviävät. Ehkä siksi, että ollaan Lapissa, tapahtumiin kiedotaan henkiä ja niiden kutsumista ynnä muita yliluonnollisia asioita. Kirja onkin kaikkinensa hyvin sekava.

Myönnän, etten lopulta jaksanut lukea koko kirjaa, koska tipuin koko ajan kärryiltä siinä, missä mennään ja kuka puhuu. Enkä jaksa innostua henkien kutsumisesta ja yliluonnollisista asioista, joita on aivan liikaa. Hämäävää on sekin, että kaikkia kutsutaan vain etunimeltä, minäkertojan näkökulmasta. Henkilöistä osa on kuitenkin sukua keskenään ja sekin paljastuu vähä vähältä. On siskoa, äitiä, tätiä.

Selasin viimeiseen lukuun nähdäkseni, mitä tapahtui ja kuka on syypää kaikkeen. Siellä paljastui toinenkin järkyttävä tapahtuma menneisyydestä. Vaikka luin viimeisen luvun huolella, en ole varma, ymmärsinkö silti vieläkään kaikkea.

Kirja on hyvä kuvaus tyttöjen välisestä ystävyydestä. Se on täynnä kaunaa, kateutta, huijaamista, ilkeilyä, epäilyä, alemmuudentuntoa ja samaan aikaan itsensä kohottamista muiden yläpuolelle. Kammottavaa. Jännitettä lisää se, että ystävyksiä on kolme. Kaikki kerran tyttönä olleet tietävät, että kolme tyttöä kaveruksina ei toimi. Tytöillä on taipumusta haluta paras kaveri ja jättää muut ulkopuolelle. Niin kirjassakin.

Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen

Viimeisin suomennettu Jimmy Perez -dekkari on nyt luettu. Saa nähdä, milloin seuraava ilmestyy. Tässä sarjassa on vielä kaksi suomentamatonta teosta.

Tämä kirja oli vähän pettymys, koska keskeisten henkilöiden ihmissuhteet eivät hievahtaneet mihinkään päin. Kun näitä nyt olen monta peräjälkeen lukenut, tuntuu, että tapahtumat toistavat itseään. Shetlanninsaarilla on niin pienet piirit ja vähän ihmisiä, että kaikki alkaa olla pyöritelty kertaalleen. Hyvä siis, että tulee vähän taukoa.

Tällä kertaa saarelle saapuneet englantilaiset ovat murhan kohteena ja epäiltyinä. Perez saa verkkaiseen tapaansa asiat vähitellen selviteltyä. Mietin lukiessani, eivätkö paikalliset tuskastu ainaiseen lautan odottamiseen ja lautalle jonottamiseen. Eivät vissiin.

Pientä sutinaa on havaittavissa Perezin ja rikoskomisario Willow Reevesin välillä, kuten oli jo edellisessä kirjassa. Harmi kyllä, sutina ei etene mihinkään vieläkään. Poliisi Sandy Wilsonkin ajattelee koulun opettajaa Louisaa. Sen pidemmälle hän ei pääse.

Näissä kirjoissa äimistellään loputtomasti valoisia kesäöitä. Suomalaisesta se ei kovin ihmeelliseltä tunnu, sellaista täällä(kin) nyt vain on. Nähtävästi englantilaisten näkökulmasta se on eriskummallinen ilmiö. Kartta kertoo, että Shetlanninsaaret ovat suunnilleen Helsingin korkeudella.

Erik Axl Sund: Nukkemestari

Viimeinen äitienpäivälahjakirja luettu.

Nukkemestari on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa (Lasiruumiit) ilmestyi suomeksi jo 2015, ja itse luin sen 2016. Neljä vuotta on pitkä aika sarjan osien välillä. En muista enää, olenko kuullut kirjassa esiintyvistä poliiseista aiemmin. Selasin blogistani, mitä olen kirjoittanut Sundin aiemmista kirjoista. Muistiinpanoni ovat vanhoja ja hyvin lyhyitä. Kaikissa kirjoissa tuntuu teemoina olevan lasten hyväksikäyttö ja raakuus. Ehkä kirjailijakaksikko, joka käyttää taiteilijanimeä Erik Axl Sund, kyllästyi itsekin itseään toistaviin kirjoihinsa ja niiden vastenmielisiin kertomuksiin, ja siitä johtuu pitkä tauko.

Nukkemestari poikkeaa muistaakseni aiemmista Sundin teoksista. Nukkemestarissakin on lasten hyväksikäyttöä, mutta sillä mässäillään vähemmän ja raakuuksiakaan ei juuri ole. Pääroolissa on rikosteknikko Kevin Jonsson, jonka oman elämän vaiheet ovat lähes yhtä tärkeässä roolissa kuin hyväksikäytetyt nuoret. Siitä huolimatta Kevin jää ohueksi ja etäiseksi.

Kirjan aikajana pätkii ja hyppelehtii, ja aluksi on vaikea saada kiinni tapahtumien järjestyksestä. Vähitellen kuva alkaa muodostua. Kirja tuntuu väkisin venytetyltä, ja sen lukeminen on välillä tahmeaa, kun ei mikään tunnu etenevän. Sund ei osaa myöskään lopettaa, vaan kirjan loppukin venyy ja venyy. Aina tulee vielä uusi luku, kun voisi jo luopua.

Nukkemestarista jäi vähän mitäänsanomaton olo.

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Tätä kirjaa on kovasti kehuttu, ja odotukseni olivatkin korkealla sen suhteen. Kun kirjasta oli lukematta enää muutama sivu, alkoi melkein naurattaa, että tässäkö tämä oli: ajoittain itseään toistavaa kuvausta asianajajasta, jolla on alkoholiongelma ja joka pettää miestään. Odotin monitasoisempaa kertomusta, jossa tapahtumat leikkaisivat toisiinsa ja toisivat lisää käänteitä. No, onneksi loppuhuipennus tuli. Tosin sekin jäi vähän laimeaksi.

Alison on kirjan minäkertoja, josta ei ole helppo pitää. Alison arvioi itsekin kriittisesti itseään äitinä ja vaimona. Silti lukija miettii, miten osuvia hänen arvionsa ovat. Ihminen on kuitenkin taipuvainen yleensä arvioimaan hyvät puolensa yläkanttiin ja huonot puolensa alakanttiin. Alisonin elämän tärkeät ihmiset tuntuvat olevan kaksinaamaisia ja oman etunsa tavoittelijoita. Alison itse ei oikein saa otetta elämästään. Kirjassa on ainesta psykologiseksi trilleriksi, mutta se ei ihan yllä perille asti.

Minäkertoja on vaativa kerronnan laji, joka jättää paljon asioita kertojan ulottumattomiin. Lukiessa mietin parikin kertaa, että kirja voisi olla mielenkiintoisempi ja vetävämpi ilman minäkertojaa.

Liina Putkonen: Palava poika

Sain ensimmäisen äitienpäivälahjaksi saamistani kirjoista luettua. Onneksi sain kasan kirjoja, sillä kirjaston varaukseni seikkailevat jossakin, ja saan ne vasta ensi viikolla. Aloitin lukemisen Palavasta pojasta, sillä odotukset olivat korkealla Jäätyneen tytön jälkeen.

Rikospoliisi Linda Fors on vähitellen sopeutunut työyhteisöönsä ja alkanut jopa pitää työkavereistaan, joistakin jopa liiankin kanssa. Avioliitto Pauluksen kanssa on vellovilla vesillä Pauluksen henkilökohtaisen ongelman takia. Kirjassa perhe on kuitenkin yhdessä lomareissulla maalla viehättävässä ympäristössä. Lindan paras ystävä Susannakin lomailee lähistöllä, ja yhdessä naiset joutuvatkin setvimään ikäviä tapahtumia Susannan lähipiirissä.

Kirjan tapahtumaketju on mielenkiintoinen ja vähän tavallisesta poikkeava. Hyvinvointikeskuksen kulissien takana tapahtuu kaikenlaista erikoista. Ennen kuin tapahtumat selviävät, ehtii käydä huonosti toisenkin kerran. Jännitystä riittää aina loppuun saakka.

Putkosesta on nopeasti tullut varteenotettava dekkaristi. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja heissä on riittävästi ulottuvuutta. Heidän seurassaan viihtyisi pitempäänkin. Pidän myös siitä, että selviteltävien rikosten ohessa seurataan keskeisten henkilöiden perhe-elämää ja suhteita.

Ann Cleeves: Mykkä vesi

Jimmy Perez jatkaa Shetlannin poliisin palveluksessa kihlattunsa menettämisen jälkeen. Perez tekee osa-aikaista työtä, mutta joutuu taas tarttumaan kunnolla toimeen, kun väkeä alkaa kuolla. Paikalle saapuu uusi komisario, ja lievää sutinaa on jopa havaittavissa.

Juonen kulku on taas monimutkainen ja joka suuntaan haarautuva. Syyllistä voi arvailla, ja selviäähän se sitten viimeisessä luvussa. Mietteliäs Perez onnistuu selvittämään rikoksen, vaikka tuntuukin kokeneen nyt muiden silmissä arvonalennuksen. Aiemmin Perezin harkitsevaisuutta ja monimutkaisten ajatuksenkulkujen taitamista arvostettiin, nyt niitä pidetään heikkoutena ja kykenemättömyytenä suoraviivaiseen ajatteluun.

Kunhan saan seuraavan Jimmy Perez -kirjan kirjastosta käsiini, olen lukenut kaikki tähänastiset sarjan kirjat. Sitten joudunkin odottelemaan seuraavaa pitkään. Harmi, sillä tämä on ollut kiinnostava sarja. Ehkä tartun johonkin muuhun Cleevesin sarjaan seuraavaksi. Hänellä niitä tuntuu riittävän.

Elly Griffiths: Aavekentät

Olisin toivonut tämän kirjan kestävän paljon kauemmin. Kuten muutkin Ruth Galloway -tarinat, tämä loppui aivan liian nopeasti. Norfolkin suomarskissa on sellaista imua, että sen parissa viipyisi mielellään pidempäänkin.

Arkeologi Ruth kaivelee taas kotikonnuillaan ja joutuu selvittelemään yllättäen löytyneen vainajan taustoja. Yhteistyö rikoskomisario Harry Nelsonin kanssa sujuu, vaikka kumpikin tuntee olonsa välillä vaivautuneeksi tunteidensa takia. Muutkin tutuiksi tulleet henkilöt ovat mukana tälläkin kertaa. Tässä kirjassa lukija on varpaillaan ja lähes hengittämättä, koska keskeisten henkilöiden välillä tapahtuu kiinnostavia asioita.

Löydetyn vainajan kuoleman selvittely ei olekaan ihan yksinkertainen juttu, koska juonenkäänteitä tulee yhä lisää ja lisää kertomuksen edetessä. Lopussa kaikki kuitenkin selviää.

Kirjasta on vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa osaa Ruth Galloway -sarjasta. Ruth on älyttömän sympaattinen ja hänellä on ihanan arkiset murheet ulkonäöstään.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38: kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu.

Ann Cleeves: Sininen sarastus

Shetlantilaiskomisario Jimmy Perez palaa kotisaarelleen Fair Islelle kihlattunsa Franin kanssa esitelläkseen tämän perheelleen. Saarella majailee myös joukko lintubongareita, joiden keskuudessa tapahtuu murha jos toinenkin.

Jimmy yrittää selvittää tapahtumia ja tuntee olonsa hankalaksi, koska on kotisaarellaan ja tuntee kaikki sen asukkaat. Normaalioloissa paikalle hälytettäisiinkin heti muita poliiseja, mutta hankalien sääolosuhteiden takia meren yli ei pääse veneellä eikä lentämällä, ennen kuin tuuli laantuu.

Jimmyn äiti suunnittelee Franin kanssa tulevia häitä. Jimmyn ja Franin suhde rasittaa lukijaa, koska kumpikaan ei saa sanottua toiselle, mitä toivoo tai ajattelee. Molemmilla on kova vauvakuume, mutta siitäkään ei puhuta, koska pelätään, mitä toinen ajattelee. Moinen pidättyväisyys tuntuu varsin tuskastuttavalta.

Osasin odottaa yllättävää ja ikävää loppuratkaisua, koska takakannesta osui vahingossa silmiini sana järkyttävä. Juuri sen takia en yleensä luekaan takakansitekstejä, ennen kuin olen lukenut kirjan. Onneksi Shetlandinsaari-sarja jatkuu tämänkin jälkeen.