Harriet Tyce: Veriappelsiini

Tätä kirjaa on kovasti kehuttu, ja odotukseni olivatkin korkealla sen suhteen. Kun kirjasta oli lukematta enää muutama sivu, alkoi melkein naurattaa, että tässäkö tämä oli: ajoittain itseään toistavaa kuvausta asianajajasta, jolla on alkoholiongelma ja joka pettää miestään. Odotin monitasoisempaa kertomusta, jossa tapahtumat leikkaisivat toisiinsa ja toisivat lisää käänteitä. No, onneksi loppuhuipennus tuli. Tosin sekin jäi vähän laimeaksi.

Alison on kirjan minäkertoja, josta ei ole helppo pitää. Alison arvioi itsekin kriittisesti itseään äitinä ja vaimona. Silti lukija miettii, miten osuvia hänen arvionsa ovat. Ihminen on kuitenkin taipuvainen yleensä arvioimaan hyvät puolensa yläkanttiin ja huonot puolensa alakanttiin. Alisonin elämän tärkeät ihmiset tuntuvat olevan kaksinaamaisia ja oman etunsa tavoittelijoita. Alison itse ei oikein saa otetta elämästään. Kirjassa on ainesta psykologiseksi trilleriksi, mutta se ei ihan yllä perille asti.

Minäkertoja on vaativa kerronnan laji, joka jättää paljon asioita kertojan ulottumattomiin. Lukiessa mietin parikin kertaa, että kirja voisi olla mielenkiintoisempi ja vetävämpi ilman minäkertojaa.